27.9.2013

Synnytystarina, 1. kierros

Esikoisen synttäreiden kunniaksi ajattelin fiilistellä neljä vuotta sitten tapahtunutta ainutlaatuista tuokiota. Kävin neuvolassa torstaina (rv 41+3). Sain kehoituksen mennä maanantaina omatoimisesti synnytyssaliin ilmoittautumaan käynnistykseen, jos viikonloppuna ei tapahtuisi tiedätte-kyllä-mitä. Raskausviikkoslangia vähemmän ymmärtäville kerrottakoon, että laskettu aika oli jo melkein pari viikkoa takana päin. Ne päivät ja viikot olivat piiiiiitkiä. Alkoi jo läheistenkin mielikuvitus olla tiukilla. Jos en olisi itse menettänyt kärsivällisyyttäni ja huumorintajuani ajat sitten, olisin saattanut jopa löytää hauskuutta siitä, millä kaikilla eri tavoilla oma äiti / anoppi / mummo joka päivä kysyivät puhelimessa "No mitäs? Joko? Eikö jo? Eikö edes vähän jo?"

Perjantaina aamuyöllä klo 03:n aikaan tuli muutama supistus, joiden vaikutuksesta sain valaan mitat saavuttaneen ruhoni lattialle salamana puoliseisovaan asentoon. Nojailin sänkyyn ja puuskutin. Siirryin olkkarin sohvalle puhisemaan enkä tainnut enää nukkua. Jotain aamiaista kenties närpin ja katselin aamupäivän supisteni kanssa jotain tyhjänpäiväistä telkkarista. Tämän lisäksi ramppasin ahkerasti vessassa. Käsittääkseni peräruiskeet eivät kuulu enää synnytysprotokollaan missään laitoksessa. Menemättä tarkemmin yksityiskohtiin, voin kertoa että sellaista en olisi enää erikseen tarvinnut.

Miehen hälytin lounasaikaan kotiin, just in case. Hän taisi pötkötellä, kun minä kärvistelin suihkussa ja saunassa ja vessassa ja sohvalla ja keittiön pöytään nojaillen. Jännä muuten, että en pysty ollenkaan palauttamaan mieleen synnytykseen liittyviä fyysisiä tuntemuksia. Tai onko siinä nyt mitään outoa, joku toistaiseksi nimeämätön lobotomiahormoni pörrää pari viikkoa synnytyksen jälkeen, ja varmistaa ettei ihmiskunta kuole sukupuuttoon.

Iltapäivällä kolmen aikaan lähdettiin sairaalaan. Ehdotin Miehelle eväiden ottamista, hän vetosi kanttiinin tarjoamiin mahdollisuuksiin ja lähti niine hyvineen. Noin 10 tuntia myöhemmin hän katui syvästi tätä päätöstään, onneksi kätilöt antoivat riutuvalle pari voileipää ja kahvikupillisen.

KYSissä kävin ammeessa ja pompottelin pallon päällä. Vaikka kivut olivat kovat, oli synnytys kohtuullisen hyvässä vauhdissa, klo 18:30 kohdunsuu oli 7 cm auki. Siihen vauhti jostain syystä tyssäsi. Pari tuntia myöhemmin sain kohdunkaulan puudutuksen, joka ei auttanut mitään. Pari tuntia siitä myöhemmin sain epiduraalin, joka ei auttanut mitään. Sain myös oksitosiinia, joka ei auttanut kohdunsuun avautumiseen, lunttasin kertomuksesta että klo 22 kohdunsuu oli enää 5 cm auki. Kivuliaat supistukset jatkuivat ja jatkuivat, niiden aikana hyperventiloin ilokaasumaskiin. Papereissa lukee, että olin kertonut, että se auttaa. Sujuvasti valehtelin pöllyissäni - se mitään auttanut.

Klo 1:45 sain spinaalipuudutuksen, minkä jälkeen ei enää koskenut yhtään. En pystynyt liikkumaan, vartalo oli kainaloista alaspäin lähes halvaantunut. Helpotuksen ja pelon tunteita yhtä aikaa. Supistukset lakkasivat kokonaan. Synnytyskertomuksessa lukee "On mahdollista, että kohtu ei jaksa supistella puudutuksen aikana, koska puudutus vaikutti niin voimakkaasti." No shit Sherlock.

Sain vähän levättyä, kiitos puudutusövereiden. Kun ensimmäisistä supistuksista on kulunut vuorokausi, saliin tuodaan kärry, jossa on välineet valmistella minut sektioon. Koska puudutustila alkoi hälvetä, neuvottelin vielä tunnin peliaikaa. Nousin seisomaan ja kätilö laittoi oksitosiinia lisäksi. Vähän ennen viittä aloin karjua kätilölle, että nyt sattuu niin kovasti, että joko otetaan se vauva pois tai mennään saliin. Kohdunsuulla oli edelleen lippa, kätilö painoi sen pois tieltä ja noin ikuisuuden (virallisesti dokumentoituna 15 min, siinä on varmaan joku virhe) kestäneen ponnistusvaiheen päätteeksi syntyi tyttövauva, klo 05 maissa aamulla.

Samaisissa papereissa lukee kohdassa Vastasyntyneen lisätieto "Pitkä synnytys, olo epätodellinen, onneksi syntyi alakautta." En nyt muista tarkkaan oliko tämä oma vai vauvan kommentti, uskon että meistä molemmista tuntui samalta.

Synnytys oli loistava siinä mielessä, että kaikki selvisivät hengissä. Jopa Mies, joka kävi lähellä nälkäkuolemaa, jaksoi tsempata upeasti koko ajan.

Synnytys oli erittäin tyypillinen ensisynnytys. Jos nyt jostain haluaisin näin neljän vuoden jälkeen reklamoida, niin miten kätilöt eivät osanneet neuvoa minua hengittämisessä? Olinhan minä joogaillut ja luulin, että osaan hengittää ja rentoutua. Kun kävin toisen kierroksen tiimoilta synnytysvalmennuksessa, tajusin miten pitää hengittää. Minulle se tapa, millä pystyin hengittämään, oli laulaa tai huutaa. Jos osaa hengittää, se auttaa supistuksissa, ja toisaalta jos osaa supistusten välillä rentouttaa kohdunsuun, sillä on mahdollista aueta eikä jäädä kramppaamaan.

Olin ajatellut, että voisin yrittää synnyttää luomuna. Käytännössä sain lopulta lähes kaiken kivunlievityksen, mitä KYS tarjoaa. Tätä en sinänsä harmittele, en olisi jaksanut ilmankaan, mutta täytyy myöntää, että mm. kirjallisuudessa esiintyvät havainnot, että vauva on unelias ja flegmaattinen kovien puudutusten jälkeen, pitivät paikkansa. Kuopus oli aivan eri vireystasolla kuin isosiskonsa. Olimme totta kai molemmat vuorokauden synnytysmaratonin jälkeen väsyneitä muutenkin, ajattelen kuitenkin että myös lääkkeillä oli osuutta siihen, että esikoisen kanssa piti tehdä kirjaimellisesti hiki hatussa töitä, että hän oppi syömään rintaa. Kiitos vaan sinä ihana yökkö P., joka istuit kärsivällisesti yhden kuuman yön ajan monta tuntia vieressä ja autoit oikean tissi-imurointitekniikan kanssa!

Virallisen vauvalakki päässä ja rakas Päkä viekussa, tässä jo kotona.
Ensimmäinen puoli vuorokautta melkeinpä vaan nukuttiin synnyttäneiden osastolla, kumpikin omissa sängyissään, en uskaltanut ottaa vauvaa kainaloon, kun nukuin itse. Vähitellen palattiin elävien kirjoihin, haahuiltiin syömään ja kahville ja hakemaan jääkaapista luumumehua ja keskellä yötä jukurttia. Kärräilin vauvaa muovilaarissa mukana. Söin varmaan viikon kalorit kolmessa vuorokaudessa, mulla oli koko ajan kamala nälkä ja sairaalan safkat olivat noin parasta ikinä. Minusta oli ihanaa olla synnyttäneiden osastolla, sai tutustua vauvaan rauhassa ja kilauttaa kansliaan kaverille, kun tarvitsi apua tai Buranaa. 

Mies oli jonkun aikaa jokseenkin järkyttyneen oloinen siitä, että oli joutunut seuraamaan kipujani. Itse unohdin ne pian, episiotomian jäljiltä tikattu toosa sen sijaan sai monta viikkoa kyyneleet silmiin, kun aivastin tai nauroin väärässä asennossa. Kaikki nuo kuitenkin katosivat pian pois päiväjärjestyksestä, meillä oli uskomattoman ihmeellinen ja ihana oma vauva! 

25 kommenttia:

  1. Paljon onnea 4-vuotias äiti ja tyttö!
    Ja kiitti aamuliikutuksesta!

    VastaaPoista
  2. Kyyneleet silmissä täälläkin. Onnea koko perheelle! Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Joko olette päässeet takaisin rytmiin ja seesteiseen arkeen reissun jälkeen? ;)

      Poista
    2. Dream on! Tämän viikon saldoa: jokailtaiset vähintään 45min iltaitkut ja yöheräämisiä, mm. yksi yö 45 potalla ja toinen 2h muuten vaan kuuta tuijotellessa. Äiti on ärtynyt kiukkuinen ja unohtanut ajatukset omasta uudesta elämästä johon ei kuulu makeat herkut. Ei vaan pysty. Pakko saada kakkua päiväkahvin kanssa :( Onneks se on tyyppi on päivällä aika kiva, sen voimalla jaksan. Eilen tehtiin metsäretki ja kohta vien sen teatteriin (ilman taka-ajatuksia siitä että tällaiset puuhat väsyttäis sitä henkisesti ja fyysisesti...heh).

      Poista
  3. Nonih.. näin yöllä jotain unta synnytyksestä ja vauvasta ja sitten aamulla vielä tämä :D!

    Ihanaa synttäriä 4-vuotiaalle ja onnittelut äidillekin :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Piilevää vauvakuumetta siellä kenties? :D

      Poista
    2. No kyllä onkin tosi piilevää, jos sen sorttista on :D! Ei oo kolmas suunnitelmissa ellei joku mielenvikaisuuskohtaus joskus vielä iske ;)!

      Poista
  4. Onnittelut 4-vuotiaalle! Ja kiitos myös ihanan kamalasta synnytyskertomuksesta :) Mä sain kans noottia hengityksestä ja läähättämisestäni ponnistusvaiheessa ja neitihän syntyikin ihan sinisenä. Harmittaa, ettei asiasta puhuttu valmennuksessa mitään ja ihmettelen, miten nykyään mennään synnyttämään vissiin ihan ilman valmennusta. Ps. epparihaava oli aika kurja, varsinkin pahasti tulehtuneena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän hengittämisestä puhutaan, jotenkin siinä synnytysmyllerryksessä se vaan on helpommin sanottu kuin tehty. Kuitenkin happi olisi niin tavattoman tärkeää pungertavan äidin lihaksille ja tajunnalle, puhumattakaan vauvasta.

      Ja joo, epparihaava oli tosi inhottava ja kivulias juttu. Ensimmäiset pari viikkoa napsin surutta Buranaa, ei olisi muuten tullut mistään mitään.

      Poista
  5. Oih, näitä on kiva lukea - ja siihen samaan syssyyn onnitella koko perhettä ja erityisesti päivänsankaria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No mites kolmatta kierrosta kuumeilevalle, herättääkö nämä stoorit halun päästä samaan jamaan vai kenties halun lykätä asiaa vielä hieman? :D

      Poista
  6. Huomenta ja ISOT synttärionnittelut Touhutytsylle! Meijän kortit perinteisesti myöhässä... Ihan samaa mieltä, miten erilaiset vauvat puudutuksella tai ilman. Meilläkin meni melkein noin, paitsi että se nälästä ja uupumuksesta melkein pyörtyvä olin minä eikä mies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Muistankin nyt, että jossain vaiheessa sektio-ajatuksen käytyä ilmoilla multa kiellettiin juominen. Se oli ihan kamalaa. Ponnistusvaiheessa anelin vettä, mutta eivät vieläkään heltyneet. Sitten kun vauva oli maailmassa, imaisin pullollisen jaffaa, joka heti kohta tuli takaisin ylös jälleen kerran tilanteen tasalla olleen Miehen ojentamaan kaarimaljaan. Vähitellen alkoi pysyä nesteetkin sisällä, varmaan jo nestevajeen vuoksi tuntui, että oli koko ajan nälkä.

      Poista
  7. Nämä tarinat ovat aina yhtä hienoja. Syntymä on niin ihmeellistä. Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Syntymä on todellakin ihme, joka kerta. Periaatteessa niin luonnollinen asia, käytännössä niin monta mahdollisuutta mennä tavalla tai toisella pieleen.

      Poista
  8. Onneksi olkoon! Ja kiitos tarinasta, tätä oli kiva lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tästä ei tuntunut olevan aineksia jatkisjännäriksi kuten eräillä, vaikka aikaa kuluikin :D

      Poista
  9. Onnea 4-vuotiaalle! Hauskaa lukea näitä tarinoita, vaikka hurja onkin. :)

    Vauvojen vireystilasta on varmasti päteviä tutkimuksia ja havaintoja, jotka osoittavat juuri noin kuin sanot. Meillä kuitenkin jostain syystä nuorempi, "luomuna" syntynyt taas oli tosi unelias eikä osannut syödä sillä sekunnilla kun rintaa tarjottiin, toisin kuin esikoinen, jota synnyttäessäni sain epiduraalin. Tosin noilla nyt taitaa olla jonkin verran temperamenttierojakin. Hyviä vauvoja varmasti syntyy lääkityksen kanssakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti näinkin. En myöskään usko, että alun tokkuraisuus leimaa koko loppuelämää. Meidän esikoisesta tuli oikein reipas syömäri, kun vauhtiin pääsi. :)

      Poista
  10. onnittelut neljä veelle. mie olen vieläki niin traumoissani tuosta juhannusreissusta jotta en lukenu siun tarinaasi..olen edelleen sitä mieltä, että en synnytä ikinä, niimpä en lietso itteäni päinvastaseen fiilinkiin "tahtoo synnyttämään" lukemalla muiden tarinoita :D

    VastaaPoista
  11. Peräruiske mainittu - I shall not be quiet anymore! :D

    Eli siis TAYS:issa peräruiske annetaan oletusarvoisesti jokaiselle synnyttäjälle. Kai siitä kieltäytyäkin saa, ja varmaan on jotain lääketieteellisiä syitä miksi sitä ei tarvitse tai voi antaa, mutta tavanomaisissa tapauksissa peräruiske on normaali proseduuri. On kai siitä synnytyksen siisteyden lisäksi se hyöty, että se joillakin voimistaa supistuksia ja näin edistää synnytystä, eh.

    Ja sitten kakkajutuista iloisiin asioihin: myöhästyneet onnittelut päivänsankarille (ja päivänsankarin synnyttäjälle ;))! :)

    VastaaPoista
  12. Onnea onnea 4-vuotiaalle! Mehän oomme siis olleet yhtä aikaa raskaana :)

    VastaaPoista
  13. Paljon onnea 4-vuotiaalle tytölle ja äidille! :)

    VastaaPoista
  14. Olin säästellyt tätä tarinaa liikuttumistarpeeseen, joka iski nyt. Ja hyvinhän se toimikin :')

    Myöhäisesti onnea päivänsankarille!

    VastaaPoista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.