21.1.2013

Vinkkejä uhmailuun

Rasti seinään, olen lukenut kirjan! Tai useammankin, ehkä niistä lisää myöhemmin. Haahuilin kirjastossa ennen joulua ja mukaan lähti Uhmaikä, Leikki-ikäisen ongelmallinen käyttäytyminen (Alison Mackonochie, 2006). Mitään järisyttävän uutta kirjassa ei varsinaisesti ollut, sen sijaan hyviä juttuja muistin virkistämiseksi. Kirja on kirjoitettu parenting for dummies -tyyppisesti: tiettyä aihetta käsitellään aukeaman tai kahden verran, mukana on värikkäitä kuvia ja faktalaatikoita. Miksipä ei, sopi erinomaisesti minun keskittymiskyvylleni.

Kuva täältä
Tässä muutamia poimintoja teidänkin iloksenne.

Kitisevä lapsi


Kitinään liittyy usein sellaisia vaatimuksia kuin "haluan" ja "anna". Lapsi kokeilee löytämäänsä yksilöllisyyttä. Koska lapsi tuntee sinut parhaiten ja luottaa sinuun eniten, hän tietää että sinä myös taivut helpoiten vaatimuksille.[...] Jos lapsi kitisee tavallista voimakkaammin, varmista ettei hän ole kipeä.

-> Siis ei näin

Rajat ja niiden pitäminen

Lapset pärjäävät valtataisteluissa taitavasti, koska he saavat runsaasti harjoitusta. Kun lapsi kasvaa ja kehittyy, hän kyseenalaistaa määräysvaltasi ja rikkoo hänelle asetettuja rajoja. Tämän on täysin normaalia ja tärkeä osa lapsen itsenäistymistä, mutta sen on tapahduttava hyväksyttävällä tavalla rajoituksien puitteissa. Jos valtataistelut ovat osa arkea, mieti, kuinka tehokkaasti sinä pidät kuria ja hallitset lastasi. Jos käyttämäsi keinot eivät ole selkeitä tai tarpeeksi tiukkoja, ne itse asiassa rohkaisevat lasta käyttäytymään toivotun tavan vastaisesti. 

-> Valitse taistelusi. Kaikesta ei kannata vääntää. Välillä myös lapsi voi saada tahtonsa periksi, jos pyytää kauniisti.
-> Jos rangaistuksena on lähtö kotiin / lelujen takavarikointi / tai muu, toteuta uhkaus, jos aihetta on. Uhkailulta menee pohja pois, jos rajojen rikkomisesta ei koskaan tule uhattua rangaistusta.
-> Samat säännöt kotona, kaupassa ja kylässä. 
-> Rutiineilla selkeyttä elämään. 

Itsetunto ja positiivinen vanhemmuus

Lapsen käyttäytymistä määrää hyvin pitkälle hänen tarpeensa ymmärtää itseään. Hänen itsetuntonsa perustuu siihen, mitä muut hänestä ajattelevat. Jos sanot lapselle "kiltti lapsi" tai "tuhma lapsi", hän näkee itsensä juuri sillä tavalla kyseisellä hetkellä. Jos jatkuvasti torut huonosti käyttäytyvää lasta, hän näkee itsensä negatiivisessa valossa, mikä vain vahvistaa huonoa käyttäytymismallia. Älä turvaudu sarkasmiin tai ilkeisiin sanoihin, kun puhut lapsellesi. Hän uskoo siihen, mitä sinä sanot. Jos kerrot hänelle, että hän on "todella tuhma" tai "maailman tuhmin lapsi", hänen itsetuntonsa saa kovan kolauksen. Tietysti on hetkiä, jolloin lasta tulee torua - kutsen silloin, jos lapsi satuttaa toista lasta. Mutta älä nimittele lasta. Sano, että hänen tekonsa oli tuhma, mutta älä kutsu lasta tuhmaksi.

-> Siis ei näin: "Voitko nyt mennä sinne pissille!!! Pitääkö sun aina olla noin ärsyttävä, olen sanonut sata kertaa, että pissi tulee housuun, jos et käy vessassa." Kyllä, näin olen sanonut. Huono, huono äiti. Ei kun huono teko.
-> Torumisen / konfliktin jälkeen halit, jos vaan onnistuu (siis lapsen puolesta, aikuinenhan toki ymmärtää jättää tilanteen jo taakseen).
-> Ei kaivella vanhoja. Kun tilanne on ohi, halit annettu ja anteeksi pyydetty, niin sitten mennään elämässä eteenpäin. Niinhän?

Jos pinna palaa...

Oman ajan antaminen lapselle on hyvä keino pysäyttää raivokohtauksen puhkeaminen. Se toimii myös silloin, kun raivokohtaus on jo alkanut, sillä molemmille osapuolille (yleensä lapsi ja sinä) tekee hyvää rauhoittua. [...] Sano lapselle, että tarvitsette molemmat omaa aikaa, jotta voisitte rauhoittua. Kun olet varmistanut, että lapsellasi ei ole hätää, kävele pois ja sulje ovi perässäsi. Älä huuda ennen poistumistasi tai läimäytä ovea kiinni. Lapsi huomaa, että raivokohtaus vaikutti sinuun, mikä oli ehkä hänen tarkoituksensakin. 

-> Yllättäen kirjassa ei suositeltu lapselle karjumista.
-> Jos mahdollista, vältä tilanteita, joissa raivaritodennäköisyys on punaisella. (Tietääkö joku, miten voi välttää ulos lähtemistä ja virtsarakon täyttymistä?)
-> Kun tuntuu, että käämit palaa, suosituksena on mahdollisuuksien mukaan poistuminen tilasta hetkeksi. 
-> Jos räjähdit, pyydät anteeksi ja kerrot, että äidillä vähän kiehahti. 


Jokainen kaksi jaksoa Supernannya katsonut tietää nämä asiat. Joku joskus pikkulasten kanssa hengaillut saattaa olla ehkä samaa mieltä siitä, ettei arjessa ole helppoa nousta tilanteiden yläpuolelle ja nähdä kasvatuksellisesti oikeita ratkaisuja. Tulee sanottua tyhmiä asioita, kun tulee se tuhannes kerta, kun vessakehoitukseen tulee vakiovastaus "En mene, en halua, ei pissitä." Välillä jaksaa keksiä jonkun hauskan jujun: "Mennään katsomaan nähdäänkö oravia!", välillä taas tekee mieli viskoa Kuomat seinään, kun ulkoilun lähestyessä alkaa perinteiset piilos- ja karkulaisleikit.

Meillä ei ole rajusti uhmaavaa lasta, lähinnä ärsyttävää ja mietoa vastaanhangoittelua tietyissä jutuissa. Typeriä ja lapsellisia raivareita meillä nähdään kyllä, useat niistä menevät minun piikkiini. 

Koen, että välillä on hyvä selailla kirjoja tai artikkeleita. Voi muistuttaa itseään siitä, että malttinsa menettämällä opettaa vain lapsensa täsmälleen saman toimintamallin. Joskus niistä saattaa hyvällä tuurilla tarttua jotain kokonaan uutta näkökulmaa arkeen ja elämään.  

Luetko sinä kasvatusoppaita? Laita parhaat kirjavinkit ja niksit jakoon! 

21 kommenttia:

  1. Kiitos, tää oli hyvä postaus.

    Ainoa, mikä vähän särähti, oli tuo oven sulkeminen perässä. Koirille yksin jättäminen oven taakse olisi rangaistus, ja vähän siltä se tässäkin kalskahtaa - ehkä olen vain liian pehmo. Tähän asti olen itse kävellyt poispäin, jos tuntuu siltä, että pinna kiristyy liiaksi. (Lapsi kävelee huutaen perässä. Tunnen itseni hirviöksi.)

    Toi kipeysjuttu on kurja. Eihän sitä aina kuumekaan heti nouse, ja mistäpä sitä nyt kaikkea ennalta näkisi.

    VastaaPoista
  2. Sitä vaikka kuinka lupaisi ja yrittäisi, että ei hermostu tai karju, niin silti sitä vaan hermostuu ja karjuu, ja jos ei karju, niin tiuskii, joka on ihan yhtä paha. Tässä tärkeintä on minusta just se, että pyytää anteeksi, ja toteaa, ettei toiminut oikein. Tämä anteeksipyytäminen ei tosin tee huutamisesta yhtään sen hyväksytympää.

    Olen neljävuotiaan kanssa jutellut siitä, että miksi usein vasta se karjaisu menee perille, kun on sitä ennen pyytänyt toimimaan lukemattomia kertoja. Tähän ei löydy vastausta. Lapsi toteaa, että äitin on syytä mennä jäähylle, kun on huudollaan pahoittanut lapsen mielen. Auts. En halua opettaa lapsia siihen, että vain karjumalla menee viesti perille. Noloa myöntää, mutta vaikeaa tämä ajoittain on. Äiti siis jäähylle.

    Itse en koskaan jätä lasta suljettujen ovien taakse. Tämä ei vaan mene jakeluun, jos joku näin tekee. Meillä on erittäin vähän käytetty jäähypaikka ihan keskellä huonetta, ei esim. missään keskiaikaisessa nurkassa.

    Oppaat ovat jees, ei ole kakkosen kanssa tullut luettua, mutta esikoisen kanssa kyllä. Tekisi ihan hyvää lukeakin jokunen.

    VastaaPoista
  3. Mä ihmettelin kanssa sitä oven sulkemista perässä. Sehän on aika kyseenalainen veto jo ihan lapsen turvallisuuden valvomisen näkökulmasta, ja tietysti aika kylmän oloista käytöstä myös. Eipä tulisi mieleen jättää lasta yksinään ylipäätään mihinkään huoneeseen, koska ei ole takeita siitä että lapsi vain hämmentyneenä istuisi lattialla rauhoittumassa itsekseen. Hänhän voisi alkaa hajottaa tavaroita/paikkoja kiukuspäissään tai kiipeillä ja sitten teloa itsensä.

    Mutta hyvä postaus! Ootko lukenut Uhmakirjaa (http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9513167259)? Mä en ole sitä(kään) itse lukenut, kuten en mitään muitakaan kasvatusoppaita vielä toistaiseksi, mutta se vaikuttaa ihan kiinnostavalta kyllä.

    VastaaPoista
  4. Ehkä oven sulkeminen sopii vähän isommalle lapselle, en tiedä. Muutaman kerran olen passittanut 3-vuotiaan omaan huoneeseensa hetkeksi. Hän on kipittänyt sinne itse, enkä ole mennyt perään ovea sulkemaan. Nämä on liittyneet sellaisiin tilanteisiin, kun on päällä joku täysin järjetön itku-huuto-luuppaus jostain turhasta asiasta. Hetken hän on huutamista huoneessaan jatkanut, ja kun kohta olen mennyt kysymään, että joko voidaan puhua / syödä / tms. normaalisti, niin usein vastaus on, että joo. Jos taas on tehty "tuhmaa", niin rangaistuksena en omaa huonetta ole käyttänyt.

    Liina: pois kävely tai pois katsominen on hyvä keino, vaikkei sekään hyvältä tunnu.

    Ripu: jäähypenkki keskellä huonetta onkin hyvä idea!

    STD: Uhmakirjaa en ole lukenut, moni on sitä kehunut. Täytyykin laittaa varaukseen kirjastoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mummiälestä ainaki :D toi huoneeseen passittaminen on eri asia kuin huoneeseen passittaminen JA oven sulkeminen. En tiedä miksi, mutta aivan eri asiasta tuntuu olevan kyse. Huoneeseen komentaminen ei samalla tavalla sulje toista pois.

      Poista
    2. Kyllä. Ja meillä minuutin tai parin oma aika* toimii tietyissä tilanteissa.

      Tuo oma aika -konsepti kalskahti kys. kirjassa niiiiin amerikkalaiselta. Vaikka asia on ihan sama, niin "rauhoittua eri huoneessa" vastaa mielestäni paremmin tarkoitusta. Oma aika, omat rahat, oma huone, oma puhelin, oma auto... Saisko lapsi olla hetken lapsi? Sori, mä jumitan usein täysin epäoleellisissa asioissa. :)

      Poista
    3. Meillä toimii ihan tosi hyvin monen kiukkuasian kanssa se, että sanon: "tule sitten kertomaan kun saa laittaa vaipan / pukea / olet valmis tulemaan ruokapöytään tms." Sit jätän sen lapsen itsekseen siihen tilanteeseen eli annan vissiin sit just sitä omaa aikaa. Aika nopsaan se sieltä aina huhuilee, että nyt saa laittaa sen vaipan / pukea / haluan syödä. Mut mihinkään kiinni olevan oven taa lasta ei todellakaan saa laittaa, siis ainakaan meidän lasta, se saa siitä ihan paniikin. Siis pari kertaa on käynyt nukutustilanteessa niin, että on vedetty ovi perässämme kiinni ja lapsi on ihan kauhuissaan. Tulee varmaan just se hylätyksi jätetty fiilis.

      Jäähypenkin suhteen olen havainnut senkin hyvän puolen, että sillä aikaa kun lapsi siinä istuskelee, niin äidiltäkin pääsee pahimmat höyryt korvista ulos ja tulee sitten rauhallisemmin hoidettua se tilanne sen jäähyn jälkeen. ;)

      Poista
    4. Joo pilami, tosi hyvä tuo vanhemman näkökulma jäähypenkkiin. :)

      Joskus tuntuu, että lapsille tulee tosiaan joku tarve raivota / pistää kampoihin / itkeä jostain täysin kummasta syystä, ja se vaan pitää päästää ulos systeemistä. Silloin "oma aika" toimii!

      Poista
  5. En ole lukenut yhtään kasvatusopasta, mutta alan kyllä harkita josko pitäisi, kun parista jaksosta supernannya ei ole ollut oikein apua... :) Kyllä vaikeinta on tällä hetkellä itse pitää omat hermonsa kurissa, pinna on kovin lyhyt itselläkin... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti noiden oppaiden mukana ei tule varapäreitä, ne olisi välillä tarpeen täälläkin. ;)

      Poista
  6. Tuosta oven sulkemisesta, kun moni pitää sitä niin dramaattisena - on kai vissi ero onko lapsi 1 tai 4 tai 9. Kyllä mä joskus suljen oven lasten temppuillessa nukkumaan mennessä - saa paremmin itse vedettyä henkeä. Nytkin ne tuolla mesoo, mutta ovi on auki, enkä näe hirveän suurta eroa tilanteessa.

    Meillä muuten ei ole jäähyjä, koska en tykkää termin sävystä, meillä mennään "miettimään". Mutta sekin alkaa toimia vasta joskus 2-3-vuotiaana. Juuri äsken uhkasin, että esikoinen pääsee miettimään jos ei temppuilu lopu. Ja 2-vuotias alkoi itkeä että hänkin haluaa tuolille miettimään. Eli ihan ei ole vielä tämän "rangaistuksen" käsite sisäistynyt nuoremmalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miettiminen kuulostaa ihan hyvältä :) Pistän muistiin.

      Niin tää suljettu ovi -juttu on silleen jännä, että kun lapsi menee nukkumaan, huoneen ovi menee kiinni. Ei se siitä tunnu pahastuvan.

      Poista
    2. Voi ei tuota teidän 2-vuotiasta! <3 Suloista. Mä yritän aika ajoin saada isosiskolle jakeluun, ettei pikkusiskoa voi riepotella miten sattuu, mutta siitäkin menee pohja pois, kun pikkusisko vaan nauraa kovempaa, miten rajummat otteet kutittelussa / painissa on. :)

      Juu, täytyy olla samaa mieltä iästä vs. oven sulkemisesta. Isompi jo ymmärtää, että kyseessä on hetkellinen rangaistus eikä häntä olla jättämässä ikuisiksi ajoiksi yksin maailmaan.

      Poista
    3. Mä tykkään termistä jäähy, koska se on just sitä itteään: on taklattu päin laitaa tai ehkä vähän turhan kovaa karvattu - sitten mennään pariksi minuutiksi istumaan :) Tarkoitan sitä, että jäähyllä on negatiivinen sävy ja saa ollakin.

      Poista
    4. Heh Sikuriina, ymmärsinköhän mä kommenttiasi ollenkaan, kun en kovin hyvin puhu jääkiekkoa? ;)

      Siis yksi ääni jämäkälle jäähylle, ei mitään pehmoilua ja miettimistä.

      Poista
  7. Löysin sun blogiin ekan kerran, pakko kommentoida tähän, on niin ajankohtainen ;D Meillä poika (pian 4v) joutuu ja on joutunyt miettimään a la Supernanny jo siitä kun jostain alkoi kiukuttelusta tajuamaan. Yleensä siellä käydään aika harvoin, mutta nyt viime aikoina kerran päivässä on ollut vakio, eli joku uhma-tmv-kausi ilm. menossa, toivottavasti pian ohi ;)
    Meillä paikka on olohuoneessa, sellaisessa kohdassa jossa ei voi suuttuessaan/heittäytyessään satuttaa itseään, mutta pystyy kuitenkin olemaan siinä ns. rauhassa.
    Eilen jouduin kuitenkin todistamaan ihan ekaa kertaa ikinä mun äiti-historiassa myös tätä Sypernanny-tyylistä lapsi koittaa joka tavoin pois- tyyliä. Lapsi konttasi, juoksi, kiemurteli jne ja minä (SN ohjeiden mukaisesti) kannoin selkävääränä, mutta rauhallisesti lapsen noin 20x takaisin. HUH. Ei ollut kivaa, mutta poika rauhoittui sen jälkeen siihen. Joten toimi. Aiemmin on jäänyt ihan ok miettimään siihen paikalleen, joten toivottavasti tää oli joku kerran tapahtuva juttu... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan linjoille nunju! :)

      Rajojen kokeilu taitaa kuulua asiaan, koitellaan että onko kuukauden päästäkin samat säännöt voimassa. Joten voipi olla, että SN-ohjeet tulee taas vähän ajan päästä ajankohtaiseksi.

      Mä olen takaisin viemistä harjoitellut päiväunien aikaan (tyyppi karkaili sängystä). Aivan saakelin rasittavaa se on, varsinkin kun toistoja tulee kymmeniä, mutta jos vaan saa pidettyä yhteyden sisäiseen viilipyttyynsä, niin homma toimii.

      Poista
  8. Uhmakirja oli tosiaan hyvä ja siinä kyllä armahdettiin aikuiset näyttämään myös suuttumuksen tunteita ja jopa sanottiin että ärtymyksen kasvaminen 1v tienoilla on luonnollinen tie kohti itsenäistymiseen ohjaamista. Siis tietysti turva pitää aina olla jne.

    Sinkkosen ja Tahkokallion kirjoissa on mielestäni hyvää perusjärkistä puhetta kasvatuksesta ja suosittelisin niitä kaikille kasvatuksesta kiinnostuneille. Epämääräiset löydöt kasv hyllyistä saattavat joskus olla jopa harhaanjohtavia ja ahdistavia, koska siellä hyllyillä on myös kirjoja joiden kirjoittajien asiantuntemus alkaa siitä "että näin meidän lapsi aina teki joten näin se on aina oleva". Ja kirjoja, joiden "neuvot" ovat ajalta "joka vitsaa säästää...".

    En nyt viitannut tässä postsuksessa olevaan kirjaan (en sitä tunnistanut) vaan yleisesti peräänkuulutan maalaisjärjen kuuntelua niin nettikeskusteluissa kuin tietokirjojenkin lukemisessa :) jo esmes kulttuurien eroavaisuuksien vuoksi (verkostot yms vaikutukset).

    Meillä myös jäähy on esitetty paikkana jossa opetellaan rauhoittumaan jos meno on liian villiä ja sinne mennään rauhoittumaan suoraan jos on jollekin tahallisesti vaarallinen (lyö, heittelee tavaroita) tai kasautuvasti kolmesta varoituksesta. Mutta yleisesti jäähyllä ollaanvakavissa tilanteissa, ettei se menetä tärkeyttään (vähän kuten sanoit uhkailusta- tässä minä epäonnistun päivittäin),

    Kolme varoitusta tai kolmeen laskeminen (rauhallisesti todettuna: "lasken kolmeen ja siinä ajassa tulet pukemaan (tai minä suutun).) ovat olleet meillä tosi tehokkaita. Antavat lapselle aikaa parantaa käytöstään, koska se ei vielä keskenkasvuiselta onnistu ilman armoaikaa :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainio pointti tää järjen käyttäminen! Mikäsenytolikaan se ruotsalaisnainen, jonka kasvatusopasta on käytetty kuin oppikirjaa, ja oikeassa elämässä hänen lapsensa olivat kokeneet ja nähneet aika paljon karmeita juttuja?

      Täytyypä ottaa tuo laskeminen kokeiluun. Sehän on huomattu, että kun itsellä on kamala KIIRE, niin lapsi ei sitä koe samalla tavalla, vaan hermostuu entistä enemmän, kun kierrokset nousee. Yritän lähdön lähestyessä jutella, että tämän telkkariohjelman jälkeen tai kolmen liukumäen jälkeen lähdetään. Se auttaa vaihtelevasti.

      Harmi, ettei vanhempana oleminen ole yhtä suoraviivaista kuin amerikkalaiset opukset! :)

      Poista
  9. Munkin piti kommentoida tähän jo aiemmin. Nimittäin täällä jo tuo 1,5 vee saa välillä sellaisia raivareita, että mitä se uhmaikä mahtaa tarkoittaa? Odotan kauhulla. Tässä sun postauksessa on kuitenkin niin hyviä käytännön ohjeita, että tämä pitää tallettaa. (Ja taas säästyi yhden kirjan lukemiselta!) ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öh, katso nyt vaikka pari jaksoa lisäksi Supernannya ja muista se terve järki, aika suppea postaushan tämä oli! ;)

      Poista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.