8.11.2014

Kivahoitoa Kuopiossa

Marraskuu panee parastaan: mieli ja olo lähtevät kuin autopilotin ohjaamana liukumaan kohti syvää ja pimeää aukkoa. Nyt tarvitaan kaikki mahdolliset keinot uuteen nousuun! Tässä vinkkejä kuinka voit Kuopiossa ostaa hyvän mielen.

Kuva täältä
Ay caramba! Sävähdyttävän hyvää ruokaa, ilahduttavan rento meininki ja värikäs sisustus. Panza on parasta mitä Kuopiolle on tänä vuonna tapahtunut.

Kuva täältä
Ihanat kahvit, vastustamattomat herkkuleivonnaiset ja mukava pöhinä tapahtumien keskipisteessä torilla. Kahvila-ravintola Salacavala.


Talvella pitää syödä tukevasti, että rasvakerros ei pääse ohenemaan pakkaskauden edellä. Hanna Partasen lihapiirakkaa ja munkkipossua ei ravitsemusterapeutti-kaima ehkä suosittelisi, mutta on hyvää! Litteää ja sopivasti rasvaista. Saa torilta tai puutalokorttelista Kasarmikadulta. Uunituoreen kalakukon hakeminen illalla on myös elämys.

Kuva täältä
Kun tukka on hyvin, kaikki muukin on paljon paremmin. Asiantuntevaa työtä, raikkaita ideoita ja mukavaa jutustelua. Hiusstudio KK's.

Kuva täältä
Riitta Kekoni on kaupungin parhaita kosmetologeja. Työskentelee huolellisesti ja palvelee ystävällisesti ja huomaavaisesti. 

Kuva: Polka Jam täältä
Jos haluaa shoppailla itselleen tai vaikkapa lahjan jollekin muulle, Daiga Daiga Duu on takuuvarma puoti. Kotimaista designia ja käsityötä: Daiga Daiga Duun omaa tuotantoa, Polka Jam, Design by Mirka ja monet muut. Uutta ja kierrätettyä, isoille ja pienille. 

*Bloggari on saanut kaikista mainituista paikoista hyvää palvelua ja hyvää mieltä. Tästä postauksesta hän ei ole saanut eikä halunnut alennuksia tai korvausta.


4 kommenttia:

  1. Riitta Kekoni8/11/14 16:36

    Kiitos kaunis palautteestasi Jenni. Hyvää loppuvuotta:)

    VastaaPoista
  2. Komppaan Jenniä ja kehun Riittaa! Itse en ole käynyt mutta kiittelen palvelua lahjakortin ostajana. Varsinaiset kehut tulivat lahjakortin saajalta, joka sai nautiskella hoidosta :) Hanna

    VastaaPoista
  3. Sanna Hiltunen8/11/14 23:24

    Kiitokset kovasti! Ja mukaavahan sun kanssa on höpötellä :) t.Sanna-karvuri

    VastaaPoista
  4. Tuntuu, että Kuopion katukuvassa näkyy vaikeat ajat, ja moni yrittäjä on ongelmissa. Vaikka tämä toisaalta on suoraa mainostamista, halusin laittaa hyvän sanan liikkeelle, kun joskus olen täällä blogissakin urputtanut yhdestä jos toisestakin asiasta! :D

    VastaaPoista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.