16.3.2014

Onnea ja vietnamilaisia kevätkääryleitä

Ystäväni L:n kanssa asutaan eri paikkakunnilla ja tavataan muutaman kuukauden välein. Tapaamisistamme on tullut vuosien varrella kaavamaisia - hyvällä tavalla. Ensinnäkin meillä on poikkeuksetta tosi kivaa ja toisekseen syödään hyvää ruokaa. Kun L tulee meille, tehdään aina vietnamilaisia kevätrullia. Tai jos tarkkoja ollaan, niin L enimmäkseen tekee ja minä kaadan viiniä ja tiskaan.



Tästä tulee pitkä ja perusteellinen reseptipostaus, jonka lukeminen ja toteuttaminen kannattaa. Tämä on huolellisesti hiottu konsepti.



AINEKSET

50 g riisinuudeleita
noin 20 kpl riisipaperilettuja
ituja
1 porkkana
kurkkua
salaattia (esim. jäävuorisalaatti ruukussa)
1 ruukku korianteria
200 g pakastekatkarapuja
2 puhdasta keittiöpyyhettä
1 noin 25-30 cm halkaisijaltaan oleva astia
tarjoiluastia
hyvää seuraa
kylmää valkoviiniä



OHJE

  1. Laita lapset nukkumaan. 
  2. Kaada lasilliset viiniä.
  3. Sulata katkaravut siivilässä: hanasta kuumaa vettä päälle pari kertaa. Sekoittele ja valuta.
  4. Valmistele kastikkeet, ohjeet lopussa. 
  5. Keitä kattilallinen vettä, noin 2-3 l. Kun vesi kiehuu, ota kattila hellalta ja heitä riisinuudelit veteen. Muutaman minuutin päästä kaada ne siivilään ja huuhdo huolellisesti kylmällä vedellä. 
  6. Kuori porkkana, pese kurkku. Leikkaa pieniksi tikuiksi. 
  7. Revi salaattia ja korianteria. 
  8. Ota vähän lisää viiniä.
  9. Kastele keittiöpyyhkeet kylmällä vedellä ja purista enin vesi pois. Aseta toinen pöydälle. 
  10. Täytä astia kylmällä vedellä. Oma astiani on korkeareunainen piirakkavuoka.
  11. Laita pari riisipaperilettua kylmään veteen. Muutaman minuutin päästä ne ovat pehmenneet sopiviksi. Levitä lettu pyyhkeen päälle. Näin lettu ei tartu pöytään.
  12. Laita täyteaineita maltillisesti ja kääri pötkyläpaketiksi. 
  13. Tarjoiluastian pohjalle voi laittaa leivinpaperin tai levittää hieman vettä tai öljyä. 
  14. Sitä mukaa kun kääryleitä valmistuu, laita ne tarjoiluastiaan ja peitä ne toisella märällä pyyhkeellä. Täsmennän varmuuden vuoksi, ettei kääryleitä keitetä tai paisteta.
  15. Valmiit kääryleet dipataan mieluisessa kastikkeessa ja niitä syödään kunnes taju lähtee tai kääryleet loppuvat.

Satay-kastike

AINEKSET

1 pieni sipuli
1 valkosipulin kynsi
tilkka öljyä paistamiseen
chiliä (tuoretta tai kuivattua maun mukaan)
1 rkl tummaa sokeria
1 tl soijakastiketta
1 dl maapähkinävoita (tarkemmin sanottuna sopiva möykky)
1 prk kookosmaitoa (pienempi tai isompi purkki, riippuen siitä, kuinka juoksevaa kastiketta haluat)
(1 kourallinen suolapähkinöitä)

OHJE
  1. Pilko sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulit ja chili pienessä määrässä öljyä. 
  2. Suutuntuman ystävä hakkeloi suolapähkinät ronskisti veitsellä pienemmäksi. 
  3. Lisää kattilaan maapähkinävoi ja loput ainekset. 
  4. Sekoita tasaiseksi ja kiehauta. 
  5. Tarjoillaan haalean lämpimänä.
Dippikastike

AINEKSET

2 valkosipulin kynttä
puolikas chilipalko (tai maun mukaan)
1-2 limeä
3 rkl kalakastiketta
2 tl sokeria

OHJE
  1. Pilko valkosipuli ja chili pieneksi. 
  2. Purista yhden limen mehu. Lisää toisen limen mehu lopuksi, jos siltä tuntuu. 
  3. Sekoita kaikki ainekset ja tarjoile.

Bon appétit!

14 kommenttia:

  1. voi nami kun kuulostaa hyvältä...laittelin ohjeen muistiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita vaan! Noita riisipaperilettuja yleensä ostan Aasia-kaupasta, kaikkea muuta saa yleensä tavallisesta ruokakaupasta.

      Poista
  2. Voi mikä ihana perinne teillä herkutellen :)! Kuulostaa ja näyttää kaikin puolin huipulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää ruokaa hyvässä seurassa - rutiini, jonka myötä usein tulee hyviä tuloksia. <3

      Poista
  3. Oih, kuulostaa kyllä erinomaiselta reseptiltä mainiolle illalle. Pitääkin kinuta mieheltä, että tekisi näitä taas, yhteen aikaan se teki niitä aika useinkin. Ja Hämeentien vietnamilaisessa kaupassa sille vastattiin vietnamiksi, kun se onnistui ääntämään ton kalakastikkeen nimen niin aidosti - no, osattiinhan siellä sitten tietysti ranskaakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau! Mä en ole tainnut edes noteerata aitoa nimeä, kalakastike mikä kalakastike. :) Haisee aivan kammottavalta, maku on hyvä.

      Poista
  4. Omnom! Ihanalta kuulostaa koko perinne :)

    VastaaPoista
  5. Mun on pakko napata tää ja testata! Muutenkin itämaiser ruoat on niin herkkua ja tulee paljon tehtyä, mutta ihan tällaista en olekaan kokeillut!!

    Mun blogissa sullekin haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pitää käydä kurkkaamassa. Multa on jäänyt monta haastetta rästiin, laiska minä, laiska!

      Poista
  6. Minäkin otin reseptin talteen: 1. Selvitä milloin Jennijeen ystävä L seuraavan kerran tulee vierailulle ja piipahda sattumalta kylään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kellä onni on, se onnen kätkeköön...

      Poista
  7. Voi nam-nam! Tuli nälkä! :D Ihania!

    VastaaPoista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.