3.7.2013

Yhden käden raparperipiirakka

Tästä ei enää raparperipiirakka helpommaksi tule! Jos saa apua niissä kohdissa, missä tarvitaan veistä ja operoidaan kuuman uunin äärellä, niin tämän voi tehdä vaikka yhdellä kädellä. Lupaan! Piirakka on parhaillaan hieman lämpimänä jäätelön kanssa. 

Kuva ja lisää raparperiohjeita täältä
AINEKSET (puolikas uunipellillinen tai reilu piirakkavuoka)

2-3 raparperin vartta
(1 dl kookoshiutaleita)

3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniliinisokeria
1 tl kaardemummaa
2 dl sokeria
100 g rasvasulaa tai 75 g öljyä
2 kananmunaa
1,5 dl maitoa

OHJE

Laita uuni päälle, tavoitteena 225C. 

Pilko raparperit ohuiksi viipaleiksi. Kaksi vartta on kohtuullisesti, kolme niin, että tuntuu. Laita raparperit kippoon, heitä pari rkl sokeria perään. Jätä mehustumaan hetkeksi. 

Kaada taikinan ainekset kulhoon. Sekoita muutama minuutti sähkövatkaimella tai käsipelillä.

(Kaada raparperien joukkoon kookoshiutaleet.)

Voitele reunallinen uunipelti tai piirakkavuoka. Kaada taikina vuokaan, tasoittele vähän. Ripottele raparperit päälle. Paista noin 25 min. 

Raparperin tilalle voi laittaa viinimarjoja, mustikoita tai omenia. 

6 kommenttia:

  1. Täytyypä testata. Tuonhan voisi pyöräyttää vaikka pakkaseen kesävieraiden varalle :)! Meillä raparperi rehottaa niin, etten tiedä minne kaikkialle sitä tunkisin :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just for you my friend, postasin äsken raparperimehureseptin. :)

      Poista
    2. Olin muuten melkein samalla reseptillä mehua itsekin pyöräyttänyt. Sitruunamehut jäi siitä tuotoksesta silloin pois, mutta seuraaviin voisi laittaa :)! Pullotkin mulla tuolla odottaa, että saisivat täytettä. Pitäisi vaan jotenkin muistaa ostaa sokeria kaupasta :D!

      Poista
    3. En minäkään yleensä sitruunaa lisää. Sokeria kylläkin, ilman ei tuota ei juo edes suurista suurin raparperifani! :)

      Poista
  2. Rakastan raparperipiirakoita kaikissa muodoissaan!! Pakkohan tätä on kokeilla :D (varsinkin kohtaa yhdellä kädellä heh!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro sitten miten kävi. Mä harhautin eilen omat apulaiseni katsomaan Yle Arenasta lastenohjelmia, että sain kaksi kättä käyttöön. ;)

      Poista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.