15.1.2015

1. lupaus ja teko: virallisesti reipas

Käyn välttävän reippaasti omatoimisesti lenkillä tai hiihtämässä. Nyt kun tuli vihdoin lunta, sitä tuli liikaa ja osa Kuopion laduista on suljettu kaatuneiden ja sähkölinjoille nojaavien puiden vuoksi. Hiihdän yleensä iltaisin. Parilta lähiladun pätkältä puuttuu valaistus, en halua puhkaista silmiäni ladulle kellahtaneeseen puuhun, joten suksiminen on katkolla. Se mitä en tee edes välttävästi, on selkä- tai vatsalihaksien jumppaaminen.Tukikorsetti on ollut puolisen vuotta hunningolla, ja sen erityisesti juoksulenkillä huomaa.

Vuodenvaihteessa tutkailin Kuopion jumppatarjontaa. Viime keväänä tykkäsin kovasti käydä sunnuntai-iltana jumpassa, mutta sitä nimenomaista tuntia ei ole pidetty kesän jälkeen. Lehdestä bongasin Kuopion Reippaan Voimistelijoiden mainoksen ja ilokseni huomasin, että lähikoululla on maanantaisin jumppa. Kevään 105 euron maksulla saa jumpata niin paljon kuin jaksaa. Keskustan jumppasalilla on lähes joka päivä 3-5 muuta jumppaa, johon voin mennä samalla maksulla. Jopa sunnuntai-iltana on jumppa. Loistava diili!

Kuva täältä
Jäsen- ja jumppakortti on hankittu, ensimmäisessä jumpassa käyty ja hyvä mieli hankittu! Jaksaa jaksaa!

Oletko sinä tehnyt liikunnallisia uuden vuoden lupauksia?

7 kommenttia:

  1. Olen! Ja se on kuulkaas se korsetti! Aaarg, karsean tylsää puuhaa tuollainen kuntouttaminen, mutta mun selkäkipujen syy selvisi ja sehän on raskauksissa levähtäneet lantiopohjan ja syvät vatsalihakset. Että ei auta, pakko laittaa kuntoon tai en juokse enää ikinä. Onneksi löysin fyssarin, joka tietää, mitä tekee (tai siis mitä minun pitää tehdä, kröhm).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin eli en lähdekään tästä nukkumaan (kuten piti), vaan teen vatsatreenin. Että kiitti!

      Poista
    2. Hieno homma, että selässä ei ollut mitään rakenteellista vikaa tai muuta damagea. Vaikka niitä vatsoja ja selkiä tuntuu välillä vaikealta vääntää, niin onhan tuossa jo porkkanaa, että saa kivut pois.

      Kun keväällä raahustin HCR:ää, ei ollut selän tai vatsapuolen kanssa ongelmia, kun olin kevään jumpannut, ja siellä tehnyt korsettiliikkeitä. Kun kesällä aloitin pinnaamisen, niin syksyn lenkit alkoikin olla hankalampia, tuntui että keskivartalo on löllyvää hyytelöä.

      Poista
  2. Hyvä hyvä! Ja kiitos tuosta kuvasta, meinasi aamun appelsiinimehu mennään väärään kurkkuun! Mä en liikunnallista lupausta tehnyt, vaan jatkan mun suosikkitreeniä, Suurin Pudottaja Jillian Michaelsin ohjaamana. Netistä löytyy klippejä :D ..Sukset odottaa täälläkin intohetkeä ja lenkkarit puhtaampia katuja. #excuses

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jillianin jumpista ja niiden tehosat olen paljon kuullut, täytyypä käydä joskus tsekkaamassa!

      Mä tykkäisin eniten hiihtää jäällä, mutta jäälatujen kanssa on myös lumiongelma: lumen alla on paljon vettä eikä latuhommista tule mitään. Blaah. Lenkkarit saa heitettyä pesukoneeseen, vink vink. ;)

      Poista
  3. Superhyvä! Minulla jatkuu perushumppapäivä. Pilatesta haaveilin rinnalle mutta aikataulut ei natsanneet tänä keväänä. No, lenkkeilyt, kuntosali ja kotitreenit (niskatreeni nyt kevyesti menossa 3xvko) eli venyttelyt, niin josko se siitä. Huomenna meinasin kyllä mennä ehkäpä ekstrajumppaan, jos jaksaa... Ilman liikuntaa olen 60 -vuotias 30 -vuotiaana, auts.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hump! Heti alkoi Eläkeläiset soimaan päässä! :D

      Minäkin pilateksesta välillä haaveilen. En vaan ole saanut aikaiseksi selvittää missä ja milloin sitä pääsisi tekemään. Mulla on välillä työmatkoja, ja sikäli jumppahumppamuoto, missä voi jumpata silloin kuin huvittaa eikä vain tiettynä päivänä, sopii tähän elämäntilanteeseen hyvin. Miehen tuttu on kouluttautunut pilates-ohjaajaksi ja hän etsii sopivaa tilaa tuntien pitoon. Ehkäpä sitten innostun, kun hän saa oman salinsa pystyyn ja alkeiskurssit käyntiin.

      Poista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.