10.11.2012

Iholla

Subin Iholla-sarja oli niin koukuttava. Kohta alkaa uusi tuotantokausi, täytyy varmaan ottaa tauko blogihommista, että ehtii töllöttää.

Luulen, että olisi tosi hyödyllistä kuvata itse omaa elämäänsä ja saada se nähtäväksi (ammattilaisten leikkaamina pätkinä mieluiten). Ajatus tuli mieleeni eräänä kerhoaamuna. Olin itse jo lähtökuopissa, kun sisään purjehti eräs äiti, joka on aika usein vähän kireenä. Taas kerran ovet paukkuivat ja "Tulkaas nyt. Kiire. Ollaan jo myöhässä." -papatus ympäröi seuruetta. Minä lähdin ulos ja oven takana oli hänen itkevä poikansa, joka oli jäänyt kaikessa tohinassa oven ulkopuolelle eikä saanut raskasta ovea itse auki. En paheksu enkä syyllistä tätä äitiä. En voi, koska olen joskus itse samanlainen. Sen sijaan näen hänessä itseni ja sen, miten tyhmää ja hyödytöntä höyryäminen ja papattaminen on.

Jos kuvaisi itseään, saattaisi myös huomata ulkopuolisen silmin
...että voi olla kaunis, kun ripustaa pyykkejä tai herää keskellä yötä vauvaa hyssyttämään (vai koskeeko tämä vain Maria Nordinia?)
...että jotkut asiat, joihin jää jumiin vatvomaan, saattavat olla aika vähäpätöisiä
...että nousuhumalassa ei ehkä sittenkään ole ihan niin fiksun ja hauskan näköinen kuin luulee
...kuinka puhuu ja kohtelee rakkaimpiaan.

Mutta en haluaisi nähdä lähikuvaa silmäpusseistani. Unikouluyritelmä meneillään, kerron lisää kun jaksan. Väsyttää.

10 kommenttia:

  1. mie inhoan jaällöän kaikkea tositeevee roskaa. big brotherista saan atoopista ihottumaa,iholla sarja saa aikaan ummetusta, ruoka ja kokki ohjelmat närästää ja nämä laitetaan kämppä kuntoon ohjelmat saa myös kakomis refleksin aikaan...mistään hinnasta antais itteäni kuvattavan tai kuvaisi itse. mutta jokainen toksi tyylillään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enhän mä nyt herran jestas tarkoittanut, että niitä pitäisi telkkarissa näyttää. Munkin tylsästä elämästä tulisi ihottuman lisäksi pakottava tarve nirhata ranteet auki. :D

      Big Brother on itse asiassa syy tämän blogin syntymiseen. Mies on aiemmin seurannut kys. sontaa, ja halusin itselleni jotain tekemistä, koska ei sitä voi katsoa. BB on jäänyt vähemmälle, en tiedä miksi enkä haluakaan tietää, mutta blogi ei.

      Poista
  2. Iholla-sarja oli ihana!! Ehdottomasti meinaan katsoa uutta tuotantokautta. Itse en toki uskaltaisi moiseen osallistua, vaikka olisi varmasti opettavaista tarkkailla itseään arjessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten, sinulle olisi haaste blogissani! :)

      Poista
    2. Jos nyt vielä saan univajeissani täsmentää ja sössötää, niin en mäkään halua telkkariin. Kuvais itseään, itse katsois itseään ja sitten deletoisi, silppuaisi ja polttaisi materiaalin. :D Kyllähän erilaisissa koulutuksissa ja terapioissakin käytetään videointia välineenä.

      Kiitos haasteesta, täytyypä napata se mietintämyssyyn! :)

      Poista
    3. En toki saanutkaan postauksestasi sellaista käsitystä että haluaisin telkkuun, don't worry! :)

      Mahtaakohan tuossa sarjassa olla mukana ketään ensimmäisen tuotantokauden naista... Jos Maria olisi vielä mukana, niin saisin jatkaa hänen luonnonkauneutensa ja uskomattoman kärsivällisyytensä ihailua, hih! Mutta sain kyllä jo aiemmin käsityksen, ettei hän halua enää olla mukana (mikä on erittäin ymmärrettävää).

      Poista
  3. Ai tuleeko se uusi tuotantokausi jo pian?!
    Minäkin tykkäsin tosi paljon sarjasta ja joka jakso oli pakko nähdä.
    Erästä tuttavaa oli alustavasti kyselty tähän uuten tuotantoon ja hän kyseli kavereiden aatoksia asiasta fb:ssä. Siellä valtaosa oli ihan järkyttyneitä, että et kai mene tuommoiseen ja ei hän mennyt. TOsin luulen, että oli hieman kiinnostunut. Itse en kyllä menisi, OMG! Mulla oli kamala kynnys alkaa blogiakaan kirjoittamaan, vaikka varsin anonyymilla pohjalla olenkin liikkeellä.
    Mut älähän kuitenkaan ota blogilomaa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikko sitten ohjelman facebook-sivuilla oli päivitys: "Vajaan kahden viikon kuluttua saatte tietää uudet Iholla naiset ja uuden kauden tarkan aloitusajankohdan!", joten eiköhän se kohta ala!

      En mäkään menis, no way! Mukavampaa tirkistellä muita ja pitää oman tylsän arkensa detskut omanaan.

      Poista
  4. Meijän Ella koukuttimut siihen ohjelmaan viime syksynä, se oli minusta ihan törkeen hyvä ;). Ja kuule, ihan on samanlaiset ajatukset ollu joskus mielessä - että ku näkis ihtensä vähän niinku ulkopuolisena, niin osaisi kenties arvostaa paremmin niitä ihania jokapäiväisiä iloja ja toisaalta olemaan parempi, reilumpi, ihanampi, tyynempi äiti, vaimo, kaveri....Joo, tällainen päivä tänään, itsekritiikkiä, hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, toivottavasti näkyisi myös sitä hyvää ja kaunista, eikä pelkästään lisää aiheita soimata itseään. :)

      Poista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.