Luetaan yhdessä lastenkirjoja

Bleuen blogi Sininen keskitie on aikamoinen paketti! Teksteissä on analyyttistä, syvällistä ja lämminhenkistä pohdintaa äidin ja naisen elämästä, hauskoja käsityövinkkejä sekä paljon hyviä arvosteluja lastenkirjoista. Jos pää lyö tyhjää kirjastossa tai synttärilahjaostoksilla, klikkaa edellistä linkkiä. Bleuella on joka postauksessa osuva sitaatti laulusta tai tv-sarjasta, ne ovat kuin rusina pullassa! (Pullapitkossa täytyy olla rusinoita.)

Bloginsa 2-vuotissynttäreiden kunniaksi bleue haastoi kertomaan, kuinka meillä luetaan lastenkirjoja. Hyvä haaste!

Touhukas on ollut jo noin vuoden ikäisestä eteenpäin innokas lukutoukka. Hän peruutti lukuisia kertoja päivässä pylly edellä kirja kainalossa syliin, ja sitten luettiin. Tomppa, Puppe ja joukko kovakantisia eläin- ja lorukirjoja olivat suosikkeja alussa. En oikein muista missä vaiheessa hänelle alettiin lukea iltasatua, 2 ja jotain vuotta hän lienee ollut. Touhukas jaksoi jo aika varhain kuunnella pitkiäkin juttuja.

Nauravainen on nyt 1,5-vuotiaana alkanut innostua kirjoista. Hänen kanssaan katsellaan kovakantisia kirjoja ja välillä hän selailee siskonsa tavallisia kuvakirjoja omaan tahtiin. Hänelle kirjoja ei vielä varsinaisesti lueta, sen sijaan bongaillaan asioita ja ihmetellään yhdessä (ja eräs nakertaa kirjojen kulmia). Joskus hän kuuntelee mukana iltasatua, useimmiten tilanteisiin liittyy toistuvaa uhkailua omaan sänkyyn siirtämisestä, koska hän haluaisi pitää kirjaa, käännellä sivuja ja olla muutenkin häiriöksi.

Oikeastaan lukisin mielelläni enemmänkin tytöille. Lukeminen on itselleni mukava rauhoittumisen hetki, usein luen pötköllään tyttö tai kaksi kainalossa. Käytännössä Nauravainen jaksaa harvoin keskittyä kuuntelemiseen ja alkaa kiskoa kirjaa itselleen. Touhukkaalle luetaan lähinnä ennen päivä- tai iltaunia. Hän kuuntelee mielellään myös äänikirjoja, ne olivat erityisen paljon käytössä silloin kun imetin ja nukutin Nauravaista viereisessä huoneessa. Touhukas ei ole koskaan nukahtanut äänikirjan ääreen, hän kuuntelee yli tunninkin tarkkana kuin porkkana. Olen lataillut kirjaston äänikirjoja oman koneen iTunesiin, sieltä niitä on näppärä laittaa pyörimään.

Bleuen blogin hengessä esittelen pari kirjaston uutuushyllyn kirjaa:

Elli ja unenpää (Mila Teräs) oli ensilukemalta mielestäni aivan ihana kirja. Touhukaskin halusi kuulla sen heti perään uudestaan. Elli ei millään meinaa nukahtaa, touhuilee, näkee haamuja ja mörköjä ja pääsee lopulta punomaan pehmoista unilankaa. Kirjan ihanuus koki inflaation eräänä orastavan flunssan häiritsemänä yönä, kun Touhukas itkeskeli nurkissa väijyviä haamuja ja muita otuksia. En ole halunnut kokeilla tätä unisatuna uudestaan, jätetään haamujutut tuonnemmaksi. (Pisteitä annan lähinnä sen mukaan, kuinka kivaa oli itse lukea tätä.) 3/5 pistettä. Kuvitus oli kaunis ja kieli jotenkin erityisen hyvin uniaikaan sopivaa ja pehmeää. Miinusta tuli painajaisista, joiden todellinen syy saattoi olla lentsussa, ei kirjassa.

Kuva täältä

Mimmit ja ketunpoikanen (Pauliina Lerche) on hauska ja sopivan mittainen tarina, missä on mukana luonnonsuojelullinen näkökulma sekä vauhdikasta ja vain hieman jännittävää seikkailua. Kuvituksesta tykkäsin kovasti, se on graafikko Meri Mortin käsialaa. Mimmit-sarjan kirjoja täytyy etsiä käsiin lisää! 5/5 pistettä: raikas kuvitus ja hauska seikkailu. Lisäpisteitä savvoo viäntävistä maahisista.

Kuva täältä

Bleuen tyyliin loppuun loru. Tämä oli Touhukkaan ensimmäinen virallinen lemppari. Hän käänsi Tiitäisen runolelusta aina tämän ensimmäisenä esiin.

Aamulla ankat kankat

pienet ankat

aak aak.

Uimaan mennä kaakottavat

aak aak.

Jalka taakse toinen eteen

konkutellen

lonkutellen

räpytellen rantaveteen

viipottavat

vaapottavat

nokka auki naapottavat

aak aak aak.

(Kirsi Kunnas)