16.9.2013

Tuumat ja tuokiot 1 vuotta!

Se on kuulkaas synttärit täällä blogissa! Ensimmäisen vuoden merkkipaalun tunnistan myös epämääräisestä fiiliksestä bloggaamiseen. Ainakin Ä. Hupulainen, PeNaLQ ja Jonna ovat pyöritelleet saman suuntaisia ajatuksia. Muuttunut arki ja ajankäyttö ajavat väkisinkin miettimään, mitä oikeastaan haluan tehdä illalla muutaman tunnin sen jälkeen kun tytöt ovat menneet nukkumaan. Kirjastosta lainattujen, toistaiseksi avaamattomien kirjojen pino kasvaa. Viikonlopun Hesarit siirtyvät yleensä korkeintaan puoliksi luettuna kierrätykseen. Aika usein uni vie nukuttajan, ja hyydyn yöunille klo 21.

Päiväkotiin - töihin - kotiin -loopissa.

Jatkan kirjoittamista, tästä on tullut mieluinen harrastus. Kirjoitusten tahti rauhoittunee entisestään, mutta en näe sitä välttämättä huonona asiana. Enkä myöskään erityisesti laatua lisäävänä tekijänä, for the record.

Olen todennut, että on lähes mahdotonta arvailla, millainen postaus herättää kiinnostusta ja kommentointia. Jotkut omasta mielestä suorastaan loistavat kirjoitukset ja kuvat jättävät yleisön täysin kylmäksi ja taas jotkut vasemmalla kädellä huitaistut läpät, jotka horjuivat roskiksen reunalla, herättävät kivasti keskustelua ja klikkauksia. Yleisön mielistelyä on siis turha yrittää, ainakaan näillä analysointitaidoilla.

Pieni katsaus blogini historiaan.

Bloggerin mukaan top-3 postaukset:

1) Mehevä kesäkurpitsakakku - yllätysvoittaja! On tainnut aika monella olla kesäkurpitsoista ylituotantoa tänä kesänä.
2) Normipäivä tunti tunnilta - Kuva tunnissa -projekti sai vaikka monet mukaan. Hyvä idea, vaikka itse keksinkin!
3) Matkalaisten muistilista - Tylsä postaus loman jälkimeiningeissä. Listalla vain ja ainoastaan siksi, että huikeaan suosioon noussut Vuoden siivoja linkitti tähän omassa postauksessaan. Ei tainnut tänne jäädä vakkarilukijoita siltä puolelta.

Perusasioiden äärellä

Henkilökohtaiset suosikkini top-3

1) Easy like Sunday Morning - Bloggaamisen piti motivoida minua ottamaan enemmän valokuvia. Alkuun niitä tulikin räpsittyä, satunnaisesti määrän joukossa on myös laatua. Näistä kuvista tykkään kovasti.
2) Ovikello soi! - Myönnän, naureskelen joskus omille jutuilleni. Oleta-pety-mökötä -parisuhdemalli naurattaa ilmeisesti itseni lisäksi ainakin Täti-ihmistä. Vai itkettääkö, en ole ihan varma. Elämän harmaita alueita.
3) Jouluiset pakettipussit - Näpertelyosastolta haluan nostaa nämä pussit. Näitä oli tosi kiva tehdä ja hienoja niistä tulikin! Saa plagioida.

Virtuaaliset pillimehut, popparit ja muumikeksit kaikille teille siellä ruudun toisella puolella, ihanaa kun olette bileissä mukana!

31 kommenttia:

  1. Onnea yksivuotiaalle! Ja yksivuotiaan äidille. :)

    VastaaPoista
  2. Yksi vuosi takana, toivottavasti monta edessä :)
    Onnea onnea!!

    VastaaPoista
  3. Onnea 1-vuotiaalle!! :)

    VastaaPoista
  4. Onnea vuosipäivästä! :) Samoja ajankäytön ongelmia havaittavissa täälläkin...

    VastaaPoista
  5. Onnea 1-vuotiaalle!

    Taisi muuten olla juuri toi ovikello soi-postaus, joka aiheutti mun tänne jäämisen ;D

    VastaaPoista
  6. Mua naurattaa oleta-pety-mökötä YHÄ! Ja itkettää, mutta lähinnä naurattaa. Itselleen nauraminen on tervettä.

    Onnea yksivuotiaalle, ihanaa että olet täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, itselleen pitää nauraa. Sitä on blogin myötä tullut tehtyä viimeisen vuoden aikana paljon ja usein, ja aina se on yhtä vapauttavaa!

      Ihanaa, että sinäkin olet täällä! <3

      Poista
  7. Onnea 1-vuotiaalle! Yllätyin, että olet niin tuore, luulin seuranneeni sinua jo iät ajat ;)

    Ja tuosta tekstien suosiosta: aina ei valitettavasti tule jätettyä puumerkkiä, vaikka joku juttu kolahtaisikin. Ihan suoraan ei siis voi päätellä tekstin hyvyyttä siitä. Tämän koitan muistaa itsekin, kun joku täysin supernerokas pläjäykseni jää vaille vastakaikua :D

    Ja kyllä, oleta-pety-mökötä on edelleen ja varmasti ikuisesti paras kolmen sanan tiivistys parisuhteesta(ni). Sinä rokkaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos!

      Kommentointiasia on niin totta! Ihan liian harvoin tulee jätettyä mitään viestiä, vaikka kuinka ääneen hihittää linja-autossa tai huokailee liikuttuneena töissä (_kahvitunnin_ aikana huom!). ;)

      Poista
  8. Kiitos onnitteluista ihanat! <3

    VastaaPoista
  9. Ihana postaus ja onnea yksivuotiaalle (mistä tuli mieleen että se taitaa olla yksveepäivät mullakin ensi viikolla...)!

    Mullekin on jäänyt sun jutuista mieleen tuo oleta-pety-mökötä. :D

    Samoja blogilamafiiliksiä täälläkin aina silloin tällöin, mutta olen todennut että homma menee vähän aalloissa - joskus postauksia syntyy kuin itsestään ja hommassa on hauska flow, joskus taas ei kiinnosta/ehdi/jaksa (ja sekin on ihan OK).

    VastaaPoista
  10. Onnea ensimmäisen vuosipäivän johdosta!

    Ehdoton Top1 jutuistasi on itselleni ollut Yön ulvoja -peli. Tyrskin muistaakseni puhelimen näytön märäksi huutonaurua ruuhkabussissa pidätellessäni...

    Jatka, jatka, kirkkaamman kruunun saat!

    VastaaPoista
  11. Onneksi olkoon! Ja kiitos tosta huippuhetkien listasta, multa oli jäänyt tämä oleta-pety-mökötä -malli täysin huomaamatta, vaikka sehän on niin perustavaa laatua että se pitäisi esitellä jo peruskoulun terveystiedossa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D

      Minä ihan aidosti toivoin, että kyseinen malli ei olisi kovinkaan laajalle levinnyt, mutta se tuntuu valitettavan yleiseltä.

      Poista
  12. Jee! Hienoa, iso kiitos kuvaelämyksistä ja itkuista ja nauruista, onnitteluhalien kera!

    VastaaPoista
  13. Jouluisten pakettipussien postauksen aikaan muistan miettineeni, että sinut pitää saada nopeasti takaisin töihin. Aloin jo huolestua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toista se on nykyään, kun saa kanavoida kaiken luovuuden ja energian exceliin ja power pointiin.

      Poista
  14. Onnea 1 vee!
    Ja hyvin puit sanoiksi ne ajatukset, joita itsekin pyörittelin viime kuussa (tosin puin ne paljon dramaattisempaan asuun... ;) ), mutta jotka ovat nyt jääneet taka-alalle. Totesin samoin kuin sinä, että bloggailu ja kirjoittelu on mukava harrastus, jota on kiva jatkaa työarjessakin, kun vain osaa olla ottamatta paineita päivitystahdista, kommentteihin vastaamisripeydestä yms.
    Kiva kooste suosikkipostauksista. Ehkä sellaista voisi miettiä itsekin... Jos joskus saan aikaiseksi. Hyvää taaperovuoden alkua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukavaa silmäillä läpi vanhoja postauksia, onhan blogi myös jonkinlainen päiväkirja.

      Poista
  15. Paljon Onnea Blogille :)!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiitos vielä kerran kaikille teille, jotka jaksatte kommentoida!

      Poista
  16. Jee onnea blogille! Tää ei kommentoi usein mihinkään muuhunkaan blogiin, kun mun selain ei suostu kommentoimaan muualle kuin omiin juttuihin. Lukijana silti täällä toujours. :)

    VastaaPoista
  17. Onnea, onnea! Aikamoinen virstanpylväs. :)

    VastaaPoista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.