20.10.2014

Liian tunnollinen

Kirjasto on mainio paikka. Pari päivää sen jälkeen, kun minulta oli kysytty: "Oletkohan liian tunnollinen?", oli kirjaston hyllyyn nostettu esille juuri minua varten Tinni Ernsjöö Rappen ja Jennie Sjögrenin Liian tunnollinen (2005). Sain kirjasta potentiaalisia vastauksia omiin kysymyksiini, ja se antoi paljon ajateltavaa. Ja kyllä - taidan olla liian tunnollinen.

Kuva täältä
Tunnollisuus on periaatteessa hyvä piirre ihmisessä, vaikka sillä negatiivinen kaiku sävy nykyään onkin. Että joku huolehtii omat ja muiden hommat ajallaan ja hyvin pakettiin. Jos liika tunnollisuus johtaa siihen, että ei osaa sanoa ei, asettaa oman riman liian korkealle ja puurtaa itsensä uuvuksiin, niin se on huono juttu. Huonon jutun konkretisoimiseksi kirjan alussa esitellään laajasti ruotsalaista tilastotietoa sairauspoissaoloista sekä esitellään kuuden loppuunpalaneen naisen tarinat. Itse loppuunpalamistakin pohdiskellaan. Kun mies palaa loppuun, ajatellaan että "Ojdå, hänellä oli todellakin liikaa töitä, älyllisesti vaativia tehtäviä ja raskas taakka kannettavanaan." Kun nainen palaa loppuun, saatetaan helposti ajatella, että taustalla on mielenterveysongelmia tai laiskuutta. Ei kai sairaanhoitajan yksinkertaisessa työssä voi palaa loppuun?

Kirjassa taustoitetaan monelta kannalta yhteiskunnan muutoksia ja niiden vaikutuksia naisten elämään. Miksi nykyään erityisesti naiset uupuvat, vaikka pyykkejä ei tarvitse pestä avannossa eikä lähteä -50 pakkasessa aamulypsylle? Työelämässä naisia arvotetaan miesten mittareilla. Pitää jaksaa painaa pitkää päivää ja tehdä tulosta. Saavutuksia arvostetaan usein heikommin kuin miesten vastaavia aikaansaannoksia, puhumattakaan siitä, että naiset itse ovat harvoin tyytyväisiä omiin saavutuksiinsa. Kotona odottaa kodinhoitajan, äidin ja/tai hoivaajan roolit ja työt. Lisäksi pitäisi juosta maratoneja, pukeutua trendikkäästi, elää ekologisesti, olla hauska ja haluttava puoliso sekä aikaansa seuraava, ahkerasti somessa itseään ja brändiään edustava älykäs persoona. Eipä ihme, jos tuntuu että tarvitsee välillä siiderin.

Ensimmäinen painos kirjasta on julkaistu 2002, ja valitettavasti hyvin monet asiat ovat täsmälleen samalla tavalla kuin yli 10 vuotta sitten.

[Organisaatio- ja johtajuuskonsultti] Victoria Carlbaum on lopen kyllästynyt neuvoihin, joiden "naisten pitää kohentaa itseluottamustaan". Hänen mukaansa naisten itseluottamuksen puuttuminen on pelkkä myytti. 
- Naisilla on kompetenssia, he tietävät osaavansa työnsä ja usein he pystyvät enempäänkin. Ongelma on se, että heillä ei ole valtaa, eivätkä he saa tilaisuutta ottaa valtaa. Naisten itseluottamuksessa ei ole mitään vikaa, sanoisin mieluummin, että heidän itsetuntoaan on kolhittu. Se ei ole mikään ihme, kun jo päiväkodista lähtien heitä on vaadittu olemaan vähän parempia kuin pojat, eikä siitä silti ole palkittu. 
[...]
Nainen ei ole - eikä hänestä koskaan tule - sataprosenttisen hyvä siitä yksinkertaisesta syystä, että hän ei ole mies. Nykyään miehillä on yksi pätevyystekijä. Miehillä on turvallinen olo useimmissa organisaatioissa, he uskovat saavansa ylennyksen vuorollaan. Niin ei ole naisten kohdalla.

Olen vihdoin ymmärtänyt, että perheen projektipäälliköksi päätyminen on oikeasti kuormittavaa. Pitää muistaa ostaa esikoiselle kumpparit ja toppahousut (ja muistaa, että niissä ei saa olla suorat lahkeet, koska ne menee rikki!), käydä neuvolassa, pestä ulkovaatteet ennen seuraavaa päiväkotiviikkoa, ostaa vessapaperia ja ketsuppia, viedä kesävaatteet vinttiin ja äsh, niitä ikkunoita ole pesty vieläkään. Vaikka asiat ovat sinänsä yksinkertaisia, on niitä valtavasti. Kun perheen tehtävälista lisätään työasioiden listan perään ja joukon jatkoksi vielä: pitää käydä oman mummon luona, silittää mekko, vetää vatsaa sisään, sheivata kainalot, sopia pikkarit, lukea ammattikirjallisuutta, maksaa laskut, muistaa levätä ja olla läsnä sekä olla syömättä liikaa herkkuja; on helppo päätyä tilaan, jossa ei osaa rauhoittua hetkeksikään, otsaryppyihin ei enää mikään ihmeseerumi tepsi ja tekemättömien töiden vatvominen valtaa mielen.

En koe olevani burnoutin partaalla töiden tai perhesyiden vuoksi. Me saamme lastenhoitoapua lähes päivittäin ja välillä meillä käy siivooja, mikä on yksi parhaita päätöksistä, mitä olen tehnyt tänä vuonna. Töissä ei ole superhektistä. En kuitenkaan pidä mahdottomana, että päätyisin jossain vaiheessa elämääni itkemään olohuoneen lattialle rättipoikkiväsyneenä. Kirjan loppuunpalaneiden naisten tarinoista jäi olo, että loppuunpalamisesta on hyvin vaikeaa toipua. En tarkoita, että heidän olisi pitänyt palata entiseen oravanpyörään, muutama oli löytänyt itselleen vaikkapa toisen työn tai muuten tavan elää itselleen merkityksellisellä tavalla. Tuntui, että moni oli jäänyt horjumaan reunalle: putoaminen takaisin hallitsemattomaan itkuisuuteen ja masennukseen on vain muutaman huonosti nukutun yön ja vastoinkäymisen päässä.

Minulla ei ole omakohtaisia kokemuksia burn outista ja toivottavasti niitä ei täysimääräisenä tulekaan. Osaan vähän "suojautua". On joitain asioita, joista sinnikkäästi perheessämme kieltäydyn. En aja nurmikkoa, vaihda autoon renkaita tai lamppuja kattoon. Osaisin jos haluaisin, en vain tee, koska jossain pitää tämänkin projektipäällikön (ja suorittavan portaan) rajan kulkea. Mies vastaa pitkälle arki-iltojen ruokashowsta, jes. Kun mun vuoro on, en todellakaan vältä eineksiä. Suljen silmät niiltä likaisilta ikkunoilta ja muutamilta valikoiduilta rojukasoilta, koska ei tässä missään asuntomessuilla asuta. Periaatteessa tekisi mieli rempata yhtä sun toista kotona, käytännössä en halua, koska se saattaisi keikauttaa vaakakupin hauraan tasapainon. Töissä en tavoittele täydellisyyttä, vaikka voisin rohkeammin tehdä tietyt asiat kevyemmin ja jättää jotain tekemättä.

Kirjassa on harjoituksia ja ajatuksia oman elämänsä ja työn reflektointiin ja ehdotuksia muutoksiin. Yhden harjoituksen nappaan tehtävälistalleni:

Mikä on tärkeää elämässäsi? Valitse kolme tärkeintä puuhaa. ilman niitä et ole kokonainen ihminen. Ota ne huomioon budjetissasi tai toimintasuunnitelmassasi, kun mietit päämääriäsi. 

Kirjoita muistiin 40 puuhaa, joista tulet iloiseksi. Ensinnäkin tulet iloiseksi, kun vain ajatteletkin niitä, ja toiseksi on tärkeää nähdä, mitä niistä teet säännöllisesti. 

Vertaa asioita, joita sinun täytyy tehdä, asioihin, joita todella haluat tehdä. Tee kaksi saraketta: toisessa on pakolliset asiat ja toisessa mieluisat. Tutki niitä tarkkaan ja katso, huomaatko mitään... 

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille naisille JA miehille. Erityisesti naisille se herättää miettimään omaan elämään ja jaksamiseen liittyviä negatiivisia fiiliksiä: olenko oikeasti huono tai riittämätön, olenko asettanut riman itse liian korkealle, mollannut itseäni turhaan vai onko tämä länsimainen maailmamme edelleen tyly ja ankara naisille? Molemmille sukupuolille kirjassa on monta ajatus- ja käyttäytymismallia, joissa sukupuolten erilainen kohtelu on voimissaan - tiedostamatta tai tiedostaen.

Halusin kirjoittaa kirjasta havaintoja itselleni muistiin. On varmasti myös liian tunnollisia miehiä, naisille (ja minulle) överiksi vedetty tunnollisuus on yleisempi piirre. Vaikuttaa siltä, että loppuuunpalaminen tulee loppujen lopuksi yllättäen. Hän yritti hoitaa vielä sen yhden homman, koska saa sen itse parhaiten tehtyä, ja POKS DING RÄKS. Jos burn out tapahtuu oikein perusteellisesti, voi sillä olla peruuttamattomia ja vakavia vaikutuksia tietysti itse henkilön elämään, minkä lisäksi lähipiiri kärsii, ja yritykset sekä yhteiskunta maksavat hurjia summia kuntoutuksesta ja pahimmillaan menettävät ahkeran työmyyrän työkyvyttömyyseläkkeelle.

Löysemmällä nutturalla uuteen viikkoon - pidetään huoli itsestämme ja toisistamme!

12 kommenttia:

  1. Pitäis varmaan lukea toi. Tosin tällainen määrä lapsia on opettanut tiettyä armollisuutta itselleen - en välitä enää tuontaivaallista siitä, että ikkunat on pesemättä tai puhtaat pyykit lojuu vuorena korissa. Työllistymistä kylläkin ajattelen myös pienellä pelolla, että miten sitten selviäisin kaikesta yksin. Tietyt asiat kun kuitenkin haluaisin, että kotona on kohdallaan. ehkä sitten joutuisi tinkimään jostain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla sänkyjen petaaminen on juuri ollut asia, jonka haluaisin olevan kohdallaan. Jos aamulla pitää jostain se pari minsaa nipistää, niin parempi jättää sängyt levälleen ja lähteä taapertamaan päiväkotiin. Eikä niitä sänkyjä ole siellä päivällä kukaan katsomassa, oikeastihan sillä ei ole mitään väliä. :)

      Poista
  2. Voi hyvä luoja. En mä ainakaan ikinä ole ajatellut, että sairaanhoitajan duunissa ei voisi palaa loppuun. Päinvastoin, olen ajatellut, että se jos mikä on otollista burnout-maastoa: on työssä, jota ei ehkä ehdi tehdä niin hyvin kuin omat periaatteet käskisivät, eikä työn sisältöön tai sen tekotapoihin välttämättä voi vaikuttaa. Juuri työ, jossa yhdistyvät iso vastuu ja vähäiset omat vaikutusmahdollisuudet (okei, en tiedä sairaanhoitajan duunista mitään, mutta epäilen, että kunnalliset säästövaatimukset eivät jätä paljon tilaa) ovat sitä otollisinta maastoa palaa loppuun.

    (Itse asiassa jos ikinä itse kokisin burnout-oireita, olisin varmaan, että ei oo mahdollista, eihän mun työ ees oo raskasta, täällä mä vaan lätrehdin käyttöliittymäsuunnitelmieni kanssa. Eikä se olekaan raskasta. Mulla on tosi helppoa.)

    Itse koen ehkä elämässäni tylsimmäksi just sen jatkuvan ajatusprosessin, jossa käyn läpi sitä, mitä pitää tehdä ja milloin ja miten se aikataulutetaan ja niin edelleen - josta säkin tuossa kirjoitat. Toisaalta huomaan edelleen olevani ihan hämmentävän laiska. Meillä nimittäin pestään ulkovaatteet suunnilleen kahdesti vuodessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan vielä tarkentaa, että "Voi hyvä luoja" liittyi siis siihen, että joskus masennun kun kuulen, millaiset ajatusmallit ovat ilmeisen tyypillisiä - ei mitenkään tähän tekstiin!

      Poista
    2. Itsekin pidän sairaanhoitajien ammattia huomattavan kuormittavana sekä fyysisesti että henkisesti. Ja juuri välittävät ja tunnolliset kärsivät säästötavoitteista ja hullusta työrytmistä. Jos on koko ajan sellainen olo, ettei voi tehdä työtään niin kuin toivoisi, niin epäilemättä sellaiseen väsyy, kuten sanoit.

      Samaa mieltä tuosta jatkuvasta aikatauluttamisesta ja miettimisestä. Nykyään suurin haaveeni on, että olisi tosi tylsää eikä mitään mitään tekemistä. Siis tylsäähän on välillä muutenkin, mutta että ei olisi mitään tekemistä. Vähän niin kuin joskus lapsena, kun kesät kesti ikuisuuden eikä järvivesi ollut koskaan kylmää. :)

      Poista
  3. Kiitos kirjavinkistä, luen ehdottomasti, olen nimenomaan negatiivisesti liian tunnollinen ja koen syyllisyyksiä asioista joista ei todellakaan tarvitsisi. Omalla kohdallani olen jo varsin nuorella iällä joutunut kokemaan burnoutin ja edelleen sen aikaisen työpaikan ajatteleminenkinnostaa hien pintaan, onneksi nykyisin työni on aivan toista ääripäätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin kirjan monipuolisesta aiheen käsittelystä, kannattaa todellakin lukea, niin saattaa ymmärtää itseään paremmin. :)

      Osaatko nyt varoa liikaa väsymistä? Oliko aikaisempi työpaikka alana väärä vai päin honkia johdettu? Hämärästi muistan, että olisin tästä blogissasi lukenut, täytyypä tulla selaamaan arkistoja.

      Poista
    2. Paikka oli hoidettu niin päin honkia ettei ikinä. Toki asiasta koitettiin keskustella, mutta se ei tuottanut yhtään tulosta. Sen opin sieltä, että jos joku asia työpaikalla mättää niin avaan nykyisin suuni heti, en myöhemmin. Oma luonne on edelleen yli-tunnollinen, mutta osaan nykyisin pysäyttää itseni ja sanoa päättäväisesti Ei, mitä en todellakaan nuorempana osannut.

      Poista
  4. Tämä oli hyvä teksti.

    Mua näissä tunnollisuusjutuissa hiertää juurikin erilainen suhtautuminen miesten ja naisten uupumiseen. Työelämässä on tullut vastaan parikin miestä, joilla kellon ympäri työn tekeminen loppui vasta sydänkojtaukseen - mutta heidän kohdallaan kukaan ei puhu kiltistä ylisuorittajapojasta, vaan työlleen intohimoisesti omistautuneesta arjen sankarista. Tietenkään en toivo, että miehiä(kin) syyllistettäisiin loppuunpalamisestaan, mutta toivon että se lopetettaisiin myös naisten osalta.

    Uskon, että iso osa väsymiseen on jäljitettävissä merkityksen katoamiseen. Väitän, että ihminen jaksaa väsymättä paljon duunia, jonka kokee tärkeäksi (esim. pienten lasten vanhemmat, ääritapauksia lukuunottamatta, ovat väsyneitä mutteivat uupuneita), mutta merkityksetön tai omien arvojen vastainen työ uuvuttaa vaikkei tunteja ylettömästi paiskisikaan. Sairaanhoitajakin voi kokea sinänsä tärkeän työnsä merkityksettömäksi, jos ei saa käyttää koko osaamistaan (vaan täytyy joihinkin tehtäviin odottaa, että valkotakkinen harjoittelija tulee nertomaan sen minkä itse jo tiesi), ei saa määrätä omasta työstään, työskentelyolosuhteet ovat huonot ja poliitikot säästävät kaiken järjen pois hommasta.

    Että ihan aina ei riitä se oma tsemppaus, että teenpä nyt vaan näitä itselle mieluisia asioita. Vaikka totta kai työrintamalla auttaa, jos muut elämän osa-alueet ovat kunnoss so. ei väsytä itseään arjen projektipäällikkyydellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä työn merkityksen tärkeydestä. Kun olen lukenut onnellisuus-psykologian kirjoja, välillä huomaan, että kyynikko minussa nostaa päätänsä ja kyseenalaistaa, voisiko koko ajan olla hyvä flow ja meininki? Ehkä ei koko ajan, mutta jos sitä on äärimmäisen harvoin, niin raskaaksihan elo käy.

      Itse olen noista opuksista kerännyt myös joitain työtapoihin liittyviä vinkkejä. Merkityksellisyyden lisäksi tärkeää on fiilis, että saa asioita aikaiseksi. Periaatteessa yksinkertaista ajankäyttö- ja tehtävälistajumppaa, jotain niistä on kuitenkin saanut irti. Tosin sekin on toisarvoista puuhastelua, jos työn sisältö ei tunnu mielekkäältä.

      Poista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.