30.12.2013

27.12.2013

Paluu ruotuun

Lapsuuteni kauhein jouluskenaario olisi ollut olla oman perheen kesken kotona. Minun jouluihini oli aina kuulunut säntäily mummoloista ja sekalaisista kyläpaikoista toiseen. Äitini varovainen tiedustelu kotona vietettävästä rauhallisesta joulusta sai aikaan voimakkaan protestiliikkeen eikä koskaan toteutunut. Vuosien päästä äitini sai lopulta joulua häsätä, kun osa isovanhemmista oli siirtynyt autuaampiin joulupöytiin.

Vaan näin takki tässäkin asiassa kääntyy. Nyt olen omien lasteni kanssa viettänyt kolmannen joulun omassa kodissa ilman pienintäkään intoa säntäillä minnekään. Kun yksi mummola on välittömässä läheisyydessä ja Käly&Lanko saapuvat kylään, niin tuttua joulupöhinää varten ei tarvitse mennä minnekään. Aattona tulevat omat vanhempani, veljeni ja mummoni mun iltapäiväkahville, ja sattumoisin samoihin aikoihin on pyörähtänyt myös joulupukki.



Ensimmäisenä tällä formaatilla vietettynä jouluna olin vakavasti raskaana. Puuskuttavan manaatin olemukseni sai kaikki muut osallistumaan tarjoiluihin ja muihin puuhiin aktiivisesti, ja tämä linja on jatkunut. Toki tänä vuonna siivoilin ja puuhasin, mutta esim. joulupöytään mun kontribuutio oli keitetyt perunat ja höyrytetyt pakasteherneet. Noin kuutta eri sorttia savu- ja suolakalaa pöytään loihti Lanko, jonka jälkiruoaksi valmistama suklaafondant teki lähtemättömän vaikutuksen. Kun jokainen tekee jotain, niin kenenkään ei tarvitse olla joulun marttyyri. Näppärää.

Joulupäivänä ja Tapsana on yleensä ollut ohjelmassa sukulointia. Tällä kertaa Tapaninpäivän perinteinen koko päivän sukulointisessio jäi välistä, ja sepä vasta olikin mukavaa! Kaikella kunnioituksella kys. sukulaisia ja vaivalla valmistettuja tarjoiluja kohtaan täytyy sanoa, että oli mahtavaa käydä uimassa ja olla vaan. Yhdeksi jouluperinteeksi muodostunut Touhukkaan 24 h pikanuha mahdollisti leppoisan lötköilyn sohvalla telkkaria tuijotellen.

Hyvä ja kiva joulu oli, ja nyt se saa mennä. Kävin äsken rankaisemassa portviinillä ja suklaalla marinoitua kroppaani jumpassa. Vähän liian painavan kahvakuulan heilautuksessa joku kohta alaselässä sanoi ding. Sen siitä saa kun liikaa yrittää - olisi vaan pitänyt pysytellä sohvalla konvehtirasian ja kirjan kanssa.

Sopivasti reipasta viikonloppua!

24.12.2013

Hou-hou-hou!

Erinomaisen mukavaa joulun aikaa kaikille teille! Kiitos, että käytte lukemassa ja kommentoimassa, se tekee minut yhtä iloiseksi kuin kuusen tuoksu. 



23.12.2013

Ostospäiväkirja - lessons learned

Ostoshaaste 2013 lähestyy loppuaan. Halusin jo tässä vaiheessa kirjata muutaman ajatuksen haasteeseen liittyen, vaikka en vielä listaa loppuvuoden hankintoja. Alennusmyynneistä kyttäilen täydellistä ruskeaa villatakkia, valkeaa kauluspaita,  jakkupukua sekä saappaita. Minulle tyypillinen jouluostoskäyttäytyminen (sulle - mulle - sille - mulle - niille - mulle - noille - mulle) ei päässyt tänä vuonna vauhtiin rajallisen ajan vuoksi, yhden paidan ehdin sentään itselleni napata.




  • Vuoden vaateostosten kirjaaminen on ollut silmiä avaava kokemus ja jatkan ehdottomasti ensi vuonnakin, todennäköisesti blogin ulkopuolella. 
  • Ostoskäyttäytymiseni ei merkittävästi muuttunut. Olen jättänyt joitain heräteostoksia tekemättä ja käyttänyt hieman enemmän harkintaa kuin normaalisti. Päättömiltä ostoksilta en suinkaan ole kokonaan välttynyt. Uskon, että henkilökohtainen kehittyminen on ainakin teoriassa mahdollista.
  • Tänä vuonna täydensin tietoisesti työvaatekaappiani. En lue säännöllisesti muotiblogeja tai naistenlehtiä. Olen tämän vuoden aikana kiinnittänyt paljon huomiota erilaisten naisten pukeutumiseen ja sumeilematta kopioinut muiden päällä kivalta näyttäneitä juttuja omaan käyttööni (raitajakku ja oranssi neuletakki muutaman mainitakseni). Tätä varmaan kaikki tekee enemmän tai vähemmän tiedostaen. 
  • Ostoshaasteen myötä olen miettinyt aiempaa aktiivisemmin, minkä verran olen ostamiani vaatteita pitänyt. Se on hyvä juttu, vaikka ärsyttääkin myöntää että sitä yhtäkään hametta en ole käyttänyt yhtään kertaa. 
  • Haluan muistaa tästä haasteesta pari asiaa. Ensinnäkin, jos joku vaate ei istu kaupassa: on liian iso tai pieni, kinnaa jostain tai on jotenkin muuten outo, niin se yksinkertaisesti EI muutu täydelliseksi matkalla kaupasta kotiin. Liian iso paita, liian lyhyt hame, ihana mekko, jonka niska jotenkin pönköttää… argh! Jo kaupassa mietin, että "Onko tämä nyt sittenkään kovin hyvä?" ja ostin vaikka ei todellakaan olisi pitänyt. 
  • Edelliseen liittyen olen palauttanutkin yhtä sun toista vuoden aikana ja myös käyttänyt ompelijan palveluita.
  • Toiseksi, pitänee opetella kiinnittämään enemmän huomiota vaatteiden materiaaleihin. Yleensä ostan vaatekappaleita, jotka näyttää päällä hyvältä, enkä välttämättä katso pesulappua ollenkaan. Kuluvan vuoden aikana on sattunut pari ostosta, jotka ovat nyppyyntyneet tai muuten vaan kulahtaneet huonoiksi. Ehkä materiaalitietoisuus voisi auttaa?
  • Kolmanneksi, mun lempivaatteeksi saattaa edelleen päästä mikä vain. Vaikka tykkään kovasti tämän vuoden hinnaltaan kalleimmista hankinnoista, pääsee top-5:een myös halpistrikoota, joista vaan tuli lempivaatteita

Kiitos Täti-ihmiselle haastamisesta!

22.12.2013

Kyllä tuntuu jossain

Well life has a funny way of sneaking up on you
When you think everything's okay and everything's going right
And life has a funny way of helping you out when
You think everything's gone wrong and everything blows up
In your face

Alanis Morissette: Ironic

Kun puhisee aamulla kiireellä päiväkotiin, säntää juoksujalkaa bussiin, suoriutuu päivällä palaverista ja tehtävälistan rivistä toiseen, kiirehtii illalla kotiin yrittäen muistaa matkalla ostaa maitoa, vessapaperia ja margariinia, ja kotona vielä koheltaa jotain, päätyy helposti tilaan, missä ei tule pysähdyttyä miettimään, miltä minusta tuntuu tai miltä muista tuntuu. 

Viimeisen reilun viikon aikana olen kokenut monenlaisia tunnekuohuja. Pikkareissa puhuttiin syntymästä, elämästä, kuolemasta ja siitä, mitä ehkä tulee sen jälkeen. Saatiin muistutus unelmoimisen tärkeydestä ja siitä, että arjen tohinassa ei kannata unohtaa kiitollisuutta tai elämästä nauttimista. Elämä on tässä ja nyt. 

Työmatkalla sain ihastella huikean kaunista miljöötä ja nauttia herkullista joululounasta. 

Kuva Hirvihaaran kartano

Olen pitkästä aikaa kuunnellut musiikkia, siis oikein kuulokkeilla ja muutakin kuin Ipanapa räppiä. Ihan mahtavaa! Miten urpo pitääkään olla, että unohtaa ajoittain kokonaan kuunnella musiikkia?

Touhukasta lyötiin päiväkodissa. Hän järkyttyi siitä syvästi. Muutamaa yksittäistä poikkeusta lukuunottamatta hän ei itse lyö, töni tai pure ketään. Ilman ennakkovaroitusta tullut isku naamaan sai hänet pelkäämään niin, että seuraavana päivänä hän kulki koko päivän omahoitajansa kädessä. Voi miten pahalta oman lapsen pelko tuntui! Toivottavasti ahdistus joululoman aikana unohtuu. 

Olin mukana saattamassa rakkaan ystäväni äidin viimeiselle matkalleen. Surullinen ja samalla kaunis päivä. Myöhemmin istuttiin samaisen ystävän kanssa keittiössä pikkutunneille. Juteltiin, naurettiin, itkettiin ja tanssitttiin. Jälkikasvun olimme viisaasti juoksuttaneet Hoplopissa niin tilttiin, ettei pienet keittiöbileet häirinneet kenenkään unia. 

Vaikka tämmöinen HC-fiilistely on myös rankkaa, niin sitä on jollain tavalla enemmän kiinni elämässä. Pelkkä arjen ja elämän suorittaminen ei oikeastaan johda mihinkään.

Hmm, tulipas sekava juttu. Pannaan keittiödiscon piikkiin.

PS. Vessaremppa on paria listaa vaille valmis. Joulukuusi odottaa ulko-oven vieressä ja naapurin sedän kanssa on sovittu pukkikeikka. Imuri seisoo keskellä olohuonetta ja odottaa. Kyllä se tästä vielä jouluksi muuttuu!

Lattia on vanha, seinällä uusi tapetti. 

13.12.2013

Jouluostoksilla

Olen tilannut perinteiset kuvakalenterit, ostanut blogikaverilta kauniita joulukortteja sekä hankkinut myyjäisistä paikallisen käsityöläisen tekemän kauniin kaitaliinan. Lisäksi aion osallistua Joulupuu-keräykseen.

Muuten en haluaisi oikeastaan ostaa kenellekään mitään. Ei ole inspistä, ärsyttää ostaa vain siksi että on "pakko". Yritän mietiskellä lopuille lahjottaville jotain paikallista (siis vähintään kotikaupungin kaupasta, ei netistä hankittua) ja mahdollisuuksien mukaan aineetonta lahjaa.



Ostosten lisäksi ennen joulua on ohjelmassa pari reissupäivää, vieraita sekä töitä yli oman tarpeen. Joulua vietetään kotona, eli siivoamista ja leipomista voisi harkita. Ja minä kai sen joulukuusenkin käyn taas varastamassa*.

Puolen vuoden vatuloinnin jälkeen käytiin eilen hakemassa rautakaupasta matskut vessan pieneen pintaremonttiin. Jos saadaan vielä päiväkodissa väijyvä enterorokko tulille, niin siinä sitä on sekametelisoppaa kerrakseen.

Näen jo sieluni silmin, kuinka piparit savuaa uunissa, vessassa ei ole lavuaaria ja näppyläiset lapset itkee surkeana raivoavan äidin helmoissa. Tai ehkä kaiken häsäämisen jälkeen on rempattu vessa, sopivasti joulupöhinää, kun överiksi ei mitenkään ehdi vetämään, ja kaikilla hyvä mieli.

Sitten veikkaamaan kumpi skenaario toteutuu! Voittajalle käytetty käsisuihku ja ruma vessapaperiteline.

*Viime jouluna oikeasti varastin kuusen. Kaupunki oli kaatanut paljon kuusia läheisen lenkkipolun liepeiltä. Ajattelin että ei ketään haittaa, jos yhden otan. Otin kaksi. Loput kuuset on rankoina siellä edelleen, en ymmärrä miksei tästä mahdollisuudesta voitu ilmoittaa jossain. Kun kaupunkilaisia kesäisin ilahdutetaan ilmaisilla auringonkukilla, niin miksei joulukuusilla, kun ne kaadetaan kumminkin?

12.12.2013

P.I.K.K.A.R.I.T.

Käsillä on taas joulukuun huippuhetket: tyttöjen pikkujoulut eli tuttavallisesti pikkarit. Kymmenkunta naista, takana yli 20 vuoden ystävyys. Osan tapaan kerran vuodessa pikkareissa, osan kanssa pidän yhteyttä enemmän. Jutut jatkuu suurin piirtein siitä, mihin on viimeksi jääty. Välillä muistetaan kuunnella toisiamme, välillä puheenvuorot keskeytetään ronskisti, kun on vaan niin paljon kertomista. 


Läheskään kaikkia käänteitä tuntematta tiedän, että seurueen kuluneeseen vuoteen kuuluu ainakin:
  • Omien vanhempien vakavia sairauksia.
  • Viimeiselle matkalle saateltuja läheisiä.
  • Veden ja tulen tuhoamia koteja. 
  • Yksi uusi vauva. Aikaisempia niin monta, että en pysy laskuissa.
  • Pari perustettua yritystä. 
  • N kpl ylennystä ja/tai uutta työpaikkaa.

Ei - puheensorina, itku ja nauru ei näistä bileistä lopu tänäkään vuonna.

<3

10.12.2013

Kankaiset joululahjapussit: 2013 mallisto

Viime jouluna innostuin näpertelemään kankaisia lahjapusseja. Inhoan joululahjojen paketointia ja ahdistun joulun ajan roskavuorista. Tykkään helpoista ja nopeista ompeluprojekteista, ja minusta on hauskaa keksiä uutta käyttöä vanhoille kankaille tai jämäpaloille. Jatkoin muutaman viime vuonna toteuttamatta jääneen idean parissa.

Vanhat farkut muuttuivat punaisen vuorikankaan kanssa CD:n kääreiksi. Ohjeet ja tyylikkäämpää toteutusta täällä. Jos totta puhutaan, toinen näistä jäi vähän naftiksi, eikä sinne mahdu CD-levy. Sinne sen sijaan mahtuu esimerkiksi lahjakortti kauneushoitolaan (minulle), joten en suostu laskemaan tätä epäonnistumiseksi. Irtonapit ja aikoja sitten levinnyt puuhelmikoru löysivät uuden tarkoituksen.


Skumppaa, Blossaa, vinkkuu… mitä näitä nyt on? 


Joulupaketista on monena vuonna paljastunut valokuvakirja. Tämä pussi on räätälöity juuri sellaiselle lahjalle. (Note to self: tee se valokuvakirja ja äkkiä!)


Pellavapussukkaan jotain pehmeää ja lämmintä, villapaita ehkä? 


Ompelukonetta ei kankaisiin lahjapaketteihin välttämättä tarvita. Furoshiki gift wrap haulla löytyy Googlesta ja Pinteresistä hurjan kauniita paketteja. 

Kuva täältä

Itse en ole vielä ehtinyt kokeilla. Lupaan laittaa kuvia, jos sen teen. Veikkaan, että mun furoshiki-viritelmiin tullaan tarvitsemaan jeesusteippiä.

8.12.2013

Ite tehhään -haaste

Taas kävi elämässä niin, että saa mitä tilaa ja vähän päälle. Vuoden siivooja loihti minulle hengästyttävän hienon patalapun ja heitti haasteen kaupan päälle. Aivan mahtavaa, itse tehdyt joululahjat on parhaita! Ajatella, että joku on käyttänyt minun lahjani parissa arvokasta aikaansa! Rahaa tulee ja menee, aika vaan kuluu tik-tok.

Haasteen ideana on siis tehdä jollekin joululahja ihan itse ja dokumentoida prosessi.

Ystäväni tulee saamaan lahjaksi käytännöllisen ostoskassin. Kun kassi on täytetty hevosmakkaroilla, sen voi vaikka viskata avolava-auton peräosaan - kassi on tehty vahakankaasta, sen voi näppärästi pyyhkäistä puhtaaksi käytön jälkeen. Tribuuttina lahjan saajan virkkaustaidoille kursin kassiin omin kätösin valmiina ostetun kukkasen.


Lahja on luonnollisesti paketoitu kankaiseen, uudelleenkäytettävään lahjapussiin. Vaikka kierrätysvimmani täällä blogissakin tunnetaan, molemmat ompelukset on poikkeuksellisesti ommeltu uusista kankaista.


Haastan omatekoisiin lahjatalkoisiin Liinan, bleuen, Emilian ja Nunjun.

Hauskaa puuhastelua! 


28.11.2013

Estoy con gripe

Olen flunssassa. Harvoja espanjan alkeiskurssilta päähän jääneitä asioita. Aloittelijoita taas huijattiin, googletus kertoi, että tengo gripe on yleisempi ilmaisu. Se käännöskukkasista, sitten valitukseen. Poskionteloiden limakalvot tuntuvat noin tuplaantuneen. Puhe kuulostaa siltä kuin pitäisin nenästäni kiinni. Korvia vihloo, päähän koskee ja lihaksia kolottaa. Kuumetta ei ole, silti olen hengaillut pari päivää kotona ja ottanut päikkäreitä semi-etätyöskentelyn ohessa.

Kuva täältä
Olen neuroottinen sairastaja. Pukeudun ainoastaan puhtaisiin, ehdottoman joustaviin trikoovaatteisiin. Päälle tietysti villatakki ja -sukat. Rintsikoita en voi ajatellakaan, että hölökynkölökyn vaan! Jos jaksan, saatan vaihtaa lakanat, koska ei likaisissa tai ruttuisissa lakanoissa voi sairastaa. Tietenkään. Suihkussa käyn, vaikka iho tuntuu rutikuivalta, ja sen jälkeen laitan jotain hyvältä tuoksuvaa rasvaa. Kaiken niistämisen jälkeen nenästä lähtee nahkat ja sattuu. Bepanthen-purtilo on koko ajan käsillä ja nenä kiiltävänä. Toisin kuin kaikilla muilla sairastavilla ihmisillä, minulla on koko ajan nälkä. Syön ja juon kuin viimeistä päivää. Kahvia en kipeänä voi juoda, ja mietinkin johtuuko jatkuva päänsärky kofeiinin puutteesta vai taudista. Kitisen puhelimessa äidilleni, kotona vältän marinaa. Yritän antaa Miehelle esimerkkiä, että kipeänä ei tarvitse koko ajan huokailla huonoa oloaan, koska se on raivostuttavaa.

En nyt jaksa lähteä kaivelemaan linkkejä tieteellispohjaisiin Iltalehden ja facebookin artikkeleihin, missä todistellaan, että miehet kokevat flunssat noin tuhat kertaa voimakkaammin kuin naiset. Mies on onneksi nyt terveenä ja autellut moitteetta. Silti olen pyyhkinyt pöytiä ja pyllyjä normaalisti ja keittänyt perunat, tehnyt porkkanaraasteen ja paistanut (Ikean) lihapullat kuin ei mitään. Vaan voi sitä tragediaa, kun Mies sairastuu! Sitten ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin vetäytyä kirjan ja läppärin kanssa päiväkausiksi lepoon ilman pienintäkään mahdollisuutta jeesailla arkipuuhissa.

Kun marttyyriäidin kilpi on taas hohtavan kiiltävä, voinkin tästä siirtyä sohvalle kiillottamaan Bepanthenilla nenääni.

26.11.2013

Movember-haaste

Ihana EmmyAurora teki comebackin ja haastoi mukaan Movember-haasteeseen. Kiitos!

Säännöt menee näin:

1) julkaise blogissasi villiäkin villimpi tai maltillisen tahdikas Movember-kuva (aihe vapaa, mutta viikset on löydyttävä) ja lyhyt kuvaus siitä, miksi haluat kannattaa juuri miesten terveyden edistämiseen keskittyvää hyväntekeväisyyskampanjaa

2) haasta blogisi lukijat osallistumaan Mo Mamas -haasteeseen

3) jaa linkki postaukseesi Mammalaakson tarinoita FB-sivulla tai Mo Mamas's Mo Space -sivulla.

4) halutessasi liity joukkueeseemme ja/tai lahjoita Mo Mamas's Mo Space -sivulla!

Suhteeni Movemberiin on ollut ailahtelevainen. Mua on ihmetyttänyt se, että panostaako joku oikeasti jotain rahaa asiaan vai onko homman juju vaan näyttää höpsöltä? Lisäksi on mahdollista, että Movember-liikkeen rahavirrat ovat yhtä epäselviä kuin minkä tahansa avustusjärjestön keskimäärin. 

Kenties teen tänä vuonna poikkeuksen ja lahjoitan rahaa, oli totuus vouhotuksen takana mikä tahansa. Periaatteessa asia on kannatettava ja aina on hyvä hullutella ja olla ottamatta itseään kovin vakavasti. 

Tänään olen saanut Movemberin kunniaksi pitää nenäliinaviiksiä 3 minuutin välein. Perhanan flunssa!


Eddä hyvää Movemberia vaan dydöd, saa lähdeä mugaan haasdeeseen! 

24.11.2013

Uhmaa PRKL

Kirjoitin aiemmin lukemastani uhmaikää käsittelevästä kirjasta. Itse kirja ei ollut kummoinen, mutta sen herättämä keskustelu oli hedelmällistä. Luin jo tovi sitten The Kirjan tällä alueella, nimittäin Malin Alfvénin ja Kristian Hofstenin Uhmakirjan.

Uhmalla on monille negatiivinen kaiku. Mutta uhma on, niin kuin sanottu, välttämätön ja hyvä asia. Se johtaa johonkin positiiviseen, sillä jokaisen uhmaiän jälkeen maailma avautuu yhä enemmän ja enemmän. Uhmaiän sijaan sitä voisi kutsua kehitysiäksi tai kypsymisvaiheeksi tai "minä-haluan-ja-osaan-itse"-vaiheeksi. 

Kuva Tammi

Tätä kirjaa on paljon hehkuteltu, eikä syyttä. Itse en omista joitakin lahjaksi saamiamme huumorikirjoja lukuunottamatta vanhemmuusopuksia. Tämän voisin ostaa omaksi. Jonkinlainen uhmaaminen nimittäin kuuluu kaikkiin ikävaiheisiin, myös aikuisuuteen. Kirja on jaoteltu ikävuosien mukaan, ja myönnän että en lukenut murkkuiän juttuja vielä. Yritän kovasti olla huolehtimatta asioista, jotka eivät ole ajankohtaisia ja monien asioiden osalta haluan muutenkin laittaa kädet korville ja polottaa blaablaablaa.

Tässä kirjassa oli niin monta hyvää juttua, että tekisi mieli referoida joka luvusta jotain. Ehkä on kuitenkin järkevämpää lukea kirja sellaisena kuin se on. Ja siltikin - pakko heittää vielä pari minua koskettanutta pätkää.

Kaikki hyvät aikomukset ja suunnitelmat rauhallisena ja johdonmukaisena pysymisestä menevät mönkään, ja tunnemme itsemme epäonnistuneiksi vanhempina, kärsimme huonosta omastatunnosta. Syytämme itseämme, meidänhän on täytynyt tehdä jotain väärin, kun lapsesta on tullut niin hankala. Olenko ollut liian lepsu, liian tiukka, liian paljon läsnä vai liikaa poissa? Minähän haaveilin, että minusta tulisi yhtä ymmärtäväinen, kypsä ja viisas vanhempi, ja tässä minä nyt seison ja huudan ja rankaisen ja uhkailen ja käyttäydyn kuin kolmivuotias minäkin. Mitä minä olen tehnyt väärin?

Ehkä suurin ero aiemmin lukemaani kirjaan oli siinä, että underbara Malin och Kristina eivät pidä maailmanloppuna sitä, että vanhemmaltakin palaa joskus käämit. Päinvastoin, jos aina hymistellään vaikka lapsi tekisi mitä, niin sekään ei ole hyvästä.

Olen kokenut blogitekstien lukemisen ja niistä keskustelun erittäin antoisaksi. Kannattaa kuitenkin muistaa (minä erityisesti), että neuvojen tarjoilemisessa ja vastaanottamisessa tulee käyttää harkintaa. Olen usein tyrkyttämässä omia kokemuksiani ja mielipiteitäni vähän joka asiaan. Muistattehan, että voitte ottaa niistä jotain pohdintaan tai kokeiluun, mutta voitte yhtä hyvin todeta, että "Pidä tunkkis."

Me vanhemmat tunnemme oman lapsemme parhaiten ja tiedämme milloin hän valmis. Sen vuoksi ulkopuolisen ei ole hyvä tulla esittämään mielipiteitään siitä, milloin lapsen voi viedä päiväkotiin, milloin imettäminen kannattaa lopettaa tai esikoulu aloittaa, missä vaiheessa lapsen pitäisi alkaa nukkua omassa sängyssään ja niin edelleen. 

Esikoinen aloitti oman tahdon osoitukset "normaalisti" ajallaan. Mitään megalomaanisia itkupotkuraivareita hän ei ole kuitenkaan harrastanut, ja hämärästi muistelen että hän pääsi kohtuullisen nopeasti yli harmituksistaan. Toki 4-vuotiaamme osoittaa mieltään tavalla tai toisella päivittäin edelleen.

Kohta 2 vuotta täyttävä kuopus on alkanut uhmailla, ja tuntuu että meillä räiskyy 3 minuutin välein (mikä muuten kirjassa siteeratun tutkimuksen mukaan voi pitää paikkansa). Kuopus reagoi siskoaan huomattavasti voimakkaammin: tavarat lentää ja desibelit nousee, kun ruoka on liian kuumaa / rukkanen laitetaan käteen / nukkumaan pitäisi mennä / ihan mitä vaan. Hämärästi muistan omasta lapsuudesta sen olon, kun itkettää ja kiukuttaa niin paljon, että ei saa henkeä. Meidän raivotar karjuu harva se päivä muutaman kerran niin, että luulen sen kohta pyörtyvän. Välillä tyttö herää keskellä yötäkin karjumaan kurkku suorana kiukkuisena kuin ampiainen.

Meillä tällä hetkellä tuntuu toimivan harhautus tai lapsen nostaminen eteisaulaan rauhoittumaan. Meillä on ns. aula asunnon kaikkien huoneiden keskellä. Ovia ei suljeta, silti se on selkeästi erillistä tilaa. Joskus tyttö ryntää sieltä takaisin, joskus istuu useammankin minuutin, huokaisee syvään ja palaa esim. ruokapöytään jatkamaan ateriointiaan.

Kaikesta protestoinnista huolimatta 2-vuotiaille pitää panna kampoihin. Ei joka asiassa, vanha kunnon pick you battles on hyvä muistisääntö: ei ole niin väliä millaiset sukkahousut lapsi saa jalkaansa, mutta tielle ei saa rynnätä. Lisäksi monet kiukkua aiheuttavat tilanteet valmistavat lasta sosiaaliseen elämään ja toisaalta lapsi myös tarvitsee vastustusta ja konfliktien kohtaamista.

4-vuotiaille kirjassa on oma luku. Esikoisen iässä ollaan jo isoja ja reippaita, ja toisaalta vielä niin pieniä ja riippuvaisia. Vanhempien pitää osata antaa vastuuta ja ottaa lapsi mukaan touhuihin,ja toisaalta antaa tilaa pienelle lapselle ottamalla tämä syliin tai tarvittaessa yöllä kainaloon. Sääntöjä tarvitaan, ja myöskään tässä ikäryhmässä lapsi ei välttämättä iäksi traumatisoidu, jos vanhemmat joskus räjähtelevät.

Ikävuosien lisäksi kirjassa oli oma luku erityisen vaativista lapsista, jotka voivat olla esimerkiksi edellä kehityksessä tai erityisen älykkäitä, luovia tai herkkiä. Omani eivät välttämättä näitä kriteerejä täytä, vaikka tavattoman fiksuja ja erikoisia he ovatkin. Oli kuitenkin mielenkiintoista lukea aiheesta ja keinoista, joita heidän kanssaan voi soveltaa. Hyvällä ystävälläni on repertuaarissaan Siperian opettamana monet tässä yhteydessä mainitut keinot: huumori, keskustelu, neuvottelu ja joustaminen.

Nyt kun kirjoitusta varten selailin kirjaa, tekee mieli lukea se uudelleen. Mulla on bleuen vinkkaamana kirjastosta lainassa Raisa Cacciatoren Kiukkukirja, jota en ole vielä saanut luettua. Ehkä jatkan aiheesta kys. kirjan herättämien ajatusten kera (arvio: heinäkuussa 2014).

Kehittäviä konflikteja uuteen viikkoon!

22.11.2013

Älä suorita mitään -päivä

Puhtaiden pyykkien viikkaus kaappiin - Huomenna.
Likaisten pyykkien pesu - Ei voi, ei mahdu kuivumaan.
Hiekkaa eteisessä ja villakoiria nurkissa - Miehen vuoro imuroida.
Kurahousujen haku päiväkodista - Tästä ei voi pinnata, pakko päästä ulos.
Aikuismainen käyttäytyminen tilanteessa, missä itsellä on märät vaatteet, nälkä ja vessahätä, ja sanoo 10. kertaa lapsille, että "Nyt on aika lähteä sisälle." - Ei aina voi onnistua.
Pidä pokka, kun kuopus vetää vinyasa flowta pinnasängyssä päiväuniaikaan - Yritäpä itse katsella vakavalla naamalla!
Yllätysvieraita päiväkahville - Jes, pitkästä aikaa leivottiin aamulla muffinsseja. Tervetuloa!
Pakkaa lapset mummolaan yökylään - My pleasure.

Pikkujouluhengessä viime viikolta kuva piparikauden avauksesta. Joku ehkä muistaa meidän surullisen kuuluisat pääsiäisleivonnaiset. Miten niin ei voi olla joulumunia, kysyn vaan?


Kivaa viikonloppua! 

21.11.2013

Back to basics (ja vee-askel)

Sain viime jouluna lahjakortin paikalliseen kuntoilukeskukseen. Lahjakortin käyttämisen kanssa ei tullut edes kiire, se olisi vanhentunut vasta kuuden viikon päästä. Vaihdoin lahjakortin jumppakorttiin ja ilmoitin itseni kiinteytystunnille. Ja voi miten oli kivaa! Hauskaa (ja vähän pelottavaa) on, miten kroppa muistaa kaikki askeleet ja liikkeet, joita tuli veivattua himona joskus kultaisella 90-luvulla ja niillä main.

Kroppa ei kylläkään muista nykyistä kuntotasoa: välihypyt tuli joka väliin, vaikka naaman valko-punaiset laikut indikoivat tarvetta kevyempään suoritukseen. Viimeisen viiden minuutin pakarakimarassa ei kinttu enää merkittävästi noussut, muuten jumppasin tosi reippaasti enkä kompastunut steppilautaan tai omiin jalkoihini.

Kuva täältä
Tuli samalla varmistettua, että perjantaina en todellakaan tanssi pöydillä. En nimittäin tule pääsemään ylös portaita. Uutena riskiskenaariona on tulla heitetyksi ulos baarista, kun en pääse ylös tuolista.

18.11.2013

Tissitoppi

Olen juhlinut ahkerasti pikkujouluja myös vauvamahan tai tissivauvan kanssa. Alkoholia ja pöydillä tanssimista on ollut viime vuosina vähemmän, ensimmäkseen oikein kivaa siitä huolimatta. Pukeutumiseen ei ole tarvinnut niin panostaa, juhlinta on tapahtunut pääosin kotioloissa. Tänä vuonna kun pitkästä aikaa pääsee hurvittelemaan ainakin kaksiin pikkujouluihin ja mahdollisesti molempiin ilman lapsia, päätin että tilanne vaatii uuden mekon.

Neuvoteltuani itseni kanssa päätin, että ostan uuden mekon vain jos löydän erään mekon, mitä aikaa sitten sovitin. Jätin sen silloin ostamatta liian avonaisen selän vuoksi. Mekko oli jäänyt vaivaamaan ja keksin, että selkää voi vaatettaa. Tadaa, haluamani mekko löytyi, minkä jälkeen suuntasin elämäni ensimmäistä kertaa BikBok-ketjun myymälään. Esitin asiani myyjälle, joka sanoi: "Kai olet harkinnut meidän tissitoppia? Ja onhan meillä myös näitä pitsitoppeja."

Mutisin jotain nuorisovaatteista ja siitä, että en todellakaan ollut osannut harkita kyseistä vaatekappaletta. Lampsin kuuliaisesti myyjän perässä tutustumaan toppivalikoimiin. Tämä, hyvät ystävät, on tissitoppi. Ettäs tiedätte. 

Kuva täältä

Tissitoppi jäi tällä kertaa ostamatta, tissitoppilogiikalla tehdystä mekosta on rasittavia kokemuksia enkä usko, että tilanne on radikaalisti parantunut allekirjoittaneen tissien poistuttua topista.

Olkaimilla varustettu toppi ja mekko on. Luvassa on hyvää ruokaa, lupaavaa ohjelmaa ja toivottavasti viime vuosien malliin pöydillä tanssimisen skippaamista. Se sopii jotenkin paremmin tissitoppi-sukupolven juhlimiseen. 

Hauskaa pikkujoulukautta!

Edit1 yleisön pyynnöstä: mun mekko on tämmöinen, mutta musta ja vähän reilumpaa kokoa eli pidempi.

Edit2 Siis äh, totta kai mun mekko on monta vaatekokoa suurempi kuin mallin mekko, tarkoitan että niinkus suhteessa reilumpaa kokoa. Äh. Uskokaa nyt vaan, päällä mekko on tosi hauska!

Kuva täältä

17.11.2013

Au naturel

Kävin kampaajalla ja lueskelin lehtiä, joita kampaajalla kuuluu lukea. Seiskan päättäväisesti ohitin, siitä tulee likainen olo ja ahdistunut mieli. Jossain lehdessä oli puolen sivun juttu ihan tavallisesta ranskattaresta. Tässä tavattoman kiehtovassa atikkelissa melkein 50-vuotias madame kertoi, kuinka hän pysyy sorjassa kunnossa (vaatekoko 36 totta kai) ja kuinka hän hoitaa ulkonäköään. Jutusta jäi mieleen kommentti, ettei hän koskaan ollut nähnyt omaa äitiään tai isoäitiään ilman meikkiä.

Ymmärrän, että monissa maissa ei nähdä omia vanhempiaan alasti, mutta miten ihmeessä on mahdollista, että äiti ehtii aina sutia ripsarit silmiin ja hiukset ojennukseen ennen kuin lapset herää? Olen antanut itseni ymmärtää, ettei ranskalaiseen lapsiperhe-elämään kuulu yöllä kiljuvat lapset tai ainakaan lasten palveleminen, mutta vaikka tarkasteltaisiinkin vain päiväsaikaa, niin silti: miten se tehdään? Ja miksi niin tehdään? Miksi ei voisi olla ok sellaisena kuin aamulla sattuu sängystä ylös ponkaisemaan?

Haluan kasvattaa omat lapseni niin, että he ymmärtävät tiettyjen tilaisuuksien pukeutumis- ja laittautumisodotukset, ja samalla ymmärtävät, ettei vaatteilla ja meikeillä ole oikeasti väliä, vaan hyväksyntä ja rakkaus liittyy muihin asioihin.

Kotiäitiaikoina haahuilin enimmäkseen leggareissa ja tukka pystyssä, suihkussa kävin joskus iltapäivällä, enkä välttämättä senkään jälkeen jaksanut suuremmin ehostautua. Työaamuina meikkaan ja pukeutumisessa pyrin välttämään villasukkia ja legginssejä. Jos lapset herättyään näkevät minut tällingissä, he tietävät, että kyseessä on päiväkotipäivä. Todennäköisesti lapset pitävät enemmän wanna-be-punkkari -lookin äidistä, siihen sisältyy lupaus vapaapäivästä.

Olen lukenut mainitun genren julkaisuista parisuhteista, joissa toinen tai molemmat osapuolet huolehtivat kovasti itsestään parisuhteen ylläpitämisen nimissä. Näissä suhteissa toisen näkeminen kotihousuissa tai ajamattomassa parrassa olisi suuri järkytys ja loukkaus. Ei tule varmaankaan suurena yllätyksenä, että minä en harrasta kovin usein moista huomaavaisuutta Miestä kohtaan.

Olisiko elämä ja parisuhde jotenkin erilaista, jos jaksaisi panostaa enemmän ulkonäköönsä?

Kuva täältä

16.11.2013

Kaukokaipuu

Olen asunut joitain vuosia elämästäni muualla kuin Suomessa. Olen palannut yhtä monta kertaa kuin olen lähtenyt, ja palattuani todennut, että Suomessa on hyvä olla. Läheiset on lähellä, ei ole ruuhkia (sori vaan pääkaupunkiseutu, vaikka siellä menee aikaa liikenteessä, mulle ruuhka on tilanne, missä viisi moottoritien samaan suuntaan menevää kaistaa matelee kävelyvauhtia), ei ole saasteita, on luonnonrauhaa ja laadidaa.

Mutta voi vittu tätä marraskuuta. Viime vuonna ei tuntunut juuri missään, kun sai ulkoilla tyttöjen kanssa päivittäin ja ottaa päiväunet. Nyt kun ollut älyttömän märkää ja pimeää, ja auringon pilkahdukset näkee korkeintaan työpaikan ikkunasta, niin onhan tämä aivan kammottavaa. Oma mieliala on laskusuunnassa, eikä tilannetta helpota minuakin voimakkaammin marraskuun synkistelyvetovoimaan reagoiva Mies.

Kuva täältä
Jos voisikin olla jossain, missä ei tartte joka ulkoilukerran jälkeen pestä kurahousuja. Missä ei tarvitsisi miettiä omaa takkia ja kenkiä päivittäin siitä näkökulmasta, että tänäänkin sataa. Missä auto ei olisi koko ajan sen näköinen, että sillä on juuri kurvailtu off-roadia mutaisella pellolla. Missä paistaisi aurinko sanotaan vaikka kolme kertaa viikossa. Edes käymään, ei olemaan, koska onhan Suomi hieno maa (pl. marraskuussa).

Pienillä asioilla saa hetken helpotusta. Kerran vuosia sitten olin niin viisas, lomapäivärikas ja rahoissani, että olin marraskuussa pari viikkoa matkoilla kaukana kirkkaassa auringossa ja turkooseissa vesissä. Se oli upea reissu, joka teki koko talvesta aivan erilaisen. Jotain toimintaa marraskuuhun on jatkossa viriteltävä, koska perusarjen tiimellyksessä ajautuu synkkyyteen.

Joko voi varata ensi vuodelle matkoja?

13.11.2013

Hyvää mieltä x 11, toinen kierros

Kesällä blogeissa kiersi haaste, jossa piti listata 11 hyvää mieltä tuovaa asiaa. Minäkin osallistuin, mm. jäätelö, kukat ja treffit olivat hyvän mielen asioita heinäkuussa. Olisin voinut vannoa, että valkoviini olisi ollut mukana, siitä tulee aina hyvä mieli.

Savonlinnasta tuli kesällä hyvä mieli

Heinäkuussa, kun oli helppo hymyillä, haastoin kaikki haasteeseen vastanneet vastaamaan uudestaan marraskuussa. Totuuden hetki on koittanut hyvät ystävät, mikä tuo nyt hyvää mieltä?

Marraskuu on ankeuttanut minut, myönnän. Listaan asioita, joista tulee minulle hyvä mieli takuuvarmasti ja lupaan tehdä / syödä / juoda jokaisen listan asian ennen marraskuun loppua. Jonkinlainen synkistely marraskuussa kuuluu elämään, mutta rajansa kaikella.

  1. Sushia, paljon. 
  2. Puhelu ystävälle vai nähtäiskö sittenkin livenä?
  3. Elokuva, mielellään hyvä.
  4. Kirja, mielellään hyvä. 
  5. Tanssiminen.
  6. Lenkkeily.
  7. Kannullinen appelsiini-rooibos -teetä.
  8. Maiseman vaihtaminen (työmatkoja ei lasketa).
  9. Käsillä näpertely.
  10. Jutteleminen tuntemattomien kanssa bussipysäkillä tai lentokoneessa. 
  11. Kylpyläreissu lasten kanssa. Rentouttavaa se ei varsinaisesti ole, lasten ilo väistämättä tarttuu ja leviää. 
Jo hyvän mielen asioiden ajattelu piristää. Kokeile!

11.11.2013

Kukkia Birgitalle - ilohoitoa marraskuuhun

Marraskuu panee taas parastaan. Kuin musta aukko se vetää kaiken valon ja ilon puoleensa, ja jättää jäljelle hiekkaisia kurahousuja, märkiä kenkiä ja loputtoman päiväunien kaipuun. Juuri nyt kannattaa ehdottomasti lukea Siina Tiuraniemen kirja Kukka Birgitalle, paitsi jos välttämättä haluat velloa ankeudessa.

Kuva täältä
Kirjassa päähenkilö Miska päätyy salakuljettamaan etäiselle sukulaiselleen Birgitalle vanhainkotiin pilveä, ja seikkailu lähtee polveilemaan villisti eri suuntiin. Kirjoissa pidän erityisesti hyvistä yllätyksistä. Tässä kirjassa oli ensinnäkin mielettömän hauskaa, yllättävää ja raikasta kieltä, mitä oli ilahduttavaa lukea. Lisäksi itse tarina sai sekopäisiä käänteitä, ja kokonaisuus sai minut räjähtämään ääninauruun lukuisia kertoja - myös junassa. Terveiset vaan kanssamatkustajille, en ollut pöllyssä muusta kuin huikeasta tekstistä. Kepeä huumorikirja tämä ei kuitenkaan ole, vakavammat aiheet kuten vanhusten laitostuminen tai nuorten syrjäytyminen koskettivat. Kirjasta jäi valoisa olo ja mieli. Omani luin kirjaston valikoimista, joulupukki saa kunnian tuoda tämän kirjan eräälle merkittävälle henkilölle.

Siinalla on myös blogi, jonka jutut saa usein hymyn nousemaan kasvoille.

Kiitos Siina, tätä lisää!

10.11.2013

Lapsiperhesegmentistä vinkkejä ravintoloihin

Käytiin isänpäivän (aaton) kunniaksi ravintelissa syömässä! Kaikki meni epäilyttävän hyvin. Loppumetreillä sattui kuitenkin kohtuullisen mittava vahinko ravintolan leikkinurkkauksessa. Riehupissa-episodi tapahtui klassisesti noin 2,5 minuuttia "Käytäiskö vessassa?" -kysymystä seuranneen "Ei." -vastauksen jälkeen. Shit Pee happens.

Jos ei saatu lopullista porttikieltoa tämän ja muiden kaupunkien ravintoloihin, niin toivoisin paria juttua lapsiperheitä palvelevien ravintoloiden ruokalistalle:

  • Vähäsuolaiset ranskalaiset Onko pakko kuorruttaa lapsen annokseen tulevat ranut suolalla? Kuopus ei diggaile suolaa aikuisten mittakaavassa, ja epäilen että tästä syystä ravintola-annokset jäävät enimmäkseen syömättä. 
  • Vähäsuolaiset lihapullat Ilmeisesti einesten käyttö on kohtuullisen suosittua myös ravintoloissa (pim!). Jos joku sattuu itse lihapullat vääntämään, niin olisiko mahdollista tehdä vähäsuolaiset versiot lapsille?
  • Sormiruokasetti Paloiteltua kurkkua, porkkanaa, avokadoa, paprikaa, what ever. Ei pitäisi olla paha rasti. Saa soveltaa kauden raaka-aineiden mukaan. Rucola ei vaan toimi taaperon lautasella. 
  • Hedelmäsetti Omenaa, päärynää, mandariinia, melonia, marjoja, ks. edellinen. Helppoa tarjota, helppo ostaa. Voi tietysti kysyä, että kuka tulee ravintolaan syömään omenoita? Pointti onkin siinä, että ostetaan vanhemmille lisää aikaa istua rauhassa ja syödä. 
Kiitos ja anteeksi.

Tämä ei ole sotkua, vaan sormiväritaidetta. Onnittelut isille! 

9.11.2013

Vileda mikrokuituliinat (Buzzador)

Long time no buzz. Buzzador-toiminnassahan on kyse siitä, että saan itselleni ja joskus muillekin jaettavaksi ilmaiseksi tuotteita. Käyttökokemuksista raportoin Buzzadorille ja myös blogissa. Aikaisemmin olen kokeillut ja kirjoittanut mm. tahranpoistoaineesta, hammastahnasta ja kasviseineksistä. Postaukset löytyy Buzzador-tunnisteella.

Ilmoittauduin Vileda-kamppikseen vanhasta tottumuksesta. Myöhemmin mietin, että miksi ihmeessä? Olen laiska pyyhkimään pölyjä, ja viime aikoina siivouspuoli on ollut muutenkin retuperällä. Lopulta tämä oli kiva juttu, meidän rättikanta oli todellakin uusimisen tarpeessa ja oli mielenkiintoista kokeilla uutuuksia. Siivoussaralla jumitan vanhoissa hyvissä konsteissa. Esim. ikkunat olen pessyt todella pitkään vesi+tiskiaine+rätti+lasta+sanomalehti -metodilla. Vasta viime vuosina olen tajunnut, että kaupan ikkunanpesuaineet ovat itse asiassa aika käteviä.

Ei, maatuska ei ole "kaatunut portaissa", se on mustikkaa.

Keittiössä meillä on kaksi erilaista rättiä. Minun käytössäni on pestävät bambutiskirätit ja Mies taas suosii perinteisempää mallia. Keittiöräteissä mua erityisesti ärsyttää ajan myötä tuleva haju. Bambutiskirättejä tulee pestyä ennen hajuongelman realisoitumista. Muussa siivouksessa käytössä on sekalaisia rättejä. Mies käyttää mikrokuituliinoja, mulle ne on olleet nykyajan hapatusta. Sankko, rätti ja vanha harso - niillä on menty.

Mikrokuituliinoista Vileda kertoo seuraavaa: 

Mikrokuidut ovat parhaimmillaan kuivina, nihkeinä tai korkeintaan kosteina. Nihkeä tai korkeintaan kostea pyyhintä on useimmille vettä kestäville pinnoille paras vaihtoehto, sähkölaitteiden kohdalla veden kanssa tulee olla erityisen varovainen. Erinomaisen puhdistustehonsa ansiosta mikrokuituliinalla puhdistaessa tarvitset vähemmän sekä puhdistusaineita että vettä. Mikrokuidun sähköisyyden ansiosta pölyjen pyyhkiminen onnistuu kuivallakin liinalla.

Mikrokuituiset siivousvälineet tulee aina vähintään huuhdella huolellisesti ja laittaa kuivumaan ilmavasti käytön jälkeen. Likaantuneet välineet kaipaavat konepesua, kaikki Vileda® mikrokuitutuotteet voi pestä koneessa, 60 asteessa, ilman huuteluainetta. Hyvin hoidettuna mikrokuituvälineet kestävät vuosia, joten mikrokuituisen siivousvälineen valinta on hyväksi sekä luonnolle että kukkarolle.



Kuvausassistentin mielestä liinojen työntäminen pyykkikorin alle oli sangen viihdyttävää. 

Buzzadorin paketissa tuli mikrokuituliinoja joka lähtöön:
  • keittiöön
  • kylppäriin
  • yleispuhdistukseen
  • kosketusnäyttöjen ja kännyköiden putsaamiseen
  • ikkunoiden pesuun
Mies ehdotti, että olisimme pitäneet itse kaikki paketissa tulleet yleispuhdistusliinat. Laitoin kuitenkin ne yhtä lukuunottamatta jakoon ystävilleni. Jos Mies on kiltisti, ehkä joulupukki tuo pari lisää myöhemmin?


Mikrokuituliinoja yleiskäyttöön

Sitten asiaan.

Keittiöliina
Ehdoton suosikkini! Liinassa on karkea puoli ja sileämpi puoli. Sillä saa loistavasti putsattua pöytiin ja tuoleihin tarttuneet lähmät. Meillä on keittiössä kivitasoja. Niiden pyyhkimisen jälkeen pitää vielä kuivata pyyhkeellä, ettei jää ärsyttäviä rättiviiruja. Kuivuu nopeasti. Parissa viikossa ei alkanut haista.

Kylpyhuoneen puhdistusliina
Sama idea kuin edellisessä: karkea puoli puhdistukseen ja sileä kiillotukseen. Hyvä peli. Kuivuu nopeasti. 

Mikrokuituliina
Yleispuhdistukseen, tällä luvattiin hyvää jälkeä ilman pesuainettakin. Ihan ok tuloksia tulikin, vaikeampiin kohtiin pesuainetta kyllä tarvitaan - pelkkä vesi ja liinan ominaisuudet eivät riitä. Tämän liinan sai puristettua tosi kuivaksi, kiiltävät pinnat eivät välttämättä tarvitse jälkikuivausta. Olen valmis antamaan mikrokuituliinalle mahdollisuuden jatkossakin. 

Mikrokuituliina kosketusnäyttöjen putsaamiseen
Tämmöistä en olisi koskaan kaupasta osannut ostaa. Hyvin lähti sormenjäljet kännykästä ja padista. Tätä ei kastella, vaan käytetään kuivana. 

Ikkunanpesuliina
Innostuin pesemään ikkunoita osin tämän kampanjan vuoksi. Jos on tarkoitus, että ikkunaliina toimii myös säämiskänä, niin sitä se ei tee. Viledan liinalla pyyhkimisen jälkeen ikkuna pitää vielä kuivata erikseen. Mies (huomaatteko kuka on meidän perheen edelläkävijä siivousvälinehankinnoissa?) oli hankkinut kesällä keinokuitusäämiskän, jolla oli tosi hyvä kuivata ikkunoita. Käytin edelleen loppusilaukseen old school tyyliin sanomalehteä, koska en saanut säämiskää puristettua riittävän kuivaksi.


Ne muut mikrokuituliinat

Muutamien liinojen hinnat löytyivät foodie.fmstä, 3-4 euron haarukassa näemmä. Ei paha. Lisätietoja liinoista Viledan sivuilla, arvontakin siellä pyörii. 

Ostaisinko itse?
Keittiöliinan kyllä, ehkä myös kylpyhuoneliinan. Mikrokuituliinan kanssa pitää vielä vähän totutella, potentiaalinen ostoskohde. Ikkunaliinaa en ostaisi ja kosketusnäyttöjen oma liina on sellainen, jota en todennäköisesti osaa ikävöidä sen jälkeen kun tämä nykyinen häviää parissa kuukaudessa jonnekin.

Kiva buzzaus-keikka, kaltaiselleni jämähtäjälle oli avartavaa kokeilla uusia välineitä ja tuli heiluteltua rättejä normaalia hanakammin kotona. 

Buzzadorina saat mahdollisuuden päästä testaamaan uusia tuotteita ja palveluita ilmaiseksi, sekä kertoa ystävillesi niistä. Useimmissa kampanjoissa myös ystäväsi saavat mahdollisuuden päästä osallistumaan tuotteiden ja palveluiden testaamiseen. Seuraa tätä linkkiä rekisteröityäksesi Buzzadoriksi.

8.11.2013

5:2 kokemuksia

Noin kuukausi sitten intoilin 5:2 -paastodieetistä. Nyt kun asiaan on kiinnittänyt huomiota, siitähän kirjoitetaan joka paikassa. Kauko Röyhkäkin on laihtunut 12 kg tällä menetelmällä, huhuh!

Itse olen soveltanut dieettiä kohtuullisen rennosti. Jollakin viikolla on ollut vain yksi vähemmän syömisen päivä. Useimmiten nk. paastopäivinä kaloreita on tullut reilusti enemmän kuin 500, veikkaisin että alle 1000 kuitenkin.

Hyvät uutiset

Meidän vaa'assa ei ole ollut toimivia pattereita noin puoleen vuoteen, joten kiloja ennen ja jälkeen en voi esitellä. Väitän kuitenkin, että toivotut pari kiloa on pudonnut. Menetelmä toimii minulle, myös näin helpotettuna versiona.

Varsinkin työpäivinä kevennettyä ruokaohjelmaa oli helppo noudattaa. Porkkanoiden pureskelu töissä ja kotona on jäänyt päälle. Ja kun en yrittänytkään pysyä 500 kalorissa, ei tuntunut olevan häiritsevästi nälkä.

Siltä väliltä

Tällä hetkellä on elämässä kohtuullisen paljon stressattavaa ja säälittävän vähän liikuntaa. Ruokahalu tuntuu vähentyneen, en tiedä johtuuko se em. asioista vai tästä dieettikokeilusta. Aamuisin minulla on nälkä, mutta ruoka ei oikein maistu. Syön jotain aamiaista aina, tuntuu kuitenkin että klo 9 on jo kiljuva nälkä (tavallisina ja paastopäivinä).

Jotain paastopäivinä selvästi tapahtui, vettä meni reippaasti normaalia enemmän ja silti tuntui olevan koko ajan jano. Välillä paastopäivinä tuli lihaskramppeja, tuntui että piti lisätä jotain suolaista lautaselle.

Oikein hektisenä päivänä tai sellaisen jälkeen ei tehnyt mieli enää venyä yhtään miettimällä syömistä ja rajoittamalla itseään. Toisaalta en myöskään ajautunut överi-ahmintaan, hyvä niin.

Huonot uutiset

Paastopäivä-välipäivä-paastopäivä -rytmi ei sopinut minulle. Jälkimmäisenä paastopäivänä tuli heikotusta jo iltapäivällä. Illalla pienellä kävelyllä huippasi. Parina muunakin paastopäivänä illalla halusin vaan mennä nukkumaan jo klo 21, koska ei ollut yhtään energiaa jäljellä. Tuntui, että 500 kaloria ei riitä minulle.

5:2 -mallissa on helppo päätyä pienen mittakaavan jojoiluun. Vaikka paastopäivän jälkeen ei yllättävää kyllä heti aamusta ollut kova nälkä, niin huomasin, että välillä tuli tankattua liiankin kanssa. Mistä tietysti päätyy plus-miinus-nolla -tilanteeseen tai jopa plussan puolelle.

Kuva täältä
Summa summarum

Koska tämä dieetti tosiaan tuntui toimivan hyvin, en voi jatkaa sitä. Olen ostanut niin paljon vaatteita tänä vuonna, että olisi katastrofi, jos ne kaikki kävisivät isoiksi. Olen hieman skeptinen tällä metodilla pudotettujen kilojen pysyvyyteen, joten yritän pysyä saavutetuissa mitoissa enkä tavoittele suurempaa pudotusta.

Aion jatkaa paria vähemmän syömisen päivää viikossa. Ehkä jotenkin niin, että jätän leipää ja herkkuja vähemmälle. Muuten normaalia, semi-terveellistä syömistä: aamiainen, lounas, välipala, iltaruoka ja iltapala. Iltaruoka usein korvautuu voileipäkasalla, vaikka pieni ruoka-annos tai salaatti olisi järkevämpi ratkaisu. Ja tietysti sopivasti pientä herkuttelua.

Tulipahan tätäkin vouhotusta kokeiltua!

5.11.2013

Muista aina liikenteessä (vier. kaistalla jalkakäytävän eteen pysähtyneen kohdalla)

Viikon sisällä on ollut liikenteessä taas muutama pelottava tilanne. Käytiin viikonloppuna fanittamassa livenä Malttia ja Valttia, ja intoudun herrojen esimerkistä liikennevalistukseen.

Kuva täältä
Teidän onneksenne en puhu ylipirteästi tai jäkitä leukaani. 

Nythän on niin, että jos tiellä menee kaksi tai useampi kaista samaan suuntaan, ja auto A pysähtyy suojatien eteen, niin viereisellä kaistalla ajavan auton B on pysähdyttävä auton A viereen. Autosta B voi kurkkaista, tuleeko suojatieltä jalankulkija tahi pyöräilijä. Jos tulee, niin ei kannata heti kiihdyttää matkaan, vaan antaa hänen mennä yli. Hyvin yksinkertainen ja looginen liikennesääntö. Sama vielä virallisena sääntönä:

Jos suojatien eteen on pysähtynyt auto, sitä ei saa ohittaa pysähtymättä, jos välissä ei ole suojakoroketta tai vapaata kaistaa.


Olen asunut Kuopiossa nelisen vuotta. Minua ei haittaa vähemmän trendikkäät vaatteet katukuvassa tai sympaattinen murre, päinvastoin. Mutta jos joku junttiuden muoto saa minut raivostumaan, niin liikennejuntit. Ja niitähän täällä riittää! Ilmeisesti riittävät liikennemäärät ovat ainoa tapa muuttaa liikennekäyttäytymistä, ja se ehto ei täällä tuppukylässä täyty. 

Helsingissä asuessani remonttiavuksi kurvaili isäni. Hän stressasi alkuun, miten hän pärjää pääkaupunkiseudun liikenteessä peräkärrin kanssa. Hyvin pian hän hoksasi, että tilaa saa, kun laittaa vilkun silmään. Kuopiossa kun laittaa vilkun silmään ja yrittää vaihtaa kaistaa, saa todennäköisemmin ruttuja peltiin kuin tilaa. Suojateillä jalankulkijat ovat kuin ilmaa. Touhukkaan kanssa meillä oli kirkkaan oranssit rattaat. Vaikka huomiovärillä varustetuilla rattailla yritti etuilla suojatiellä, niin ei. Autot menee eka. 

En ole tämän huomioni kanssa yksin, paikallinen poliisi kampanjoi suojateiden puolesta kesällä. Olen pitänyt yhden naisen kampanjaa koko täällä asumani ajan ja aiheuttanut lukuisia vaaratilanteita, koska takana ajavat autot eivät ennakoi, että edessä ajava saattaisi pysähtyä suojatien edessä. 

Kuva täältä
Antakaa tietä, jookoskookos? Ja auton ulkopuolella heijastimet heilumaan, uskallan jopa suositella heijastinliivejä lapsille ja lenkkeilijöille, pimeä ja synkkä on marraskuu. Over and out. 

2.11.2013

Tähdellistä

Harmaa ja sateinen lauantai. Lapset mummolassa. Perjantaina on taas ollut syytä juhlaan, ja on vähän väsynyt ja hassu olo. Voisi syödä aamiaista pitkän kaavan mukaan ja mennä sen jälkeen takaisin sänkyyn hyvän kirjan kanssa tai katsella Miehen kainalossa leffaa sohvalla. Voisi ottaa rennosti ja nauttia hiljaisuudesta.

Tuli myös mieleen, että ikkunat voisi pestä. Ja sen tein. Kylläpä nyt on hyvä mieli! Hommana se ei ole ylitsepääsemätön: kiivas välinejahti alkuun ja bonusimurointi loppuun, noin neljässä tunnissa tulee työ hoidettua. Käytännössähän neljä tuntia keskeytymätöntä aikaa ei toteudu, jos lapset on paikalla, joten tällä kertaa vapaa-aika tuli sijoitettua näin. Touhun lomassa kävimme mm. Miehen kanssa remontti-aiheista keskustelua. Uskomatonta kyllä, kumpikaan ei korottanut ääntänsä.

Kun haimme lapset ja jälleennäkemisen kunniaksi saimme nauttia noin tunnin itkukonsertista, ajattelin että olisi voinut myös levätä.


Onpa mahtavaa, että puoli vuotta mieltä painanut homma on nyt tehty. Lähiaikoina vapaa-ajan voikin käyttää rautakaupoissa, jipii! 

1.11.2013

Tuokiotauko

Täten keskeytän määräämättömäksi ajaksi perjantaisen tuokio-perinteen. Arjessa on tällä hetkellä rutiinipaineita riittämiin. Julkaisen tuokioita jos huvittaa.


Mukavaa viikonloppua! 

31.10.2013

Apua joulupukille

Jouluun on vielä hyvin aikaa. Niin paljon, että toivon etteivät joululaulut ala lähipäivinä raikua kaupoissa. Ei ole kuitenkaan liian aikaista miettiä lahjaa - minulle. Anoppi useimmiten haluaa lahjoittaa lahjakortin tai rahoittaa osittain jotain isompaa hankintaa, ja hyvällä tuurilla on muitakin lahjavinkkien kyselijöitä.

Mulla on käytössä laukkumallinen kantoväline läppärille. Reppua olen harkinnut samaan tarkoitukseen. Sen pitäisi olla hyvä kanto-ominaisuuksiltaan, painoa kertyy helposti yli 5 kg. Mielellään reppu saisi olla myös kivan näköinen, edes osittain asiallisen business lookin suuntaan.

Muutamaa vaihtoehtoa olen tuumaillut. Ketturepun olkaimet näyttää hyviltä, Marimekon ei.


Kuva täältä

Kuva täältä

Olisiko teillä vinkata kivaa reppua, jonka voin yllättyneiden hihkaisujen siivittämänä avata joulupaketista?

30.10.2013

Sälää

Klo 4:20 Herätyskello soi.
Klo 5:12 Alan epäillä, että sovittu taksikyyti on tehnyt oharit. Soitan taksikeskukseen.
Klo 5:20 Taksi tulee. Päättelen, että tulee vähän kiire. Check-in -tekstarissa on sanottu, että portti aukeaa klo 5:25.
Klo 6:40 Ehdin koneeseen. Piti nukkua. Juttelin melkein koko matkan vierustoverin kanssa mm. swahilin kielestä, matkailusta Afrikassa ja siitä onko burkha kuuma vaatekappale vai ei.
Klo 7:05 Hki-Vantaalla aamupalaa ja sähköpostia.
Klo 8:00 Bussilla Helsingin keskustaan. Ruuhka.
Klo 9:00 Palaverin pitäisi alkaa. Ihmettelen, missä kollega viipyy.
Klo 9:20 Kollega saapuu. Palaveri alkaakin 10 minuutin päästä.
Klo 10:35 Seuraava palaveri alkaa. Hyvä meininki.
Klo 11:15 Kävelen lyhyen matkan Helsingin keskustassa. Aurinko paistaa.
Klo 12:30 Oli järkyttävän pahaa ruokaa lounastapaamisessa, muuten ok. Piipahdan parissa kenkäkaupassa matkalla Elielinaukiolle. Onneksi pohkeeni eivät mahdu 200+ euron saapikkaisiin, olisin ostanut ne.
Klo 13:00 Bussissa taas. Soitan pikkuveljelle ja syön kassin pohjalta löytyneen lakun.
Klo 14:00 Säädän lentokentällä sähköpostien kanssa ja juon ämpärillisen ylihintaista lattea.
Klo 14:45 Yritän nukkua lentokoneessa. Nuokun onneni ohi, olisin halunnut tarjoilukärrystä vettä. Uni ei tule.
Klo 15:20 Jutellaan taksikuskin kanssa tappajabakteerista ja huonosti koulutetuista koirista. Mietin mitä kaikkea pitää ottaa päiväkodista viikonlopuksi kotiin, ja että illalla voisin hakea takin korjausoperaatiosta. Tajuan, ettei tänään olekaan torstai.
Klo 15:40 Kerään lapset päiväkodista. Mies on unohtanut jättää rattaat päiväkotiin. Kannan Nauravaisen kotiin. Haba hapoilla.
Klo 16:00 Aamulla ohjelmoitu pesukone on hoitanut hommansa, levitän pyykit kuivumaan. Joogataan eli hypitään tasajalkaa joogamatolla. Nauravainen saa huutoraivarit. Lapsille eilistä muussia ja nakkeja. Itselle sunnuntaina tehdyn ruuan jämät. Pahahkoa.
Klo 16:15 Mies tulee kotiin. Ollaan vähemmän riitaisia kuin eilen illalla. Mies ilahtuu siitä, että en pyytänyt lentokoneessa hänelle omistettua Sami Hedbergin nimmaria.
Klo 17:00 Pitäisi kurkata työmeilejä. Salasana on lukkiutunut, onneksi saan IT-avun pelastavan enkelin kiinni.
Klo 17:20 Yritän torkkua sohvalla. Kainaloapinat hyppii päällä ja kiemurtelee.
Klo 18:05 Torkahdin ehkä. Leikin kutituskettua ja laitan jouluvalot. Tähteä en laita ikkunaa. Optimisti minussa uskoo, että ikkunat tulevat tänä kesänä vielä pestyä.
Klo 18:40 Tytöt kylpee, lakkaan varpaankynnet. Äiti soittaa. En oikein muista, mistä juteltiin. Kaloista ja enoista?
Klo 19:40 Isompi tyttö katsoo Myyrä-dvd:tä, pienempi taisi nukahtaa.
Klo 21 Isomman kanssa pitäisi lähteä kertaamaan päivän touhut ja nukuttamaan lapsi. Todennäköisesti nukahdan itsekin.


Kauheasti kaikkea ja silti tuntuu, että kamalasti jäi tekemättä.

27.10.2013

Itkinkin

No enkä itkenyt. Nauroin, lauloin, söin, join, saunoin, uin, puhuin, kuuntelin ja vielä vähän söin. Parasta.

Kiitos.

26.10.2013

Itkisinkö onnesta

Edessä neljä tuntia junamatkaa. Laukussa feta-basilika-tomaatti -sämpylä, uusin Image ja Kukkia Birgitalle. Perillä ulkoilua, vanhoja ja uusia ystäviä, sauna sekä juhlat. Kukaan ei 30 tuntiin vaadi minulta äiti-palveluksia. Merkittävin lähitulevaisuuden päätös koskee kahvin ja torkkujen ajoitusta.

Hell fucking yeah.

25.10.2013

Tuokio

Perjantain perinne: yksi kuva viikon varrelta. Yksinkertainen, erityinen tuokio.

Inspired by SouleMama.