Perintöä odotellessa

Sain viime metreillä ruksattua koko vuoden 2012 tehtävälistalla pyörineen neliön: Tee testamentti. Tämä liittyy yleiseen elämän ja talouden hallintaan ja suunnitteluun, mistä kirjoittelin syksyllä. Testamentin tärkeimpänä tarkoituksena minulle oli määrätä, että jos äkkilähtö tulisi, osuuteni talosta siirtyy Miehelle eikä perimysjärjestyksen mukaan lapsille. Asuntolainan puolikkaan Mies nimittäin perii ilman testamenttiakin. Homman olisi voinut hoitaa myös menemällä naimisiin, mutta kuka tarvitsee sormusta, jos on yhteiset lapset ja asuntolaina?

Testamentin tekemiseen ei välttämättä tarvita lakimiestä. Itse kuitenkin sellaista käytin. Koska tulotasoni on tällä hetkellä säälittävä vaatimaton, käytin Oikeusaputoimiston lakimiestä, jonka 1,5 tunnin palvelu maksoi minulle 100 euroa. Lakimiehen käyttäminen toi asiaan selkeyttä ja varmuutta. Lakimies kyseli vähän väliä, että: "Tarkoititko näin vai noin? Ja entäs tässä tapauksessa?" Ymmärrän siis, mitä testamentissani lukee, ja koska oikeusaputoimiston lakimies on työnsä puolesta saanut osallistua moniin perintöriitoihin, hän (toivottavasti) osasi muotoilla asiat yksiselitteisesti.

Oikeusaputoimistossa myös hoidettiin testamentin allekirjoitus, eli minä allekirjoitin paperin ja lisäksi puumerkit laittoi asianajaja ja toimistosihteeri.

Lyhyt yhteenveto prosessista maallikon näkökulmasta:

• Testamentti tehdään määrämuotoisena dokumenttina. Google tai lakimies auttaa pohjan etsimisessä.
• Testamentissa määrätään omaisuuden periytyminen. Saajat ja omaisuus yksilöidään mahdollisimman tarkasti (hetut, kiinteistötunnukset jne.). Huomioon voi ottaa esim. perinnönsaajien puolisot ja heidän lapsensa, ja päättää miten periytyminen heille käsitellään.
• Testamentti allekirjoitetaan kahden todistajan läsnäollessa. Oletettavasti todistajien täytyy olla täysi-ikäisiä ja henkilöitä, joita ei ole mainittu testamentissa.
• Testamentin säilyttämisestä vastaa testamentin tekijä. 

Eri elämänvaiheissa olen ajatellut ja itkenytkin omaa kuolemaani (16 vee: Sitten sinäkin poika X ymmärrät, kuinka ihanan tytön jätit!). Nyt en päässyt tunnelmaan eikä oman kuoleman ajatteleminen tuntunut miltään. Testamentin tekeminen oli yksi tehtävä, yksi paperi. En toivo päätyväni Darwin Awardseihin ehdolle lähiaikoina, vaan ei sitä ikinä tiedä. Onpahan muilla yksi asia vähemmän huolehdittavana. 

Sen sijaan prosessi ja myös jouluhaudoilla käyminen muistutti mieleen, että minulla sittenkin on motto, joka vielä kaipaa kiteyttämistä. Se menee jotenkin näin: Kun kuolen, toivon että pöytäliinani kelpaavat korkeintaan matonkuteiksi, koska niissä on niin paljon viini- ja steariinitahroja. 

Ajatus lähti jonkun muuton yhteydessä, kun löysin monta vuotta paketissa olleet kankaiset servetit, joita ei ollut käytetty kertaakaan. Ne on tosi kauniit, ja olin aina ajatellut, että en halua käyttää niitä, jos menevät vaikka likaiseksi. Apua, miten säälittävää! Jos on kauniita servettejä ja pöytäliinoja, niin käyttöön vaan ja ympärille rakkaat ihmiset roiskuttelemaan punaviiniä (tai ketsuppia ja mustikkasosetta)! Niin sitä elämää eletään, eikä pölyttämällä rättejä kaapissa. Aamen.

Rasti ruutuun

Olen ajoittain hyvin organisoitunut ihminen. Teen tehtävälistoja: kunkin tehtävän eteen piirrän neliön, johon voi piirtää rastin tai anglo-amerikkalaisen check-merkin, kun homma on paketissa. Listat kulkevat erillisillä paperilapuilla tai kalenterissa. Nykyään ongelmana on, että listat katoavat tai en ylipäätänsä katso kalenteriin.

Mulla on ollut systeemi, että työasiat synkronoituvat työsähköpostin kalenterista työkännykkään, ja synttärit ja perheen omat menot pidetään perinteisessä paperikalentereissa, mun ikiomassa käsilaukkukalenterissa ja osittain keittiön seinäkalenterissa. Logiikka tahtoo pettää, kun usein en tiedä, missä käsilaukkukalenteri on. Aika karkailee kahden viikon tai kuukauden pituisissa pätkissä käsistä. Välillä kuron aikaa kiinni, lähettelen hiki hatussa synttärikortteja ja -paketteja, ja toisinaan taas soittelen perään, kun se-ja-se tapaaminen meni ohi.

Äsken löysin tärkeiden papereiden pinosta useamman laskun, joiden eräpäivä oli hyvän matkaa joulukuun puolella. Olin ehkä joulusiivouksen tuoksinassa niitä katsellut ja ajatellut, että aikaa on. Jollain tasolla olen ymmärtänyt, että kuopukseni syntymäpäivät ovat reilun viikon päästä. Onko kutsut tehty tai edes sovittu Miehen kanssa, milloin juhlat pidetään? Ei, aikaahan on.

Aloitin ryhtiliikkeen ja päivitin seinäkalenteriamme, jonka tänä vuonna sponsoroi Jätekukko. Kiitos vaan. Kauniita luontokuvia ja tiedotteita kunnallisesta jätehuollosta. Hei ihan sama, ei sitä kukaan muista katsoa kumminkaan. 

Muutamia merkintöjä tein optimistisena seinäkalenteriin. Yhtä päivämäärää sinne ei kuitenkaan tarvinnut erikseen ympyröidä. Sen lisäksi että 1.5. on vapunpäivä ja erään tärkeän henkilön synttäripäivä, se on myös päivä, jonka olen ilmoittanut työnantajalleni paluupäiväksi. Tytöt ovat kesän Miehen kanssa kotona ja menevät tarhaan elokuussa. Huoh. Nyt kun tuohon päivämäärään ei ole kuin neljä seinäkalenterin aukeamaa, tuntuu että ei sitä aikaa niin paljon ole. 

Oma syntypäiväni on maanantai. Mitäpä siitä, kyllähän kotiäiti voi hyvin maanantaina ottaa sen pari lasia skumppaa ja sammua klo 21:30. 

Kuva täältä

Hyvää ja sopivasti organisoitunutta vuotta 2013!

Joulutodistus

Kerroin aiemmin liikuntaharrastukseni aloittamisesta ja sen edistymisestä. Nyt on 10 kerran kortin 3 kuukauden aikaraja mennyt umpeen ja arvatkaas mitä! Vastoin kaikkia epäilyksiäni sain kuin sainkin kortin käytettyä eli kävin treenaamassa 10 kertaa! 10 krt / 3 kk ei sinänsä ole suoritus, jolla kannattaisi kauheasti henkseleitä paukutella, vaan 10 on enemmän kuin ei mitään! Ja toki joka päivä kertyy jonkinlaista hyötyliikuntaa: lumitöitä, kävelyä jne., että ei tässä sohvaperunaksi tartte itseään soimata. Puhumattakaan siitä, että kun erään kerran odottelin Hytkeen aulassa ohjaajaa, niin ovesta tuli rouvashenkilö ja sanoi minulle "Hei, tulin tutustumaan saliinne." Mutisin, että "Hei, mä tulin jumppaan. Heippa!" Mä oon niin sporttinen!

Senttejä tai kiloja en mitannut ennen enkä jälkeen rupeaman. Kunto kuitenkin selvästi koheni, samoin kuin vatsa- ja selkälihakset. Olen edelleen sitä mieltä, että TRX sopii erittäin hyvin keskivartalon lihakset hukanneelle. TRX on tekniikkalaji: viimeisillä kerroilla osasin tehdä tiettyjä liikkeitä oikein, niin että tuntuu eikä vain sinne päin. Parasta treenaamisessa oli kuitenkin se, että häippäsin kotoa, siinä olen ollut tosi huono. Oli ihanaa jättää äitiminä narikkaan ja muistella, että asuuko tässä ah niin urheilullisessa kehossani joku muukin.

Niin paljon kiltteyspisteitä keräsin vuoden mittaan, että joulupukki palkitsi minut uudella Hytkeen lahjakortilla. Jipii! Nyt on siis uuteen vuoteen luvattava, että ainakin seuraavat 10 kertaa käyn treenaamassa. Uusien lenkkareiden osto on tässä valossa täysin perusteltu ostos, eikö niin?

TRX:n lisäksi tekisi mieli mennä myös old school aerobic-tunnille, tiedättehän: perusaskel, kanta peppuun, grapevine... Viimeksi olen käynyt sellaisella noin 6 vuotta sitten. Kokemus oli tragikoominen. Jalat muisti askelkuviot kuin vettä vaan, ja vanhasta muistista tein useimmat oikein hypyn kanssa. Ei taidettu olla edes tunnin puolivälissä, kun vilkaisu peiliin ja omaan syvän punaiseen, valkoläikikkääseen naamaan toi reality bites -hetken, ja älysin hiljentää ennen sydänkohtausta.

Sitten vaan kaikille hyvät hytkeet huomisiin bileisiin!

Ja toivotaan, että tästä taloudesta loppuu joulusuklaat lähiviikkoina, kun syksyllä ostetut jumppahousut mahtuu vielä jalkaan. Suklaa ei ole peruste uusien housujen ostamiseen!

Tuokio

Perjantain perinne, joka jäi tällä kertaa jouluhössötyksistä toipumisen jalkoihin: yksi kuva viikon varrelta. Yksinkertainen, erityinen tuokio.

Inspired by SouleMama.

Luumumutakakku

Tänään olisi tuokio-päivä, en vaan ole jaksanut purkaa kameraa ja viikonpäivät on sekaisin muutenkin, joten tänään jotain muuta.

Jos joulutortut on nyt nähty, ja jääkaappiin on jäänyt ajelehtimaan luumumarmeladia, niin piilota se mutakakkuun. Suklaakiintiön täyttyminenhän ei ole mahdollista.

Alkuperäinen ohje on Pirkan, tässä hieman modattu versio. Uskoisin, että keitetyt luumut voi korvata sopivalla määrällä marmeladia.

Kuva täältä

Ainekset (16 annosta)

150 g Pirkka Luomu pehmeitä luumuja

3/4 dl konjakkia tai appelsiinitäysmehua

100 g voita tai leivontamargariinia

150 g tummaa suklaata

4 kananmunaa

2 dl sokeria

75 g mantelijauhetta

75 g mantelirouhetta

2 rkl kaakaojauhetta

1 rkl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl vanilliinisokeria

(Pinnalle: tomusokeria tai kaakaojauhetta, lisäksi: kermavaahtoa tai vaniljajäätelöä)

1. Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohja leivinpaperilla. Voitele reunat.
2. Paloittele luumut ja pane ne kattilaan. Kaada joukkoon konjakki tai mehu. Keitä luumuja kannen alla 5-10 minuuttia. Soseuta sauvasekoittimella.
3. Sulata rasva miedolla lämmöllä kattilassa. Ota kattila pois liedeltä, lisää paloiteltu suklaa ja sekoita, kunnes suklaa on sulanut.
4. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
5. Yhdistä luumusose ja suklaa-rasvaseos ensin keskenään ja kaada seos muna-sokerivaahdon joukkoon varovasti sekoittaen. Sekoita mantelijauhe, mantelirouhe, kaakaojauhe, perunajauhot, leivinjauhe ja vanilliinisokeri keskenään. Lisää kuivat aineet taikinaan.
6. Kaada seos vuokaan. Paista 175 asteessa uunin alaosassa noin 35 minuuttia. (Pane leivinpaperi kakun päälle paistamisen loppuvaiheessa, jos pinta alkaa tummua liikaa.) Irrota jäähtynyt kakku vuoasta ja siivilöi pinnalle tomusokeria tai kaakaojauhetta.
7. Tarjoa mutakakku eli mudcake haaleana tai kylmänä kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa. Kakku säilyy useita päiviä jääkaapissa.
8. Huom! Kakun kuuluu jäädä keskeltä taikinamaiseksi.

PS. Vedän takaisin kaikki pahat puheeni BR-leluista. Paketti on odottanut noutajaansa lähipostissa parisen viikkoa, Itella ei vaan muistanut lähettää ilmoitusta, enkä tiedä miksei seurantakoodia tullut esim. tilausvahvistuksen mukana. Sori vaan BR, ollaan taas kavereita. Itella: mur!