17.10.2012

Mikroprojektit

Sairastan vakavaa, toistaiseksi lääketieteelle tuntematonta psyykkistä sairautta, minkä vuoksi olen ajautunut työskentelemään projektipäällikkönä. Työ on useimmiten epäkiitollista säätämistä, joskus satunnaisesti antoisaa. Olen kuitenkin tuumaillut, että minun pitäisi kotona olla enemmän sellainen kuin töissä. Töissä en koskaan huuda kenellekään. Aikatauluista, tavoitteista ja vastuista sovitaan selkeästi. Jos tulee jotain radikaaleja muutoksia edellä mainittuihin, pidetään ohjausryhmän kokous ja kommunikoidaan. Projektit pilkotaan pienemmiksi tehtäväksi tai aliprojekteiksi ja prioriteetit kirjataan.

Kotona on aina tuhat hommaa tekemättä. Asioiden tekeminen ei minua stressaa, vaan tekemättömien töiden lista. Olen syytellyt aikapulaa, mutta eihän sellaista ole olemassa. Aikaa on, sitten on hyviä tai huonoja ajankäyttöön liittyviä päätöksiä ja tekoja. Oman ajankäyttöni reunaehdot sanellaan pitkälti Touhukkaan&Nauravaisen tarpeiden mukaan. Vaatii merkittävää suunittelua ja ponnisteluita, että olisi useampi tunti aikaa keskittyä johonkin asiaan ja tehdä sitä rauhassa, ja sitä tapahtuu äärimmäisen harvoin.

Olen vihdoin hyväksynyt, että useamman tunnin aikaslotia ei tule. Siellä täällä on 15-30 min aikaa johonkin "ylimääräiseen". Isot projektit (esim. keittiön perusteellinen siivous ja organisointi) eivät tapahdu kerralla, vaan pieni osa kerrallaan. Mikroprojekteina.

Keittiössämme on hella kulmassa siten, että sen taakse jää kolmion muotoinen taso. En pidä tästä ratkaisusta ollenkaan, mutta semmoinen se on, ja sinne on kasattu vaikka mitä purkkia ja purnukkaa. Taso ja purnukat olivat keränneet itseensä vaikuttavan rasva-/pöly-/yökskerroksen. Jos vastaavaa löytyisi telkkarissa ravintolasta, Gordon Ramsay kiroilisi ja huutaisi naama punaisena, ja joku alkaisi itkeä.

Mutta tänään: puurokattilan tiskauksen yhteydessä vartin mikroprojekti ja voilà: purkit hohtaa ja lähmät on hinkattu pois. Iltapuuroa keittäessä imuroin ja järjestin kaaostilaan päätyneen leipälaatikon, mitä olin suunnitellut jo kauan. Exceliä en näistä mikroprojekteistani vielä ala tehdä, mutta mielessäni pilkon elefantin pienemmäksi ja teen edes yhden pikkuhomman päivässä. Parempi mieli, mikroasian verran vähemmän stressattavaa.

Suihkussa ei mikroprojektiaamuna sitten ehtinytkään käydä, sen sijaan nautittiin aurinkoisesta aamusta ulkona ennen kaatosadeiltapäivää.


2 kommenttia:

  1. Oletkos horoskooppi merkiltäsi kauris??niillä on taipumusta tuohon vastuulliseen työnkuvaan "joutumista"..luonteenpiirteistä löytyy paljon sellaista johtamistaipuisuutta..itse olen kauris ja voi vitjat jotta mulle on tarjottu vaikka sun mitä työtä. Onnellisin olen kuitenkin nyt kun saan "määräillä ja johtaa muiden töitä" kotoa käsin. Kotiäidiksi jäin nyt joksikin aikaa..työt ei tekemällä lopu ja nyt aion nauttia noista minun lapsukaisista. Onneksi tieto siitä, että voin palata koska vain työpaikalle helpottaa ajoittain esiintyvää työkuumetta...(taustana kerrottakoon, että esikon aikaan painelin töihin hänen ollessa 4kk..nyt se työnarkomania saa jäädä vähäksi aikaa)

    VastaaPoista
  2. Kalat on minun merkkini. Minä olen myös vielä hetken aikaa kotona. Projekteja tulee aina uusia ja aika harvoin niitä vanhojaan saadaan kunnolla valmiiksi. :D

    VastaaPoista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.