6.7.2013

Pitkä ostoslista

Eräs ystäväni kyseenalaisti ostospäiväkirjahankkeen: "Kohta menee konkkaan koko maa, kun kukaan ei osta mitään!" Kyllä ei mene, voin vakuuttaa. Sen lisäksi että olen ostanut älyttömästi vaatteita, olen voittanut hatun arvonnassa, saanut kaksi t-paitaa Naisten Kymppiin liittyen, käyttänyt paria vanhaa hametta ompelijalla tuunattavana sekä lainannut ystävältäni paidan ilman pienintäkään aikomusta palauttaa sitä.


On lohduttavaa kuulla, että nettishoppailu ei ole mennyt parilla muullakaan pulkkaan. Mä lopetan toistaiseksi verkko-ostokset itselleni, palauttaminen on todella rasittavaa. Olen tällä hetkellä kahden koon välimaastossa, ja sopivan koon löytäminen ilman sovitusta on käytännössä mahdotonta. Nettishopittelussa on lisäksi  tullut todella suuria yllätyksiä sen suhteen, miltä joku vaate näyttää mallin päällä vs. reaalimaailman henkilön päällä. Harmi ettei tullut otettua kuvaa.

Jos et ole pitkä ja laiha malli, saatat näyttää yhdeltä pullealta
puhvihihalta tämä kaunis paita päällä. Kuva täältä.
  • Taisi olla tuossa huhtikuun puolella, kun kävin luovuttamassa verta. Kun kevyin, hieman haparoivin askelein poistuin SPR:ltä, jalat veivät viereiseen vaateliikkeeseen. Lähes kaikki alerekistä löytämäni asiat näyttivät uskomattoman hyviltä, ja ostin neuletakin, kaksi paitaa ja mekon
  • Tiesin, että käyn purjehtimassa toukokuussa, ja ajattelin että onpa raikas idea ostaa valkeat nahkaiset purjehduskengät. Tässä kohtaa jonkun olisi pitänyt läpsäyttää mua naamaan silakalla. Huono idea, huono.
  • Vuonna 2007 ostin mustat sandaalit. Nyt oli aika ostaa ruskeat sandaalit. Ei yhtä hienot kuin eräillä, mutta maailman mukavimmat. I <3 Ecco!
  • Anoppi osti H&M:stä väärän kokoiset sporttiset caprit. Ostin ne pois kuleksimasta, hyvät työmatkapyöräilyhousut ja minulle sopivat.
  • Myöhässä oleva lento + lentokentän Luhta-shopissa ale = mustat jersey-housut. Niin pehmeät ja lämpimät, parhaat! Vähän kuin legginssit, melkein kuin housut, näitä voi pitää töissä.
  • Olin saanut päähäni, että sifonkipaita pitää olla tytöllä. Nyt on, harmi vaan että koko on väärä. 
  • Mustia leggareita kaksin kappalein, sukkiakin jonkinlaisia. Alusvaateostoksille täytyisi ehdottomasti suoriutua, onko pakko jos ei haluu?
  • Toinen mekko (-70%), suosikkimerkin alekyttäys kannatti.
  • Kolmas mekko, ehkä. Tilasin netistä, lähetin takaisin, en vielä tiedä millainen vaihdossa tuleva kappale on päällä. 
  • Niin ja tietysti raitajakku
Oranssi neuletakki, raitajakku ja sifonkipaita oli vaatteita, jotka suunnittelin hankkivani, ja ostin kun mukavan näköiset sellaiset osui kohdalle. Kaikki muut on olleet heräteostoksia. Voisin elää loistavasti ilman valkeita purjehduskenkiä, muuten olen pitänyt paljon ostamiani vaatteita ja sandaaleita. Ostokset ei kaduta, vaikka lista on pitkä. Tiesin haasteeseen lähtiessäni, että työvaateosasto vaatii päivitystä. 

Jatkossa mulla pitäisi olla kaupoilla kriittinen makutuomari mukana. Huomaan ostavani väärän kokoisia vaatteita, useimmiten liian isoja, eikä niitä tee mieli pitää. Vuosi sitten ostin kalliihkon kauluspaidan, ajattelin että onpa hyvä alelöytö töitä varten! Silloin imetin ja mulla oli tissit, tänä vuonna on mulla on kaksi kokoa liian iso kauluspaita. 

Pari t-paitaa, yksi jakku ja vihdoin ne lenkkarit, siinä on vielä alennusmyyntijahtiin tavoitetta, jos kaupoille päädyn. Jos tässä joku on kohta konkassa, niin minä. 

10 kommenttia:

  1. Ihana tuo ystäväsi, antaa melko paljon krediittiä tälle haasteelle :D Vaikka ei kai tarkoitus ollut edes välttämättä vähentää rahan kierrättämistä - minunhan tavoitteenani on ainakin ollut ostaa kallimpaa. (Tosin kestävän tuotteen hankkkiminen vähentää kulutusta pitkällä tähtäimellä.)

    Ja ehkäpä talouskasvu tosiaan perustuu juuri siihen, että ostamme enemmän ja enemmän tavaraa jota emme tarvitse. Mutta eikö sellaisen kehityksen voisi kääntääkin ja pitää rahan kiertämässä käymällä säästyneillä rahoilla useammin hieronnassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hätäisemmät H&M-ostokset on selvästi vähentyneet, vaikka muuten ostoslista itsestä tuntuu edelleen pitkältä. Ja vaikka verkkoshoppailu ei ole oikein onnistunut, niin pikkukaupungin asukkina tuntuu ihan hyvältä kuluttaa täällä paikallisesti. Vaikka monista ostoksista rahat valuu jonnekin globaaliin ketjuun, niin onpahan edes pieni työllistävä vaikutus näillä nurkilla.

      Ja tosiaan rahaa voi käyttää muuhunkin kuin tavaroiden haalimiseen. Tykkäsin ajatuksena ompelijan käytöstä, hän pienensi pari hametta. Hänen palkkionsa oli suurin piirtein yhtä paljon kuin hameiden ostohinta vuosia sitten ketjukauppojen alerekistä ostettuna, mutta siitä viis, olen tykännyt niistä hameista kovasti ja on kivaa, kun niitä voi pitää taas.

      Poista
    2. Niin ja hyvää paikallista vaatekauppaa kyllä kannattaa tukea. Muuten se on kohta entinen ja hyvä.

      Mä kävin tänään shoppaamassa, siis ihan shoppaamalla shoppaamassa, ja se oli kamalaa ja mitään ei meinannut löytyä ja sanoinko jo, että kamalaa oli? Mulla oli tää postaus jotenkin mielessä, sain siitä voimaa. Että kiitos.

      Ja verkko-ostelu on mun akilleenkantapää eritoten siksi, etten tule palauttaneeksi hutiostoksia ikinä.

      Poista
    3. Mulla on parit viimeisimmät verkko-ostokset olleet sen verran hintavia, että se on motivoinut palauttamaan tai vaihtamaan. Vaihtelen nykyään melko usein myös "oikeista" kaupoista ostettuja tavaroita, mies aina hymähtääkin uusien ostosten esittelyn yhteydessä, että montako kertaa meinasit vaihtaa. Nykyään olen sentäs oppinut olemaan poistamatta hintalappuja, on nimittäin pari kertaa pitänyt dyykata niitä roskiksesta, kun olen huomannut, että koko ei osunutkaan oikeaan tms.

      Poista
  2. Varsin maltillista, sanoisin! :)

    Alusvaatteiden ostaminen on muuten ihan kamalaa. Itsekin pitäisi mennä, alusvaatelaatikon sisältö näyttää kovin virttyneeltä... Ja alusvaatteita ei tosiaankaan kannata tilata netistä, pieleen meni aivan takuulla! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, munkin pitäisi uusia enemmän tai vähemmän kaikki. Sen kerran kun jaksan suoriutua rintsikkaostoksille, ostan kerralla monet, jos sattuu hyvä myyjä kohdalle.

      Poista
  3. Anonyymi7/7/13 22:18

    Heippa taas! Kun on ollut mökkireissulla lähes ilman mitään muuta mediaa kuin radio, on taas kiva palailla tänne lukemaan! On monta asiaa mihin voisi kommentoida, aloitan nyt vaikka tästä vaateasiasta. Yritän koko ajan opettaa itseänikin siihen että osta vähemmän mutta laadukkaampaa. Se vaan tyssää usein siihen todellisuuteen että kun istuu tuolla hiekkalaatikolla tai putsaa kuraista koiraa, on vähän vaikea nähdä itseään aina niin hienoissa kamppeissa. Sit tunnistan itsessäni sellaisen älyttömän nuukailunkin, että kun hankin jonkun ihanan vaatteen en raaski pitää sitä pelkään että se kuluu...Arrrgghh eihän se kohta ole enää edes muodissakaan kun jemmaan sitä vain kaapissa! Nettiostoksia teen lähinnä lapselle, niitäkin tosin melko vähän ja harkiten. Harrastan myös tuota vaatteiden palauttamista tai vaihtamista, kotona moni vaate näyttää ihan erilaiselta kuin kaupassa. On kiva että voi tehdä harkintaa vielä oman peilin ääressä ja miettiä miten vaate oikeasti sopii jo kaapissa olevien vaatteiden kanssa. Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periaatteessa laadukkaampien vaatteiden pitäisi kestää enemmän pitämistä, mutta käytännössä minäkin panttaan tiettyjä juttuja kaapissa. Aika pöhköä on semmoinen.

      Ja vaihtelu ja venkslailu... ostin viikonloppuna vielä sandaalit, ja 3 päivää ehdin tässä arpoa, että palautanko vai pidänkö. Tänään ne lähti jalkaan, joten enää ei voi palauttaa. ;)

      Poista
  4. Mä voin luvata, että oon omalla täysin käsistä karanneella kulutuksellani kompensoinut sun ja kaikkien muiden ostoshaasteessa elävien osuuden kansallisesta kulutuksesta. Vittu että hävettää, ei pitäis yhtään lukea näitä listoja - ja multa silti puuttuu se raitajakku, vaikka oon tilannut netistä varmaan joka päivä jotain, ja pari kertaa eksynyt ihan kauppaankin. Huoh.
    Valkoiset purkkarit kyllä kuulostaa melkoiselta välineurheilulta :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin tässä vaiheessa paljastaa, että valkoiset purkkarit ei olleet Helly Hansenin, vaan Dinskon kattavalta ja ammattimaiselta purjehdusosastolta. :D

      Sä ootkin PeNa niin tyylikäs ja trendikäs, ihailin juuri sun biitsikuvia, hattu+sortsit+jakku, tosi kiva look!

      Poista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.