27.12.2014

Seesteinen joulu

Meidän joulu meni seesteisissä merkeissä. Emme joutuneet käymään ensiavussa, kukaan ei oksentanut eikä meillä käynyt poliisi tai palomiehet. Lahjaksi sain mm. erityisen hyviä sukkia, juoksukirjan sekä lahjakortin kaunistumishoitoihin. Ruokatarjoilut ja lahjominen olivat kerrankin maltillisella tasolla, langon kalapöytä veti jälleen korkeimmat pisteet. Joulupäivänä otin peräti kolmet pienet päiväunet, joulu-uupelo yllätti juhlijan.

Täysin kommelluksitta emme mekään joulusta selvinneet. Autosta puhkesi rengas, ja pyhien aikaan ei korvaavan kumin hankkiminen onnistunut. Jos totta puhutaan, tapaninpäivän sukulointidinnerin skippaaminen ei 100% harmittanut, kun sen sijaan sai käydä rauhassa kävelyllä ja saunassa. Kun tänään jouluvieraat pakkailivat kamojaan, tuli lanko kysäisemään, näyttääkö alakerran kylppärin lattia ihan normaalilta. Siellä lillui iso lätäkkö sitä itseään: vessapaperimuhjua ja yököttävän hajuista liejua, siis viemäristä ylämäkeen tullutta kamaa. Shit happens ja muut klassiset lohkaisut tähän. No, putkimies tuli yllättävän nopeasti paikalle ja rassasi röörit auki. Kumihanskoilla ja Tolulla viimeistely, toivon mukaan asia saatiin pois päiväjärjestyksestä (vain kaksinkertaisella tuntiveloituksella, eilen olisi ollut vähintään triplamaksu).

Vesirokkopotilaan kunniaksi koristelimme vesirokkonallen.
Nyt pukin tuoma Frozen dvd kuudetta kertaa soittimeen ja sohvalle pötkis. Leppoisaa ja sopivalla tavalla tapahtumarikasta vuoden loppua!

2 kommenttia:

  1. Piti googlata mikä Frozen. Frozen - huurteinen seikkailu :D. No niin. Hyvä että joulu sujui suht seesteisesti. Joko teillä on kumpikin olleet vesirokossa? Ja vieläkö loma jatkuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesirokkoa ei ole ollut (koputan puuta), eikä myöskään olla saatu aikaiseksi hankkia rokotteita vaikka resepti on tainnut olla parikin kertaa voimassa. :/

      Loma loppui, hieman lyhyempää päivää välipäivinä. Ennen työviikkoa ehdin käydä katsomassa Boyhood-elokuvan, se oli aivan ihana!

      Poista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.