21.9.2014

#strongisthenewsilly @Espoo Rantamaraton

Mulla on tänä syksynä ollut taipumusta velloa negatiivisissa fiiliksissä. Jos aamulla olen kiukkuillut lapsille, olen jaksanut kokea huonon äidin syndroomaa koko päivän. Kuopion maratonin puolikkaan peruuntuminen harmitti etu- ja jälkikäteen parisen viikkoa. Kyvyttömyys jättää pettymykset ja harmistuksen tunteet taakse on jonkun sortin psykologinen vajaavaisuus, jonka syyt ja käsittelyn jätän asiantuntijoille.

Juoksupettymyksen hoitoon määräsin itselleni juoksua. Pari työkaveria höyrysi Espoon Rantamaratonista, ja lähdin mukaan. Kun tunti ennen lähtöä palloilin lähtöalueella iso möykky palleassa ja lihakset jäykkänä, mietin miksi ihmeessä tänne pitikään lähteä. Noin 15 kilsaa meni lopulta tosi kivasti, edes ensimmäisen kolmanneksen ylämäet eivät painaneet jaloissa. Alkumatka tuntui ihanan kevyeltä: ei nappeja korvissa, ei puhelinta, ei kelloa - joukon mukana vain tossua toisen eteen ja mukana eteeenpäin huikeissa maisemissa.

Lähtöalueella, varpaat ei vielä orientoituneina menosuuntaan

Vauhti oli jälleen kerran maltillinen. Lämmin ja aurinkoinen +18 juoksukeli alkoi tuntua viimeisellä 5 kilsalla ja meno muuttui tahmeaksi. Viimeisen kilometrin aikana tuntui etäisesti huimaavaa oloa ja kävelin pari pätkää. Useita juoksijoita haettiin ambulanssilla pois, ja näin kun erästä miestä elvytettiin painelemalla rintakehää. Hui! Arvelin, että kotijoukoilta tulee sanomista, jos tulen ensiavun kautta kotiin, joten hölläsin suosiolla, kun olo tuntui huteralta. Kävin vessassa klo 15 ennen lähtöä ja seuraavan kerran klo 19 kämpillä. Reippaasta tankkauksesta huolimatta nestevajausta taisi tulla.

Maalisuoralla yleisöstä kannustettiin hurjasti Jenniä, ilmeisesti kaimaani, mutta sain kuin sainkin pienen loppukirin aikaan. Kiitos tsempistä!



Hyvä reissu ja vaikka kesän treenit olikin vähälukuiset, niin juoksutapahtuma kalenterissa oli hyvä porkkana kiskoa lenkkarit jalkaan edes muutaman kerran viikossa. Suorittamispainotteinen liikunta saa tältä vuodelta jäädä tähän. Keskityn kivaan tekemiseen ja katsotaan uuden vuoden puolella intoa systemaattiseen harjoitteluun.

Täytyy lopuksi vielä kehua minua - pitkän linjan juoksun inhoaja on kipittänyt vuodessa kaksi puolimaratonia, hyvä tyttö!



12 kommenttia:

  1. No todellakin hyvä tyttö!!!! :)

    JA muutenkin jos katsoo tuota sun koostetta koko vuoden viikkotreeneistä niin ei voi muuta kuin rykäistä että WOW!! Oliko se muuten juurikin tuo missä se osallistuja kuoli? :(

    Mulla on tällä hetkellä juoksu kokonaan kiellossa ja veikkaan että kunhan jalka kuntoutuu niin uusien kenkien hankinta on myös edessä ennenkuin takaisin kipittämään voi lähteä. Omassa jalassa ei kuulemma ne jalan omat vaimentimet pelaa kovin hyvin joten paljasjalkakengillä juokseminen taitaa mun kohdalla olla ohi. Pureskelen ja mietin kanssa juuri omalla kohdalla tuota tavoitekeskeistä treenaamista. Koen jotenkin tosi hankalaksi ainakin tällä hetkellä sen tasapainon löytymisen. Että jos jätän vain sen kivuuden varaan koko liikkumisen niin tällä hetkellä käy sitten niin että jää kokonaan liikkumatta mutta jos sitten asetan liian tavoitteellista niin ei se kivaa sekään ole. Tällä hetkellä tuntuu että paukkuja liikkumiseen ei tahdo löytyä kaiken muun häsiksen takia mutta ei haluttaisi heittää kokonaan hukkaan jo saavutettuakaan. Ollapa ammatti jossa se liikkuminen kuuluisi työhön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut päivän otsikoita. Voi apua, jos näkemäni potilas päätyi viimeiselle matkalleen. :(

      Kesäkuun palkit näyttää vakuuttavalta työmatkapyöräilyn ansiosta. 20 min suuntaansa oli nimenomaan kivaa eikä tiukkaa suorittamista. Ajattelin pitää syksylläkin kevään 3 krt/vko tavoitetta, kuitenkin niin että "kerta" ei ole pakko olla hiki päässä suorittamista, vaan retki sienimetsään on hyvä kerta. Tykkään hikijumpista ja liikuntaa pitää olla elämässä että jaksaa. Nyt on kuitenkin sellainen olo, että ei jaksa kytätä kilsoja eikä lihaskuntosuoritteita. Kivalla fiiliksellä mieluummin.

      Tsemppiä Kukkisen liikuntasyksyyn! :)

      Poista
  2. Hyvä Jenni!!! Oot kova emäntä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Emäntäpohkeilla on hyvä kipitellä.

      Poista
  3. Minäkin kehun sinua! Jee Jenni!

    VastaaPoista
  4. Onnea! Hieno suoritus!

    Pakko tunnustaa, että olen jopa inan verran kade - mä olen tänä syksynä kunnostautunut lähinnä sairastamisessa. Tuntuu vähän raskaalta elämä nyt. Mutta jos sitä vaikka jonkun kympin sais tänä syksynä jossain tapahtumassa juostua.

    Niin että kyllä tää muakin rohkaisi, alhaisista tunteistani huolimatta. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä! Sairaana tai puolikuntoisena ei kyllä kannata liikaa pinnistellä, ettei käy höpsösti. Musta vähän tuntuu, että tulevaisuuden mahdolliset juoksurupeamat on mieluummin kympin lenkkejä kuin enemmän. On se vaan aika hemmetin pitkä matka! :)

      Poista
  5. Hyvä Jenni! Hienosti tsempattu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin munkin mielestä, kiitos! :D

      Poista
  6. Wau! Minussakin on juoksunihkeilijän vikaa, kumpa minustakin tulisi entinen juoksunihkeilijä! :) Nyt olen muutaman viikon verran jaksanut lenkkeillä pari-kolme kertaa viikossa, ja se on ollut kivaa. Syyskuu on mulla perinteisesti ollut lenkkeilyintoilun aikaa, sitten kun kelit kylmenee ja pimenee, meikäläistä ei välttämättä tuolla lenkkimaastossa enää tavata... Oliskohan tänä vuonna toisin? Hyvä kakkonen on kyllä kotoa löytyvä hiet irrottava kuntopyörä, vaikka se tylsä kapistus onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään kovasti syyslenkkeilystä. Reitit muuttuu asvalttipainotteisiksi, kun ei tee mieli hölkötellä pururadoilla yksin pimeässä (vaikka siellä valot olisikin). Kuntopyörä on varmasti hyvä vekotin, voi katsella samalla leffaa tai selailla kirjaa. Ja hei - pääasia on että on kivaa! :)

      Poista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.