3.5.2014

Zeniläisyys ja sen puute

Siirtymät tuntuvat olevan monille lapsille vaikeita. Esimerkiksi meillä aamutoimet sujuvat mukavissa merkissä ja ulkona on tosi kiva puuhailla, mutta voi kaiken maailman kirosanat sekä muut ärräpäät, että on henkisesti ja fyysisesti vaikeaa pukeutua ja poistua ovesta ulos.

Kuva täältä
Kuten Riikan tontilla todettiin, kiire on 100% tehokas keino saada tilanne kriisiytymään. Ja vaikka tiedän, että kaikki on hyvin, kun on kaikilla on kengät jalassa ja ovi painetaan kiinni, niin silti lähes joka kerta palaa hermot ja desibelit nousee, kun Touhukkaalle ei kelpaa mitkään vaatteet ja Nauravainen kiskoo päältään pariin kertaan puetut vaatteet.

Olen mielenkiinnolla seurannut Emilian projektia, jossa hän tietoisesti pyrkii eroon huutamisesta. Väliraportissa hän kertoo hyviä kokemuksia itsensä rauhoittelusta vs. "Mä en jaksa!" -mantrasta, johon itse sujuvasti solahdan kerta toisensa jälkeen.

Yritän harjoitella Emilian rauhoittumisneuvoa. Tarralistalahjontaa on harrastettu, mun pitänee Emilian tavoin tehdä itsellenikin palkintolista. Jäin myös pohtimaan oman ajan kirjanpitoa. Lenkillä ja jumpassa olen reippaasti käynyt, muu sosiaalinen elämä on ollut vähissä, mikä helposti saa pinnan kiristymään pienistäkin asioista.

Onko muita vinkkejä saada lapset ja itsensä tilanteesta toiseen ilman itkupotkuraivareita?

8 kommenttia:

  1. Emilian kokeilu, tai elämäntapamuutos!, on huippu. Oma aika on kyllä minullakin suoraan yhteydessä huutamisen määrään & ihmisten tapaaminen.

    En tiedä, olen itse yrittänyt aina vähentää itkupotkuraivarien pituutta tai todennäköisyyttä uloslähdöissä ennakoimalla. Pois niitä ei varmaan koskaan saa. Toiselle lapsistani on tosi tärkeää saada leikki loppuun, ja siihen pitää antaa tilaa. Sit itse uloslähdössä olen aika napakkana, en jaksa tinkailua. Kukas lähtee eka saa usein motivaation päälle (kilpailuviettiä löytyy) tai että jahas äiti se taitaa pukea ekana itsensä ulos (oikeita kasvatushelmiä siis). Vaatteet valitsen lattialle valmiiksi. Jonkun pipon verran voin joustaa. Yritän olla lähtemättä mukaan siihen vinkuiluun, vaan tavoite ulos pääsyssä ja mitäs me siellä kivaa tehtäis.
    Eli ei mitään uutta bleuelasta taas. Ole hyvä :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oikeasti näistä vanhoista tutuistakin on usein hyvä saada muistutuksia.

      Ennakointia yritän tehdä: "Tämän ohjelman jälkeen lähdetään matkaan.", vaan ei se oikein tunnu auttavan.

      Kisainnostusta täytyy yrittää lietsoa useamminkin, välillä se toimii.

      Poista
  2. Hei, toimisikohan teilläkin laulaminen? Ei voi itse huutaa, kun laulaa, ja usein alkaa myös naurattaa. Muutaman kerran olen onnistunut näillä tossu ja sukka ne tirkistää -jekuilla, joskus vaan painun itse ensin pihalle ja tulkoon perästä miten parhaiten taitaa... :) Hei, IHAN KOHTA on kesä eikä tartte pukee kuin pikkarit! Jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nerokasta, laulaessa ei voi todellakaan karjua.

      Kesä on pelastus, kunhan aukaisee oven ja kirmaa ulos. En malta odottaa!

      Poista
  3. Munakello. Minä pistän munakelloon ajan ja sanon et "kuka ehtii ensin", kummasti alkaa hoppu esim. just pukemaan. Toimii vielä 10veellekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava idea! Täytyypä kirjata kirpparitutkaan munakello ja hankkia sellainen! :D

      Poista
  4. Nää uloslähdöt ja pukemiset ylipäätään on kyllä paha rasti. Tai no, kaksi kolmesta pukee ihan sujauksessa, mutta se kolmas voi kulkea kolme varttia ympäriinsä pelkissä pyjamahousuissa, kun projekti vähän venyy. Toi Suzin ehdottama laulaminen oli erittäin hyvä vinkki, senhän voisi myös jalostaa sellaiseksi eläväksi munakelloksi, eli vaatteet pitää saada päälle ennen kuin laulu loppuu. Toisilla kuulemma toimii myös sellainen pukeutumisrata, vaatteet on oikeaan järjestykseen aseteltuna junana lattialla. Meillä tänä aamuna toimi se, että kysyin noin 30 sekunnin välein "onko pikkarit päällä? onko housut jalassa? onko sukat? no laitapa sukat nyt. onko paita valittu?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiire on kaiken pahan alku ja juuri. Tällä viikolla on ollut monena aamuna vielä tiukempi aikataulu kuin normaalisti. Esikoinen jo kysyi eilen illalla, että ei kai aamulla ole taas kiire. :( Äh. Mitenkähän sitä oppisi pitämään kiireen tuskan sisässään ja näyttämään ulospäin vain aurinkoista naamaa?

      Poista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.