14.8.2013

Kiroileva siili livenä

Milla Paloniemen sarjakuva kiroilevasta siilistä ei vetoa minuun. Siili latelee ärräpäitä ja näyttää keskisormea. Njäh, ei kutittele mun nauruhermoja.

Meillä on kotona yksi 1,5-vuotias, joka muistuttaa erehdyttävästi tätä raivosta puhkuvaa siiliä. Eikä sekään naurata yhtään. Sen tukka sojottaa eri suuntiin ja se karjuu kysymykseen kuin kysymykseen "EI!!!" ja kieltäytyy kaikenlaisesta yhteistyöstä. Lopulta pitkän riehumisen jälkeen äidin syli saattaa kelvata. Välillä vain isin tai mummon syli käy, äiti saa painua hiiteen. "Kun kerran hylkää minut päivä toisensa jälkeen. P***le!"

Kuva täältä
Päiväkodin aloitus Nauravaisen osalta on siis mennyt suurin piirtein yhtä huonosti kuin pelkäsinkin. Hän protestoi omahoitajaansa kohtaan täysillä - ei antaisi tämän vaihtaa vaippaa tai pukea. Hän syö etupäässä seisaaltaan - istuminen saattaisi kenties indikoida tilanteen hyvänksymistä. Hän haahuilee pihalla itkuisena ja kiukkuisena - isosisko lohduttaa hetkeksi, kunnes taas itketään ja kovaa, kun sisko häipyy omalle puolelleen. Yölläkin pitää itkeä, karjua ja piehtaroida - kunnes muutaman tunnin jälkeen uni löytyy syvältä äidin kainalosta.

Voi meidän pientä, kiroilevaa siiliä.

9 kommenttia:

  1. Voi harmitus :( Ja ihana äidin kainalo <3 Siinä seilaa itsekin niin useiden eri tunteiden seassa. Jospa se pieni pian alkaisi sopeutumaa. Jaksamista sinne!

    VastaaPoista
  2. Voi teitä, voi pientä Nauravaista :( Pidän peukkuja, että on vain lyhyt vaihe. Toisaaltahan on ihanaa, että uskaltaa protestoida jos siltä tuntuu, vaikka ei se varmasti teistä ihan siltä tunnu. Voimia!

    VastaaPoista
  3. Liina sanoi hyvin, että hyvähän se on sekin, että näyttää tunteensa. Epäreilullehan se aluksi tuntuu :/. Kyllä se siitä *hali*.

    VastaaPoista
  4. Nyyh, Nauravaisen itkeminen ei varmasti kivalta tunnu! Pikkuisen alkaa jännittämään täälläkin, töihinlähtö lähenee... Ensi ti aloitan, virallisesti tosin vasta 2.9. mutta pari kokouspäivää jo nyt alle. Ehdittekö te totutella lyhyillä pätkillä Nauravaisen kanssa, vai tuliko heti pitkät päivät? Mie lasken jotenkin sen varaan, että aluks ihan pikkuaikoja tuohon hoitajalle jättäisin, jotta tottuisi. Isot halit sinne ja jaksamista!

    VastaaPoista
  5. Voi pientä :( Voimia sinne!

    VastaaPoista
  6. Voi toista! Jaksuja itse kullekin!

    VastaaPoista
  7. Voi pientä! Muutokset ottavat aina koville. Toivotaan, että kiroilukausi kestä ihan koko syksyä :)

    VastaaPoista
  8. Iso muutos pienen ihmisen elämässä! Jaksuja tähän piikit-pystyssä-vaiheeseen!

    VastaaPoista
  9. Kiitos tsemppailusta kaikille! Ilmeisesti eilen oli ollut vähäsen parempi päivä, jospa se siitä.

    Me harjoiteltiin yhdessä 3-4 päivää, sitten lapset jäi yksin noin klo 9-13:30 muutamana päivänä, ja sitten jäivät oman onnensa nojaan noin klo 8-15:30. En tiedä olisiko pitempi harjoittelu edes auttanut, ei pienempi ollut kovin kiinnostunut ottamaan kontaktia hoitajiin, kun minä olin paikalla.

    Vanhemmalla on tosiaan ollut monessa yhteydessä vieraskoreata käytöstä, mutta pikkusisko antaa ikävän ja harmituksen koko skaalan näkyä.

    VastaaPoista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.