2.10.2013

Oksennus autossa - ensiapu ja tehohoito

Väitin hiljattain, että Carlaken puhdistusaineella saisi oksennuksen hajun ja tahrat pois autosta. Arvio pohjautui ensivaikutelmaan, asian todellinen laita paljastui seuraavana päivänä. Närkästynyt Mies ilmoitti pikaisen autoilureissun jälkeen, ettei yrjön haju ollut lähtenyt mihinkään. Ja kylmäkin oli tullut, kun piti ikkunat auki ajella. Buhuu.

Kuva täältä

Samainen Mies, jonka mielestä minä olin yksin siivousvastuussa, koska olinhan antanut lapselle tabletin automatkan ratoksi, veti hihastaan yllättävän marttailukortin. Lentoemot kuulemma käsittelevät tuoreet ykät kahvilla. Siis kuivilla kahvinpuruilla, ei kuumalla capuccinolla tai märillä suodatinpussista ongitulla muhjulla. Kun seuraavan kerran nenääsi kantautuu lentokoneessa voimakas kahvin tuoksu, kyseessä ei välttämättä ole tuoreet sumpit vaan matkapahoinvoinnin jälkipyykki.

Jos autossasi joku oksentaa, tee näin:

  • Kaavi enimmät oksut, wet wipesit sopii hyvin.
  • Kurvaa lähimmälle huoltoasemalle (tässä tilanteessa voi rikkoa ABC-boikotin) ja osta paketti kahvia. 
  • Hiero kahvia tahroihin. Anna vaikuttaa vähän aikaa. Pyyhi tai imuroi enimmät murut. 
  • Kiinnitä erityistä huomiota turvavyöhön, jos se on ottanut osumaa. Todennäköisesti se on jo rullautunut kertaalleen koteloon ja luulet, ettei haju lähde koskaan, mutta kyllä se lähtee (sekä kahvin että oksennuksen osalta).

Kun matka on ohi ja tilanne rauhoittunut, on aika tehdä perusteellinen käsittely. Auton voi tietysti viedä ammattilaisille käsittelyyn, kotioloissa homma hoituu näin:
  • Useimpien lasten turvaistuinten päällykset voi, luojan kiitos, pestä koneessa.
  • Hanki verhoilunpuhdistusainetta.
  • Hanki käyttöösi höyrypesuri. 
  • Suihkuta pesuainetta auton penkeille sekä turvavöihin ja anna vaikuttaa hetki. 
  • Höyrypese ja pyyhi puhtaalla pyyhkeellä. 
Tadaa, hyvä tuli!

Loppuun voin antaa vielä vinkin, että päiväpeitoksi lapsiperheeseen ei kannata ostaa ruskeaa, samettista, valtavan suurta ja painavaa peittoa, joka ei mahdu pesukoneeseen. Päiväpeitossa näkyy jokainen pölyhiukkanen, puklutahra ja räkäviiru. Normaalilla arkijärjellä varustettu ihminen osaisi tämän ennakoida, itse syytän tästä järjettömästä valinnasta imetysaivoja ja pesänrakennusvimmaa. Nyt kun höyrypesuri oli lainassa, kuvatulla pesuaine+höyry -käsittelyllä sain päiväpeitosta taas hetkeksi sivistyneen näköisen.

I <3 höyrypesuri! 

13 kommenttia:

  1. Höyrypesuri, siinäpä laite, josta - hieman yllättäen - huomaan haaveilevani yhä useammin. Oliko tyyris?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lainasin höyrypesuria sukulaiseltani.

      Katsoin su-aamuna kuopuksen herättyä klo 5:35 silmät ristissä hetken tv-shoppia, jossa hehkuteltiin isosti höyrypesuria. Naureskelin illalla itselleni, kun olin täysin "höyrypesuri - halleluja!!!!" -moodissa. :D

      En ole ihan varma onko se oikeasti niin hyvä ja tärkeä, että pitäisi ostaa oma. Voi olla, että en saa enää tuota pesuria lainaan, on nääs tuo laina-aina virunut aika lailla... Kimppapesuri omien vanhempien tai naapureiden kanssa voisi olla hyvä veto.

      Poista
    2. Kuopiossa ainakin Martat vuokraa pesureita ;).. Jono on välillä pitkäkin pesureihin, mutta jos hätä ei suuren suuri niin kannattaa kysellä ;)

      Poista
    3. Mahtavaa, kiitos tiedosta! Täytyy myöntää, että innoissani höyrytin varmaan tunnin verran kylppärin kaakeleiden saumoja ja mietin, että mitä kaikkea voisikaan höyrytellä, jos olisi aikaa. :)

      Poista
  2. Hyvä, että saitte ykät ja hajut poistettua! Höyrypesuri kuulostaa mainiolta vehkeeltä, mutta veikkaan, että käyttö olis kuitenkin niin vähäistä, että investointi olisi perustelematon meikäläisellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miima ja Emilia vaan Marttojen juttusille! :)

      TV-shop -session jälkeen alkoi kyllä herätä ajatus, että miten olenkaan voinut elää ilman höyrypesuria, mutta fakta taitaa olla, että se onnistuu oikein hyvin.

      Poista
  3. Mä olen myös huomannut välillä ajattelevani höyrypesuria - mä en tiedä, mistä tää on oire. Kiitos kahvivinkistä, oksennuksen hajut lähtee myös käyttämällä ruokasoodaa samalla tavalla, mutta kahvinpuruja voi olla hitusen helpompi imuroida pois.

    VastaaPoista
  4. Loistava postaus! Toivottavasti en tarvi näitä neuvoja koskaan! :D

    VastaaPoista
  5. Höyrypesuri on se laite, joka TV-Shopin tarjonnasta on vuosien saatossa eniten koskettanut. Hyväksi kakkoseksi kirii se höyrysilityslaite, jolla voi siloitella vaatteet kun ne ovat hengarissa roikkumassa. Tekis kovasti mieli ostaa molemmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kokemus oli aavistuksen arkisempi siitä TV-shopin auvosta, käyttämäni höyrypesuri muistutti tavallista imuria.

      Totta kai hankit molemmat, koska teidän uudessa täydellisessä kodissa on aina tahratonta ja sileää!

      Poista
  6. Kiitos vinkeistä! Meillä neiti ei tosin kärsi matkapahoinvoinnista, vaan minä siinä vieressä alan kakoa, jos vähänkin aikaa katselen, mitä tabletissa tapahtuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en myöskään pysty kahta tekstaria enempää olemaan räpläysmoodissa, sitten tulee huono olo. Esikoinen pystyy lukemaan kirjoja autossa, siksi ajattelin, että tablettikin menisi, mutta ehkä siinä tulee oltua intensiivisemmin pää alaspäin tai jotain. Oishan se kauhean kiva lueskella automatkat vaikka kirjoja, vaan kun ei pysty niin ei. En ole laatannut aikuisiällä tästä syystä, sen sijaan voi tulla moneksi tunniksi automatkan jälkeenkin tosi äklö olo. Hyhyh!

      Poista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.